Suomalaisen ääniä – Suomalaisia kuunnelmia 1970 – 74

Vuonna 1976 ilmestyi yhdeksäs Yleisradiossa esitettyjen kuunnelmien valikoima. Sen toimittivat tänäinen nimipäivänsankari Solja Kievari ja Terttu Talonen. Alun saatesanoissa toimittajat kehuvat kirjan kuunnelmavalikoimaa edustavaksi. Kuunnelmissa on tärkeää mitä sanotaan ja miten sanotaan.

Väinö Karihtala: Naavankaira. (1974) Rehelliseksi realistiksi mainittu kirjailija on tehnyt mielestäni lähinnä veijaritarinaa muistuttavan kuunnelman, jossa työttömät lappilaiset metsätyömiehet pyrkivät pysymään leivänsyrjässä keinoja kaihtamatta. Jotkut ovat hiihdelleet rajan yli Neuvostoliittoon, jotkut katsovat parhaimmaksi hankkiutua vankilaan velkojen takia ja muitten on etsittävä särpimensä toisin tavoin. Kaksi sankaria päättää ruveta luvatta possauttelemaan riistaa, jota metsissä riittää.

Seppo Urpela: Matti Joenmutka matkalla Jäämeren tielle. (1973) Erikoinen karikatyyrinomainen kulkuritarina. Nuori mies lukee kirjasta Jäämeren rannoista ja päättää lähteä sinne kesken heinänteon. Junasta löytyy matkaseuraksi kertomansa mukaan aivopuoli kulkuri.

Leo Kalervo: Iltamien jälkeen. (1970) Muistelin nähneen tämän perusteella tehdyn tv-elokuvan ja Elonetistä löysin tiedon, että sellainen onkin valmistunut vuonna 1980 Maikkarin tuotantona. Elokuvassa Aulista esitti Tom Pöysti, kuunnelmassa itseään seuloo Kari Franck. Kuunnelma sai vuonna 1970 Sokeain kuunnelmapalkinnon. Tiivistunnelmainen kuvaus varsin tyypillisestä väkivaltaisesta kuolemantapauksesta ja varsinkin sen karuista jälkiselvittelyistä.

Jukka Pakkanen: Tunti kerrallaan. Kuunnelmallinen kertomus tangosäveltäjän elämästä ja kuolemasta 1960-luvun Suomessa (1972) Heti perään toinen Maikkarin tv-elokuvaksi tekemä kuunnelma. Kuunnelmassa tangosäveltäjä Unto Monosen roolissa Martti Tschokkinen, tv-elokuvassa Esko Pesonen. Molemmissa tärkeää sivuosaa Monosen kannustajana eli itsenään esittää M. A. Numminen, jolle Mononen sävelsi tangon Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa. Unto Monosen tunnetuin tango on Satumaa.

Maijaliisa Dieckmann: Ari Virtanen, 8 vuotta. (1974) Kansakoulunopettajan kuunnelma maahanmuuttajalapsen ongelmista. Minusta tällä kuunnelmalla on sanottavansa tänäkin päivänä. Pitääkö lapsen saada kasvaa tekotiloillaan vai voiko maasta toiseen siirtyä ja pärjätä niinkuin kennenkä poeka? Voi tätäkin nimittää yksittäistapaukseksi ja voi olla nimittämättä.

Jussi Kylätasku: Matti Väkevä. Kuunnelmaooppera (1972) Matti Väkevä, peltonsa paketoinut pientilallinen lähtee Ruotsiin töitä etsimään monen muun tavoin. Kivikkoinen tie odottaa Suomen miestä naapurissa, eikä syyllistä kehnoon kohteluun löydy ei sitten kapitalismistakaan. Pirullista huumoria ja hauskahkoja heittoja aikaisempiin tunnettuihin runollisiin lähteisiin sisältää tämä keveästi riimitelty draama.

