Sinivalkoiset sävelet – HKO:n Suomalaisen musiikin päivän konsertti 2024

Suomalaisen musiikin päivää vietetään säveltäjämestari Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8. joulukuuta. Tulin tuumineeksi, että keitäs niitä muita suomalaisia säveltäjiä onkaan ja mieleen tulivat Merikanto ja Madetoja. Niin ja Kilpinen ja Kuula. Muistin myös Armas Järnefeltin ja katselin youtubesta mitä hänen sävellyksiään sieltä voisi kuunnella. Berceuse löytyy monena eri tulkintana, yhden muunkin löysin, mutta en oikein viehättynyt.

Madetojalta löysin Pohjalaisia-oopperan. Sen alkusoitossa oli pari tuttua teemaa. Se pitempi teema oli kansanlaulu, jossa miesääni julistaa, että ”nyt mua vierähän linnasta linnahan…” Mutta ihan alussa oli tutunoloinen, sellainen pahaenteinen teema niin kuin oltaisiin painiottelua aloittamassa. Parin kuuntelun jälkeen tajusin, että sehän on kuin Talvisota-elokuvan musiikista. No, katselin sitten, että Talvisota-elokuvan musiikista on palkittu Juha Tikka, jotenka eihän se sama piisi voi olla…?

Suomalaisen musiikin päivänä autoa ajellessa kuulin radiosta, että samana iltana esitettäisiin Helsingin kaupunginorkesterin (HKO) konsertti Sinivalkoiset sävelet, jossa säveltäjänimet eivät sisältäneet Sibeliusta. Tämä kuulosti mielenkiintoiselta. Ajattelin kuunnella konsertin myöhemmin Areenasta, kuten sitten kävikin.

Kuuntelin konsertin aamuvarhaisella tiistaina. Alussa oli Jouni Hirvelän sävellys Muistijälkiä, Helsinki-variaatiot (ke.). Hirvelästä en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Sävellyksen tietojen lopussa oleva ke. ei tarkoittanut keskiviikkoa, kuten luulin, vaan kantaesitystä. Helsinki-variaatiot tarkoitti jotain hanketta, joka oli polkaistu käyntiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotismainingeissa. Muistijälkiä oli siis sävellyksen nimi. Meidän nuorempi kissamme tuli melko vauhkoksi tästä musiikista, ehkä minun olisi pitänyt käyttää kuulokkeita? Toisaalta voihan kissaa näin sivistää, kun kerran itseäänkin. Puhallinsoitinmusiikkia se kuulemma oli. Väliajalla kuultiin säveltäjän haastattelu. Hän sanoi pohjana olleen Leevi Madetojan sävellyksen Kuoleman puutarha, jota Hirvelä oli nuorempana soittanut. Kyseinen sävellys on kuulemma syntynyt, kun Madetojan veli kuoli sisällissodan melskeissä. Madetoja itse kuulemma oli sisällyttänyt sävellyksensä teemoja toiseen sinfoniaansa, joka kuultiin sitten konsertin lopuksi.

Toisena säveltäjänä kuulijoille tarjoiltiin ja annosteltiin Aarre Merikanto, jolta kuultiin sopraano Anu Komsin ja HKO:n tulkitsemana sävellykset Syyssonetti ja Savannah-la-Mar. Yritin houkutella kissaa kuuntelemaan Savannah-sävellystä, kun on kerran niitä savannah-kissojakin olemassa, mutta kissa kieltäytyi. Tästä sävellyksestä en tunnistanut juuri mitään. Ensimmäinen esitys oli ehkä suomenkielinen, kuulemma Koskenniemen kirjoittama, varmaankin runo. Savannah kertoi jonkin Karibian kylän tuhosta myrskyssä tai vastaavassa. Se saattoi olla ruotsinkielinen.

Väliajalla toimittaja Noora Hirn haastatteli kapellimestari Kristian Sallista, jolla oli tahtipuikko mukana, mutta se laitettiin pöydälle haastattelun ajaksi. Lisäksi kuultiin tallenteelta Jouni Hirvelän haastattelu sekä Nuppu Koivisto-Kaasikin haastattelu. Koivisto-Kaasik on mukana HKO:n HUOM-hankkeessa, jonka on tarkoitus nostaa esiin unohdettuja säveltäjiä ja heidän musiikkiaan (HUOM sanoista Historian unohtamat orkesterimusiikit). Netistä löysin tiedon, jonka mukaan Koivisto-Kaasik työskentelee Sävelten tyttäret -hankkeessa.

Väliajan jälkeen kuultiin Heidi Sundblad-Halmeen sävellykset Pan ja paimenet & Pan soittaa laulusarjasta Pan. Noora Hirn lausui että Pan eikä Paan. Tuli mieleen Peter Pan. Jälkimmäisen sävellyksen yhdestä kohdasta tuli mieleen Valkoinen peura -elokuvan musiikin huilutteleva jakso. En saanut selvää milloin Pan Suite olisi sävelletty ja mikäpäs tuossa. Melko vähän tästäkin hattuun jäi.

