Kolme kuunnelmaa

Kuuntelin kolme kuunnelmaa. Kahdessa niistä oli samoja aineksia keskenään, ensimmäisessä taas samoja aineksia kuin Sinuhessa. Kahden ensimmäisen kuunnelman aikana nukahdin 10 – 15 minuuttia, joten ihan aukoton ei taidenautintoni ollut – unet sen sijaan tekivät oikein hyvää.

Timon ateenalainen. Mahdollisesti muinoin eläneeseen henkilöön perustuva kertomus, josta muuan William Shakespeare (1564 – 1616) kirjoitti näytelmän. Kirjoittajana mainitaan myös Thomas Middleton (1580 – 1627). Juha Luukkonen dramatisoi ja ohjasi tarinan radiolle vuonna 2015. Pääosissa ovat Timonina Jukka Peltola ja hänen orjanaan Flaviuksena, oikeastaan kertojana Jarkko Lahti. Kaksiosaisen kuunnelman kesto on 44 + 50 min. Timon on hyväosainen heppu, joka ilmeisesti kohtelee ylettömän maireasti velkaisia kavereitaan ja joutuu sen taotta itse vararikkoon. Yksi toisensa jälkeen kaverit kieltäytyvät auttamasta, mikä katkeroittaa Timonin, hän muuttuu ihmisvihaajaksi, etenkin Ateenan kaupungin ja sen asukkaitten vihaajaksi. Hänelle tarjoutuu tilaisuus kostoon, kun hän löydettyään kultaa tutustuu Alkibiadekseen, joka suunnittelee Ateenan alistamista valtaansa. Entisten frendien anteeksianovat ystävyydenosoitukset eivät enää tehoa Timoniin, mutta eipä hänelle ihan kivasti käy itselleenkään. Tämän kuunnelman asetelmat toivat mieleeni Sinuhe egyptiläisen, joka myös sukeltelee syvällisissä vesissä ja käyttää samantapaisia ilmaisuja kuin tässä kuunnelmassa harrastetaan. Vaikea sanoa ovatko ne ilmiasut peräisin Shakespearelta, Middletonilta vaiko Sinuhelta iteltään... Hieno kohtaus on se, missä Timon tarjoaa "kiitosaterian" hänet pettäneille entisille ystävilleen.

Perättömiä kuulumisia. Englantilainen William Morris kirjoitti vuonna 1890 julkaistun romaanin News from Nowhere. Kuunnelmaksi tarinan sovitti Ari Koskinen ja ohjasi vuonna 1973 Raiku Kemppi. Pääosassa, itsenään Morrisina Lontoossa ja sen liepeillä kuleksii Pertti Weckström. Hänen oppaanaan toimii kankuri Dick, jonka esittäjä kuulosti ihan Veikko Honkaselta, vaikka kuunnelman tiedoissa Areenassa lukee, jotta Stig Fransman. Erehtyy kuka erehtyy… Tämän Morrisin kerrotaan olleen arts and craft-liikkeen johtohahmoja ja sosialisti. Niinpä tarina saakin alkunsa tilaisuudesta, jossa sosialistit keskenään koettavat kuvitella, millainen olisi sosialistisen tulevaisuuden maailma. Yksi toivoo sen perustuvan jatkuvaan talouskasvuun, joka sitten tyydyttää kaikkien immeisten tarpeet, mutta toinen maalailee kuvaa ekologisemmasta elämäntavasta. Tottahan toki kuunnelma sitten esittelee sen jälkimmäisen vaihtoehdon. Morris nukahtaa ja pääsee unessaan kokemaan millainen on tulevaisuuden Lontoo, jossa rahaa ei tarvita vaan kaikkea on tarjolla kaikille ihan veljeyden pohjalta. Kesto 66 min.

Utopia. Kuunnelman on Thomas Moren (1478 – 1535) kertomuksen pohjalta kirjoittanut Ari Koskinen. Vuonna 1973 valmistuneen kuunnelman ohjasi Marja Rankkala. Päällimmäisiä osia esittävät Jaakko Pakkasvirta ja Pertti Roisko. He ovat merimiehiä, jotka pelastautuvat haaksirikosta Utopian saarelle, jossa kaikki jutut ovat eri lailla kuin Britanniassa tuohon aikaan. Utopiassa vallitsee kommunismin kaltainen yhteiskuntajärjestys, jossa rahaa tai vastaavaa vaihdannan välinettä ei tunneta vaan kukin saa luvan ansaita elantonsa joka päiväisellä työnteolla, mikä tarkoittaa yleensä maatalousduunia. Meripojat eivät ole mitään himokitkijöitä, mutta muut himot pursuavat pintaan. Utopiassa on niin paljon kultaa, ettei sitä arvosteta, vaan kullasta tehdään sylkykuppeja ja alusastioita tai vangeille kahleita. Alkoholia käytetään vain eläinten puhdistukseen. Irtonaiset sukupuolisuhteet ovat saarelaisilta kielletyt. Samoin kennenkään tappaminen. Nämä kaikki asjat nousevat tapeetille merimiesten risteillessä tällä oudon ihanteikkaalla ja muutoinkin kukoistavalla saarella. Muistan kuunnelleeni tämän joskus 30 - 40 vuotta sitten, oli kiva uudistaa tuttavuus. Kesto 68 min.

