Suomalaisen ääniä – Suomalaisia kuunnelmia 1970 – 74

Vuonna 1976 ilmestyi yhdeksäs Yleisradiossa esitettyjen kuunnelmien valikoima. Sen toimittivat tänäinen nimipäivänsankari Solja Kievari ja Terttu Talonen. Alun saatesanoissa toimittajat kehuvat kirjan kuunnelmavalikoimaa edustavaksi. Kuunnelmissa on tärkeää mitä sanotaan ja miten sanotaan.

Väinö Karihtala: Naavankaira. (1974) Rehelliseksi realistiksi mainittu kirjailija on tehnyt mielestäni lähinnä veijaritarinaa muistuttavan kuunnelman, jossa työttömät lappilaiset metsätyömiehet pyrkivät pysymään leivänsyrjässä keinoja kaihtamatta. Jotkut ovat hiihdelleet rajan yli Neuvostoliittoon, jotkut katsovat parhaimmaksi hankkiutua vankilaan velkojen takia ja muitten on etsittävä särpimensä toisin tavoin. Kaksi sankaria päättää ruveta luvatta possauttelemaan riistaa, jota metsissä riittää.

Seppo Urpela: Matti Joenmutka matkalla Jäämeren tielle. (1973) Erikoinen karikatyyrinomainen kulkuritarina. Nuori mies lukee kirjasta Jäämeren rannoista ja päättää lähteä sinne kesken heinänteon. Junasta löytyy matkaseuraksi kertomansa mukaan aivopuoli kulkuri.

Leo Kalervo: Iltamien jälkeen. (1970) Muistelin nähneen tämän perusteella tehdyn tv-elokuvan ja Elonetistä löysin tiedon, että sellainen onkin valmistunut vuonna 1980 Maikkarin tuotantona. Elokuvassa Aulista esitti Tom Pöysti, kuunnelmassa itseään seuloo Kari Franck. Kuunnelma sai vuonna 1970 Sokeain kuunnelmapalkinnon. Tiivistunnelmainen kuvaus varsin tyypillisestä väkivaltaisesta kuolemantapauksesta ja varsinkin sen karuista jälkiselvittelyistä.

Jukka Pakkanen: Tunti kerrallaan. Kuunnelmallinen kertomus tangosäveltäjän elämästä ja kuolemasta 1960-luvun Suomessa (1972) Heti perään toinen Maikkarin tv-elokuvaksi tekemä kuunnelma. Kuunnelmassa tangosäveltäjä Unto Monosen roolissa Martti Tschokkinen, tv-elokuvassa Esko Pesonen. Molemmissa tärkeää sivuosaa Monosen kannustajana eli itsenään esittää M. A. Numminen, jolle Mononen sävelsi tangon Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa. Unto Monosen tunnetuin tango on Satumaa.

Maijaliisa Dieckmann: Ari Virtanen, 8 vuotta. (1974) Kansakoulunopettajan kuunnelma maahanmuuttajalapsen ongelmista. Minusta tällä kuunnelmalla on sanottavansa tänäkin päivänä. Pitääkö lapsen saada kasvaa tekotiloillaan vai voiko maasta toiseen siirtyä ja pärjätä niinkuin kennenkä poeka? Voi tätäkin nimittää yksittäistapaukseksi ja voi olla nimittämättä.

Jussi Kylätasku: Matti Väkevä. Kuunnelmaooppera (1972) Matti Väkevä, peltonsa paketoinut pientilallinen lähtee Ruotsiin töitä etsimään monen muun tavoin. Kivikkoinen tie odottaa Suomen miestä naapurissa, eikä syyllistä kehnoon kohteluun löydy ei sitten kapitalismistakaan. Pirullista huumoria ja hauskahkoja heittoja aikaisempiin tunnettuihin runollisiin lähteisiin sisältää tämä keveästi riimitelty draama.

Esko Korpilinna: Uuteen maailmaan. (1973) Puhtaaksi kuunnelmakirjailijaksi mainittu Esko Korpilinna asui Ruotsissa. Tämä kuunnelma voitti vuonna 1973 Sokeain kuunnelmapalkinnon. Siirtolaisuus on vahvana aiheena esillä jo kahdessa aikaisemmassa kuunnelmassa, tämä on sitten kolmas samaa jatkumoa. Merellinen matkanteko saa absurdeja käänteitä laivan henkilökunnan omituisen asenteen myötä. Piinaavalla tavalla vauhdikas mustan huumorin kuunnelma.