Viimeisenä esitettiin sitten Leevi Madetojan toinen sinfonia. Kaksi ensimmäistä osaa sujuivat rauhallisesti, jopa idyllisesti. Kolmannessa sitten oli sitä mitä kapellimestari Sallinen kuvaili sanoilla ”bensaa liekkeihin”.

Jotenkin aavistelen, että tämä jäi tähän minun osaltani. Mutta jos joku tietää kotimaista, minunlaiselleni kuulijalle vähän helpompaa suomalaista orkesterimusiikkia, niin saahan siitä vihjaista. Ehkä minun kannattaa kuunnella näitä uusimpia säveltäjiä, esimerkiksi Aki Yli-Salomäeltä on youtubessa kiva, hyvinkin sinfoninen teos nimeltä Uneen... Vai pitäisikö Madetojan sinfonioita yrittää löytää jostain?

Joulukuun kuvat

Tämän tekstin teemaa voisi kuvailla laulun sanoin: ”Isä, äiti, te rakkahat mulle!” Joulukuu on semmoinen. Käperrymme perheeksi, joka saattaa olla enemmän tai vähemmän pyhä sinänsä, mutta itse kullekin se perhe on pyhä. Ja meille jokaiselle se perhe on erilainen kuin muille perheemme jäsenille. Antakoot siis ne muut jäsenet minulle anteeksi, että tämän harvan kerran perhettäni omalta kannalta kuvailen.

 

Ensimmäinen kuva on otettu jouluaattona 2017 Siilinjärven sankarihautausmaalla. Kuvassa on kivi, joka on lumihärmän peitossa. Hetkeä myöhemmin se kivi pyyhkäistiin puhtaaksi ja näkyviin tuli vaimoni äidin isän nimi. Tämä vaimoni ukki kaatui talvisodassa, helmikuussa 1940, Laatokan Karjalassa. Anoppini, joka hänkin on nyt Siilinjärven hietakehtoon kätketty, ei varmaan paljon isäänsä muistanut, sillä hän oli vasta kolmannella ikävuodellaan isänsä kuollessa. Hänellä oli muistonaan kirjeet, joita isä oli lähettänyt ”täältä teltasta” ja ”täältä jostakin”, arkisia asioita ilman välimerkkejä.

 

Meidän jouluumme kuuluu vierailu haudoilla. Itselleni varasin hautapaikan tänä syksynä. Se on sen verran syrjässä, että toivon, ettei kenenkään siellä tarvitse vierailla ellei nyt ihan välttämättä siltä tunnu. Isää voi käydä tapaamassa hänen eläessään. Myöhemmin voi vain todeta: ”mies kuoli, hokemat jäivät”.

 

Toisen kuvan otin äidistäni hänen viimeisellä vierailullaan luonamme joulupäivänä 2014. Äiti väsähti syömisistä ja juomisista ja otti pienet ettonet pyörätuolissaan. Kuvasin tarkoituksella äidin siten, että takana näkyvä kynttelikkö näyttää kruunaavan hänet. Äiti eli vielä puolisentoista vuotta kuvan ottamisen jälkeen ja kuoli 90-vuotiaana. Äiti tuli jo lapsena orvoksi, hänen molemmat vanhempansa menehtyivät sairauksiin, kun äiti oli vielä pikkutyttö. Hän kasvoi jonkin aikaa lastenkodissa kaksosveljensä kanssa. Lopulta heidän ukkinsa meni uusiin naimisiin ja pystyi ottamaan lapset huostaansa. Äiti muisteli ukin kodissa ensimmäisenä eineenä saamaansa riisipuuroa, joka oli tehty oikeaan maitoon eikä veteen kuten lastenkodissa. Äiti oli veljensä kanssa syönyt puuroa niin ahnaasti, että kunnon ruokaan tottumaton vatsa oli kääntynyt ylös ja sisarukset olivat molemmat oksentaneet pihamaalle.

 

Kolmas kuva kertoo sekin syömisestä. Kävimme vaimoni, tyttäreni ja hänen miesystävänsä kanssa vuoden 2019 joulunpyhinä Puijon tornissa, minkä jälkeen piipahdimme Ramin konditoria-kahvilassa. Tilaan siellä yleensä perunaleivoksen, jonka olen kuvassa jo kuorinut esiin kääreestään. Leivos näyttää pieneltä, mutta sen nautittuaan tietää saaneensa makeaa massun täydeltä. Kahvila on laaja, siellä on aina rauhallinen tunnelma, Kuopion paras kahvila minun mielestäni.

 

Kuva on otettu viattomien lasten päivänä. Eikös se sulje perheteeman mukavasti kääreeseen?