William Shakespeare: Myrsky

William Shakespeare (1564 – 1616) kirjoitti viisinäytöksisen näytelmän The Tempest, jonka ensiesityksen arvellaan tapahtuneen vuonna 1611. Luin suomennoksen nimeltä Myrsky. Suomennoksen teki Matti Rossi ja se ilmestyi vuonna 2010. Arvellaan, jotta tämä Myrsky olisi ollut viimeinen Shakespearen yksin kirjoittama näytelmä. Asiasta on kuitenkin sen verran aikaa vierähtänyt, että ihan tarkkaa tietoa on vaikea löytää.

Esipuheen Haaksirikkoiset  kirjoittanut Marjo Kaartinen kertoo, että näytelmästä on esitetty monenmoisia tulkintoja. Kaartinen keskittyy kirjoittamaan näytelmän tapahtumapaikan, oudon, lähes asumattoman saaren merkityksestä, tiedon hankkimisesta, josta näytelmä kertoo oman aikansa tarinankerronnan tyyliin sekä siitä tuon ajan peruseurooppalaisesta poikkeavasta asukkaasta, joka saarelta löytyy. En ala toistaa Kaartisen ajatuksia.

Omasta puolestani pidän tätä näytelmää satunäytelmänä, jossa koetaan haaksirikko lähellä fantastista saarta, jota kukaan ei muka ole Välimerestä löytänyt. Eristäytyneellä, syrjäisellä saarellakin on sitten mahdollista käydä haaksirikkoisten kesken monipuolisia keskinäisiä juonitteluita – näkisin tämän toimivan vastakuvana saarille sijoittuville utopiakuvauksille. Saaren sinne rantautuneista muukalaisista poikkeava asukas muodostaa tavallaan vastakuvan niille oletetuille ihmeille ja rikkauksille, joita ihmiset aina ovat kuvitelleet löytyvän jostakin muualta – niin että jos kotomaan lotossa ei voita, on kokeiltava ulkomaista nettipeliä. Sittemmin tutkimattomat alueet alettiin nähdä mahdollisina vaaran paikkoina, mutta niin kauan kuin voi pelata, löytyy pelaajia.

En näe tarpeelliseksi kertoa kovin kummoisia juonesta. Se on varsin selkeä vaikkakin henkilöhahmoja on turhan monta. Isohkolla henkilömäärällä on tehty mahdolliseksi kuvata juonittelua, sillä sellainen vaatii takanapäin puhumista ja se taas ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla yksinpuheluna – tosin sitäkin näytelmä sisältää ihan jonkun verran.

Kai tämä näytelmä jotenkin on ihmisiä kiinnostanut. Huomasin yhden kohdan, jossa käytetty sanonta kenties on tästä näytelmästä alkanut levitä. Siinä narri päätyy pitämään sadetta saaren alkuasukkaan kanssa saman peitteen suojiin.

Voi voi, sieltä se rajuilma taas nousee! Minun on viisainta ryömiä tuon otuksen loimen alle – muuta suojaa ei täällä ole. Kurjuus järjestää miehelle outoja petikavereita.

Kirjassa on 157 sivua. Esipuheen luin eilen, näytelmän tänään.

William Shakespeare: Loppu hyvin, kaikki hyvin

William Shakespeare (1564 – 1616) kirjoitti joskus vuosina 1601 – 1604 näytelmän All's Well That Ends Well. Näytelmä ilmestyi vuonna 1623 julkaistussa foliopainoksessa. Alkusanoissa kerrotaan myös, että ensimmäinen tunnettu esitys olisi tapahtunut vuonna 1741.

Lukemani suomennos julkaistiin vuonna 2007 nimellä Loppu hyvin, kaikki hyvin, suomentaja Tiina Ohinmaa. Suomennos on hyvää suomen kieltä eikä runollisuus särähtele lukukorvaan vaikka teksti onkin runollista ja paikoin hienosti riimiteltyä. Ohinmaa on usein käyttänyt samanlaista loppusoinnun kelpoisuusvaatimusta kuin nykyään iskelmäsanoituksissa eli vapauttamalla riimittelynsä liiallisen täydellisyyden vaatimuksesta hän on voinut päästä puhuttua kirjakieltä muistuttavaan, luettavuudeltaan miellyttävään lopputulokseen.

Lukemani suomennoksen tieteellisen erittelevät alkusanat kirjoitti Jyrki Nummi otsikolla Elämän kirjava kudelma. Niissä Nummi kuvaa näytelmää luonteeltaan nk. ongelmanäytelmäksi. Sellainen näytelmä ei ollut Shakespearelle tyypillinen, vain kaksi muuta lukee Nummi vastaavaan luokitteluun soveltuvaksi. Kyse ei ole puhtaasta komediasta eikä ainakaan tragediasta. Näytelmässä osoitetaan kaikkien hahmojen jonkinmoinen vähintäänkin epäilyttävä, harhauttava toiminta ja joittenkin kohdalla selkeä epärehellinen peli. Nummi laskee näytelmän ruodot tosi tarkkaan, minulle vähempikin olisi riittänyt. Koska tämän tyypin näytelmissä on kumminkin sopuisa loppu, lainaan tässä kohden kolaamiseen taipuvaa suurikokoista runon sepittelijää:

Koristeet Korintin kuuluvat pylväisiin, temppelin kannattelijoihin ylväisiin.