Hannes Tompuri: Kun jata elää. (1974) Merelle mennään tässäkin kuunnelmassa. Kolme miestä on kalassa Suomen puoleisen itäisen Suomenlahden ulkosaarilla. Pääosaa, Topia, esitti Esa Pakarinen. Topi kertoo lapselleen kalasadun, miehille saaressa kalajutun. Välillä ajatukset luisuvat myös idästä kohoavaan punaiseen auringonnousuun, jos tällainen kuvaannollinen politisoiva retoriikka sallitaan.

Kirjassa on 266 sivua. Lopussa on luettelo vuosien 1973 – 1974 kuunnelmista. Lukaisin kirjan parissa päivässä. Kaikki kuunnelmat on alunperin kirjoitettu suomeksi. Kuolemantapauksia neljässä kuunnelmassa kahdeksasta ja lisäksi yhdessä on piakkoin luvassa useampia.

Kahden vuoden äänet – Suomalaisia kuunnelmia 1966 – 1967

Paavo Rintala: Elokuun ääniä. (1966) Elokuinen saunailta. Miehet eivät ui, mutta nauttivat virvokkeita ja rapsuttelevat unbewusstejaan korvan takaa.

Erkki Ahonen: Kuriiriupseeri. (1967) Lapin sotaa toisella puolen rintamaa, pelkoa, jäähyväispuheita, muisteloita, saksalaisia, viiniä ja naisia, kuolemantapauksia. Tapahtuu vuonna 1944 ja yhä vain vuonna 1967.

Anneli Pukema: Kasperi eli erään vararikon analyysi. (1966) Saara tulee toimitusharjoittelijaksi kepulaisten lehteen. Keski-ikäinen Kalle ei muka aluksi huomaa häntä, mutta vähän kerrassaan heidän välilleen kasuaa kahden kypsän aikuisen suhde. Uraakin on luvassa, molemmille.

Hans Fors: Vaivaisten valssi. Kompositio äänille (1966, Vilsevals, suom. Johannes Brink) Sodanvastainen purkaus, runollinen kollaasi sotilaista, naisista heidän ympärillään ja sen semmoisesta. Sisältää kuolemantapauksia.

Esko Korpilinna: Kammottavia naapureita. (1967) Tämä kotoisalta kuulostava otsake ei valitettavasti viittaa siilinjärveläisiin naapureihin. Tosin pensasaidan mataluudesta tässäkin kärsitään – silmälläpito vain tapahtuu kertojista poispäin toisin kuin meillä. Luultavasti paikkakuntakin on toinen, kuunnelma sijoittunee eteläiseen Afriikkaan. Yksi kuolemantapaus. Kirjoittaja on tällä kertaa ruotsinsuomalainen.

Marja Rankkala: Jako kolmeen. (1967) Nuorten aikuisten ystävystymistä ja parinmuodostusta. Laitan tästä näytteeksi kauniin katkelman suvantovaiheesta, jossa Auli kuvailee Kristeriä parhaimmillaan:

Metsässä sinusta tulee valpas hyväntuulinen kettu. Sinä nuuhkit pitkään kaikkia lemuja... Männyt tuoksuu pihkaa ja kuusenjuureen on piilotettu pontikkapannu. Kettu lojuu kyljellään iltapäivänpaisteessa, se ravaa kangasta, survoo kanervia... se kurkkaa pöheiköstä. Irtolaisuus on sen elinehto, muuten se ei voi virnuilla...

Eero Silvasti: Kihlaus kello kuusi. (1966) Eero Silvasti juonsi ainakin 1970-luvulla pohdiskelevia, valtioviisaita ohjelmia televisioon. Sanat ”kuitenkin kaikitenkin” hän lausui aina selkeän ikihonkaisesti artikuloiden. Tässä pikku kuunnelmassa sävy on kokonaan toisenlainen. Nuorten rakastavaisten orastava onni on vaakalaudalla, oven läpi käytyjä keskusteluja vaaniva Rouva löytää liittolaisen Sosiaalivirkailijasta, jonka myrkystä näyte:

Elää jatkuvasti tarkkailun alaisena, koska tapaus on selvästi latentti kriminaali... Sanoisinko tapaus on katsottava tietyissä olosuhteissa vaaralliseksi ympäristölle...

Pirkko Jaakola: Uneksijan ehtoollinen. (1967) Pirkko Jaakolan omaa tyyliä, jossa surrealismi ja absurdismi lyövät toisilleen kättä, mikäli sattuu olemaan jäljellä niitä käsiä. Hauskojakin hetkiä on löydettävissä ihan etsiskelemättä. Useampia kuolemantapauksia, joista jotkut lopullisia.

