Juuli Niemi: Tara

Näin Eino Leinon päivän kunniaksi luin kotimaisen naisrunoilijan Juuli Niemen (s. 1981) vuonna 2003 julkaistun esikoisrunokokoelman nimeltä Tara. Kuvaileva alaotsikko Runotarina viittaa siihen, että kyseessä on proosarunoelma, kertomuksen tapaan etenevä kokoelma runoja, jotka on otsikoitu tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta.

Tässä keväämmällä katselin vaimoni kanssa nopeaan tahtiin tänä vuonna valmistuneen Ylen tuottaman tv-sarjan Mieheni vaimo, jonka pääkäsikirjoittajana toimi Juuli Niemi. Hänen sisarensa Inari Niemi ohjasi sarjan. Puheenaoleva runotarina on omistettu Äidille ja Inarille.

Runotarinan kertojana on Tara, joka kertoo olevansa kaksossisarista se nuorempi. Hän kertoo syntyneensä kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta myöhemmin kuin kaksossisarensa Irina, jota hän nimittää Kissasiskokseen. Niinpä Taralla on ollut elämänsä aikana kirittävää, kun on pitänyt ottaa kiinni siskonsa etumatka. Hän kertoo onnistuneensa siinä monin fyysisin mittarein, mutta Kissasisko on aina ollut hänen kotinsa ja taivaansa – mieshenkilö saattaisi puhua peruskalliosta. Näytteeksi katkelma runosta Tunnustellaan :

Kirsikkaviina kupli kurkussa, polvinivelet paukkuivat liiasta juoksemisesta
ja minä itkin ja hän nauroi, kunnes huomasi, että minä

itken ja sitten hän otti minut syliin ja heijasi kunnes rauhoituin ja peitteli
minut sänkyyn ja toi vadin viereeni ja sanoi
Minä olen vuori, minä olen vuori.

Noin seitsemän kaksi kissaveljestä.

Tarinan loppuvaiheessa paljastuu merkittävä syy, miksi tarinassa puhutaan kaksosista. Se saattaa aivan hyvin olla vain tarinaan keksitty käänne eikä tätä kuten ei muutakaan kaunokirjallista teosta kannata totena liiviinsä painaa. Itselläni on ollut noita veljiä ja olen sitä mieltä, että joittenkin yksilöitten on vain syytä leikata itsensä irti lapsuudenperheestään. Mutta onhan se silti mainiota, jos joku voi elää elämänsä kaiken keskellä kaksin.

Muuten tulee mainita, että runoissa on todella paljon huumoria, niitä on ilo lukea eikä tarvitse kivistykseen asti päätään vaivata. Näkökulma on melko pysyvästi naisen katsetta elonsa vaiheisiin, sitä suuntausta myös aiemmin katselemani tv-sarja selvästi piti yllä.

Kirjassa on 91 sivua. Lukaisin sen parissa päivässä.