Ei  päätä-häntää syntyisikään käärmeettä, kuninkaan punaviittaa valkopäärmeettä.

Juoni näytelmässä on semmoinen, että leskikreivittären ottotytär on rakastunut kreivittären poikaan. Koska tyttö on edesmenneen taitavan lääkitsijän lapsi, on hän perinyt isänsä tietoutta ja parantaa kuninkaan. Kuningas lupaa neidolle puolisoksi kenet hän haluaa. Kreivi ei pidä ottosiskoaan oman säätynsä mukaisena vaan väheksyy häntä kuninkaallisesta neuvosta ja äitinsä myötämielestä huolimatta. Nuori kreivinplanttu saa vihdoin kuninkaalta käskyn suostua ottosiskonsa ukoksi. Kreivi suostuu näennäisesti, mutta lyö tiskiin samantapaiset ehdot kuin Kalevalassa hiiden hirven hiitäminen ja kyisen pellon kyntäminen. Rakastunut neito päättää kumminkin päästä maistamaan tavoittelemaansa namukkia ja siitäpäs syntyy soppa. Tavallaan kyse on siis hylätystä kosijattaresta hankkimassa hyvitystä hankkeelleen.

Näytelmän nuoripari, veli ja hänen alempisäätyinen, mutta neuvokas ottosiskonsa, ovat kieltämättä päähahmoja. Laajalti toimintaa on kreivin lähipiiriin kuuluvan kapteeni Parolesin ympärillä, mielenkiintoinen hahmo on kreivittären hovinarri Lavatch, jolta löytyy ilkikurisesti sohaiseva vitsi tai kymmenen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kuningas toimii jonkinlaisena oikeudenmukaisena tuomarina, joka toisaalta järjestelee muitten asioita näitten tietämättä.

Kirjassa on 177 sivua, aloitin sen lukemisen eilen ja pääsin loppuun hyvin tänään.

William Shakespeare: Kuningas Juhana

Maata.

Englantilainen William Shakespeare kirjoitti näytelmiä 1500-1600 -lukujen vaihteessa. Hänen näytelmänsä King John  ilmestyi vuonna 2008 Matti Rossin tekemänä suomennoksena nimellä Kuningas Juhana. Kirjan alusta löytyy Arto Luukkasen laatima esipuhe, joka käsittelee näytelmän kuningasta.

Kuningas Juhana Maaton hallitsi Englantia vuosina 1199 – 1216. Hän nousi hallitsijaksi vallanperimysjärjestyksen vastaisesti ennen kuolleen veljensä poikaa. Vaikka hänen edeltäjänsä kuninkaana, Rikhard Leijonamieli, olikin nimennyt Juhanan seuraajakseen, haittasi juuri vallanperimysjärjestyksestä poikkeaminen Juhanan hallitsijan tointa. Näytelmä kertoo siitä, miten horjuva valtaistuin saa vallantavoittelijat liikkeelle ja miten hankalaa ajojahdin kohteena olevan kuninkaan on pysyä vallassa. Kyse on siitä, tuleeko hallitsijan taipua vai taittua oman kansansa ja ulkoisten valtojen painostuksen edessä. Yleisen mielipiteen muokkauksesta eräänä esimerkkinä esitellään profeetta, jonka ennustus on saavuttanut seuraajia kuin joku vähän suositumpi nettisivusto:

Tämän profeetan toin

Pomfretista, kadulta, missä monet sadat

seurasivat häntä, kun hän lauloi

karkeaa ja korviin käyvää renkutusta,

joka kertoi, että ennen ensi helatorstain

keskipäivää teidän korkeutenne luopuu

kruunustaan.

Tämä oli ensimmäinen lukemani Shakespearen näytelmä, enkä usko että se jää viimeiseksi. Ihastuin Matti Rossin loistavaan suomennokseen. Myös näytelmän rakenne miellytti minua. Kaikesta huomaa, että tämä Shakespeare on ollut erittäin hyvin työhönsä perehtynyt näytelmäkirjailija. Vaikka kerrontaa leimaavatkin ajoittaiset pitemmänpuoleiset puheenvuorot, suostuttelut ja palopuheet, eivät ne heikennä jännitettä. Juonenkäänteitä on riittämiin ja siirtymät tapahtumasta toiseen käyvät melkoisen vauhdikkaasti.

Henkilöhahmot vaikuttavat eläviltä puhetyylin koristeellisuudesta huolimatta. Historiallisia faktoja on käsitelty niitten ansaitsemalla tavalla eli kirjoittaja ei ole antanut niitten liiaksi rajoittaa luovuuttaan.

Kirjassa on 153 sivua ja luin sitä pari päivää.