Paavo Haavikko: Audun ja jääkarhu. (1967) Ilmeisesti islantilaisiin saagoihin tai sen sellaisiin pohjautuva kuunnelma, jossa nuori Audun lähtee matkalle Islannista, jossa tutustuu vaiteliaaseen mieheen, joka on päätynyt kotivävyksi taloon mentyään naimisiin nuoremman tyttären kanssa, vaikka vanhemmasta oli ensin puhe. Audun poikkeaa matkallaan Grönlannissa hankkimassa kesyn jääkarhun, jota sitten päättää käväistä näyttämässä Norjan ja Tanskan kuninkaille. Hänellä puhutaan olevan hyvä onni, mutta kestääkö sen koko pitkän matkan ja riitaisten kuninkaitten tapaamiset? Jahkailevaa vuoropuhelua, jota näyttelijät pääsevät eläytymisellään värittämään. Kaikkiaan ihan kelpo kuunnelma, jolle on kertynyt esityksiä muuallakin kuin Norjassa.

Tämän Jyrki Mäntylän toimittaman vuonna 1969 ilmestyneen kirjan loppuun on sijoitettu Pekka Lounelan Jälkisana. Lounela kertoo mm. näkemyksiään siitä, miten kuunnelmissa taiteellinen näkemys on tärkeämpää kuin dokumentaarisuus. Hän luonnehtii lyhyesti kirjan kuunnelmia.

Kirjan viime sivuilta löytyy luettelo kahden vuoden aikana esitetyistä kuunnelmista. Kuolemantapauksia on 4/9 kuunnelmassa, yksi on alkujaan ruotsinkielinen. Kirjassa on 288 sivua. Lukaisin sen parissa päivässä.

Suomalaisia kuunnelmia 1952 – 1963 II osa

Marja-Liisa Vartio: Säkki. (1959) Outo iltakeskustelu avioparin välillä. Vaimo vaatii huomiota, hän on taiteilijaluonne, yliherkkäkin. Mies taas on asiallinen kuin kivi, muodollisen seuranpidon harrastaja. Sotien jälkeisen ajan psykologisointi nostaa päätään tässä kuunnelmassa, johon on sentään rakennettu helpottava jumala_koneesta-lopetus.

Heimo Susi: Gundar ja lohikäärme eli kertomus yhden kunnon sankarin kiusauksista, epäilyistä ja surkeasta lankeemuksesta. (1960) Viekasteleva tarina kuningattaren hovista, ritareista ja lohikäärmeestä. Tykkäsin kovasti. Tuli muuten vain mieleen miten ritari Yrjö taisteli kuulemma joskus lohikäärmettä vastaan, mutta mahtaako Yrjö tulla, kun ei sen griipinkään kanssa niin varmaa ole? Ja montako miljardia kannattaa maksaa varmuudesta saada nukkua yönsä rauhassa?

Bo Carpelan: Oma hahmosi oven takana. Mustaan sävytetty fantasia. (1960, suom. Helena Anhava, Din gestalt bakom dörren) Kun miehellä on eri asunnoissa kaksi naista, Anne ja Lili, ei ole ihmekään, että mies tuntee tiedostamatonta tarvetta kahdentua. Alkon hinnaston selaaminenko vai unettava bussimatka saavat sen aikaan? Kuunnelman mies nimeltä Kim jakautuu niin, että syntyy Kim I ja Kim II. Ihan kuten Suomalaisia kuunnelmia 1952 – 63 on jakautunut osiin I ja II. Eivätkä Anne ja Lilikään saa selvää mikä miehessä on muuttunut, kun Kimin kädet ovat kuin Eesaun jalat. Loppujakin on kaksi. Ainakin.

Leo Kalervo: Päivän tauot. (1960) Varastomiesten elämän kiehuntaa yhden heinäkuisen lounastauon ja kahvitauon aikana. Ihan ok kollektiivikuunnelma.

Esko Korpilinna: Karhunkuoppa. (1961) Vähintääkin mystillinen kuunnelma. Vaikea valita onko kyseessä absurdi eksistentialismi vai eksistentialistinen absurdismi. Miehet kohtaavat toisensa etsiessään itseään ja eläintarhan karhuja katsellessaan.

Kyllikki Mäntylä: Huominen päivä. (1962) Oprista kertonut Kyllikki Mäntylä kirjoitti tämän joskus myöhemmin uusintana kuulemani kuunnelman Larin Paraskesta. Kuunnelman ohjauksesta vastasivat Sakari Puurunen ja kirjailijan poika Jyrki Mäntylä, joka myös toimitti tämänkin kuunnelmavalikoiman. Kuunnelman kesto on 100 minuuttia, musiikin on kansansävelmien pohjalta sovittanut Jorma Panula. Pääosan, useammassa iässä tavattavan Parasken osan esittää Eeva-Kaarina Volanen. Paraske laulaa runoja kotiseudullaan Miiskunmäessä, Inkerinmaalla. Hän kaihoaa Suomeen, Vaskelaan, jonne sitten asettuukin asumaan vanhemman miehen vaimona. Kuunnelma seuraa Parasken työntäyteistä elämää, jossa ilo ja suru vuorottelevat laulun saattelemina.

Walentin Chorell: Ennen kuin sanat lausutaan. Monologeja radiolle. (1956, suom. Helena Anhava, Innan ordet) Tässä kuunnelmassa annetaan ajan pysähtyä. Veli on pukittanut veljensä naista, nyt ollaan tiukan neuvonpidon edessä. Kaikkien ajatukset kuullaan ennen kuin kukaan sanoo mitään. Vaikuttaa paremman väen korttipeliltä. Korttia on joskus mukava pelata, mutta radiosta kuultuna se on aika tylsää.

Simo Salo: Matka. Kuunnelmaruno. (1963) Vanhatestamentillinen aihe, joka ansaitsisi tulla kuunnelluksi kuunnelmana eikä ainakaan tulla luetuksi puolinukuksissa loppiaisaattoiltana. Sai tämä minut silti ajattelemaan, että Euripideen Ifigeneia onkin kenties vain muunnelma Abrahamista valmistautumassa uhraamaan Isakia (vrt. Abraham – Isak ja Agamemnon – Ifigeneia). Ehkä erämaahan karkotettu Haagar on myös saanut toisintonsa Ifigeneian kohtalossa?

Veijo Meri: Suomen paras näyttelijä. (1963) Hieman selkiintymätön tarina taiteilijasielusta, joka on vailla kiinnitystä. Pikkukaupungin teatterin johtokunnalle hän rupattaa seuraavasti:

Kun minä olen katsellut näitä Suomen teattereita, niin totta on, että samat siellä istuvat, oma kannattajakunta, teatterinystävät. Aina sama ralli, lauantaina sentään maalaiset, se on silloin vähän raskasta näytellä, kun ne eivät uskalla nauraa millekään tai sitten nauravat koko ajan, etteivät nauraisi väärässä kohdassa.

Kirjassa on 304 sivua + 10 sivun luettelo 1952 – 63 ensiesitetyistä kuunnelmista ja dramatisoinneista. Kuolemantapaus on mukana 2 – 3 kuunnelmassa laskutavasta riippuen. Alkujaan ruotsinkielisiä on mukana 2/9. Luin tämän kolmessa päivässä.

Suomalaisia kuunnelmia 1978 – 1981

Solja Kievari toimitti vuonna 1982 julkaistun valikoiman Suomalaisia kuunnelmia 1978 – 1981. Alusta löytyy Mirjam Polkusen kirjoitus Lyhyttä proosaa, jossa todetaan kuunnelman sijoittuvan lajityypiltään lähemmäs novellia kuin vaikkapa romaania. Tekstissään Käsikirjoituksesta esitykseksi kuvailee Solja Kievari kuunnelman toteuttamisen vaiheita ja mainitsee mm. kuunnelman olleen aiemmin vain näytelmällisen tekstin esittämistä radiossa, mutta sittemmin kehittyneen omaksi taiteenlajikseen. Uskallan kumminkin tarjota näitä kuunnelmakirjoja osaksi näytelmien lukuhaastetta Shakespearen sisarukset.

Lukemani teos sisältää mielestäni suomalaisen kuunnelman kultakauden huikeimpia onnistumisia, kuten Pirkko Jaakolan häkellyttävä Eksyssuon lapset ja Juha Mannerkorven toisenlainen rakkauden kuvaus Isot lapset leikkii. Suurinta osaa kuunnelmista en ollut ennen kuullut, niihin oli nyt hyvä syy tutustua.

Antti Tuuri (s. 1944): Lintujen kesyttäjä (ensiesitys 13.8.1978). Todella kovan luokan aloitus tälle valikoimalle. Upea kertomus miehestä, joka on ottanut elämäntehtäväkseen lintujen kesyttämisen ja siitä, mitä tapahtuu kun hän saapuu uskovan pariskunnan maalaistaloon viivähtääkseen siellä viikon päivät. Kuten tunnettua yhteisö tuomitsee erilaisuuden.

Jussi Kylätasku (1943 – 2005): Uuni (8.10.1979). Perustuu tositapaukseen. Poika tulee vierailulle vanhempiensa luo. Äitiä ei kotona näy. Isä väittää äidin menneen jonnekin. Uuniin on rakennettu uusi muuri. Isä lämmittää uunia vimmaisesti. Käydään läpi perheen elämänvaiheita. Tästä on tehty myös tv-elokuva. Aihe ei ole ihan lemppareitani.

Marja Kurkela (1949 – 2017): Ja 80-luvulla ei mittään (14.10.1979). Tässä sitten kuunnelma minun mieleeni! Työttömyydestä kertova satiiri puraisee työttömyyttä pahasti omaan jalkaan kuvatessaan toimenpiteitä, joilla yhteiskunta työttömiä toimettomina pitelee. Työttömille tarjotaan terapiaksi puuhastelua ja visailua. Akateemisille tietokilpailua tai shakkia ja epäakateemisille jätkänshakkia tai uuninpankolla makoilua. Eikä puhettakaan työtoiminnasta. Julman hauskaa!

Juha Mannerkorpi (1915 – 15.9.1980): Isot lapset leikkii (4.5.1980). Kahden näyttelijän kuunnelma. Pariskunta päättää nähdä unta tietystä teemasta, joksi valikoituu kuukunanmuna. Kuulijalle/lukijalle paljastuu pian, että mies on sairas, hänen kuolioon tummuvia varpaitaan joudutaan poistamaan yksi kerrallaan. Kuunnelma kertoo lähestyvästä kuolemasta ja silti se on kauneimpia tuntemiani rakkauskertomuksia.

Hannu Mäkelä (s. 1943): Surma (17.11.1980): Kauhutarina Suomen sodan ajoilta. Ei varsinaisesti noussut feivöriitikseni. Loogisesti etenevä silti, on myönnettävä.

Martti Joenpolvi (s. 1936): Syyskuussa (16.9.1978): Pelkäsin tämän olevan päämäärätöntä venerantakävelyä, mutta kuunnelmassahan onkin hyvä draivi päällä koko ajan! Helena on hoitanut appivanhempiaan vuosikaudet ja nyt hän puhuu kerrankin suunsa puhtaaksi, millä on puhdistava vaikutus kuunnelman lukijaankin. Hyvä Helena!

Esko Korpilinna (1928 – 1992): Biancan henget (4.8.1979): Aivan erinomaista ironista revittelyä pienen lapsen vanhempien tuskaisasta elämäntilanteesta. Erittäin omaperäistä mielikuvituksen lentoa kirjoittajalta!

Pirkko Jaakola (s. 1940): Eksyssuon lapset (11.8.1980): Tämä kuunnelma on kestoltaan vain 24 minuuttia eikä se tekstinäkään pitkältä tunnu. Jokin siinä kumminkin on, että muistijälki on niin vahva vielä neljän vuosikymmenen kuluttua. Enkä taida on ainut, sillä kuunnelman tapahtumapaikalla kuuluu olevan risti ja siellä vieraillaan tämän fiktiivisen, mutta tositapahtumiin perustuvan kertomuksen tunnelmissa nykyisinkin. Kuunnelman voi kuunnella Yle Areenassa.

Ilkka Kylävaara (s. 1946): Kunnon suhteet (11.9.1980): Mies ja nainen, nuorna naineet ja eronneet, tapaavat toisensa takanaan yhteistä riitaa ja rakkautta sekä suhteita muitten kanssa. Hengästyttävä ihmissuhdetemppurata kuulostaa valitettavan vakuuttavalta.

Seppo Urpela (1937 – 1993): Juuret (16.10.1980): Ruotsiin siirtolaiseksi lähtenyt Kettukankaan Onni ja maata viljelemään jäänyt Raatikan Armas muistelevat lapsuuttaan, sadattelevat tämänhetkisiä ja sottailevat tonttikauppoja. Syksyiset kurjet säestävät.

Tommy Tabermann (1947 – 2010): Penissimo (21.8.1981): Nimestä voinee päätellä kuunnelman runollisen haahmon? Ujo, Surullinen ja Iloinen kertovat jotain itsestään. Naisääni pelittelee heidän kanssaan samaan pussiin. Luultavasti omaansa?

Alpo Ruuth (1943 – 2002) – Harri Huhtamäki (s. 1949): Syyskuun viidestoista (7.3.1981): Dokumenttikuunnelma, jossa sodassa havoittunut mies korjailee sotakokemuksistaan tehtyä dramatisointia ja muistelee tapahtunutta omin sanoin.

Kirjassa on 232 sivua. Lopusta löytyy lyhyt kuvailu kunkin kuunnelman kirjoittajasta. Lukukokemus vei minulta pari päivää.