Esko Korpilinna: Uuteen maailmaan. (1973) Puhtaaksi kuunnelmakirjailijaksi mainittu Esko Korpilinna asui Ruotsissa. Tämä kuunnelma voitti vuonna 1973 Sokeain kuunnelmapalkinnon. Siirtolaisuus on vahvana aiheena esillä jo kahdessa aikaisemmassa kuunnelmassa, tämä on sitten kolmas samaa jatkumoa. Merellinen matkanteko saa absurdeja käänteitä laivan henkilökunnan omituisen asenteen myötä. Piinaavalla tavalla vauhdikas mustan huumorin kuunnelma.

Hannes Tompuri: Kun jata elää. (1974) Merelle mennään tässäkin kuunnelmassa. Kolme miestä on kalassa Suomen puoleisen itäisen Suomenlahden ulkosaarilla. Pääosaa, Topia, esitti Esa Pakarinen. Topi kertoo lapselleen kalasadun, miehille saaressa kalajutun. Välillä ajatukset luisuvat myös idästä kohoavaan punaiseen auringonnousuun, jos tällainen kuvaannollinen politisoiva retoriikka sallitaan.

Kirjassa on 266 sivua. Lopussa on luettelo vuosien 1973 – 1974 kuunnelmista. Lukaisin kirjan parissa päivässä. Kaikki kuunnelmat on alunperin kirjoitettu suomeksi. Kuolemantapauksia neljässä kuunnelmassa kahdeksasta ja lisäksi yhdessä on piakkoin luvassa useampia.

Äänet myöhässä

Valikoima Äänet myöhässä sisältää alaotsikkonsa mukaisesti Suomalaisia kuunnelmia 1968 – 1969. Teoksen alussa Pekka Lounela pohdiskelee lyhyessä kirjoituksessaan Saatteeksi ”äänen teatterin” osaa suomalaisen dramatiikan ja novellistiikan kentässä. Hän toteaa kuunnelmamonisteitten kysynnän kasvaneen. Kirjan loppuun, ennen luetteloa vuosien 1968 – 69 suomalaisista kuunnelmista, teoksen toimittaja Jyrki Mäntylä luonnehtii kuunnelmiin sisältyvän yhtä hyvin kertovaa ja runollista kuin näytelmällistäkin ainesta. Mäntylä arvioi ”jäävisti” tämän teoksen olevan tähänastisista seitsemästä kotimaisten kuunnelmien valikoimasta taiteellisesti korkeatasoisin ja monipuolisin ja kykenevän välittämään lukijalle kuvan ajan hengestä ja ongelmista. Hän myös kiittelee radion nykyjohtoa vapaamielisestä asenteesta, jonka myötä moni tämän valikoiman kuunnelmista on saatu radiossa esittää.

Bo Carpelan (1926 – 2011): Myöhäiset äänet (Rösterna i den sena timmen, suom. Tuomas Anhava, ensiesitys ruotsiksi 27.11.1968 ja suomeksi 13.1.1969): Pitää sanoa, että olin kyllä kuvitellut Carpelanin kirjoittavan aika lailla toisenlaisista aiheista kuin tässä. Kuvittelin hänet kirjailijana jonkinlaiseksi kaupunkilaiseksi Antti Hyryksi, joka tekee hiljaisia havaintoja ja pohdiskelee niitä mielessään. Niinpä en alakaan avaamaan tämän kuunnelman tapahtumia lainkaan vaan annan mahdollisen lukijan yllättyä omalla tavallaan.

Juha Mannerkorpi (1916 – 1980): Ennen kuin me kaikki olemme hukkuneet (24.11.1969): Saku ja Roto löytävät sillankorvasta polkupyörän, jolla on rekisterinumero. Pyörän omistaja, sairaanhoitaja, on hypännyt jokeen. Hänen ruumiinsa on ajautunut jokisuun pohjalle päätyneeseen taksiin. Siellä nainen muistelee viime aikojen tapahtumia ja puhelee lohduttavasti Sakulle, jonka äiti oli hänen työtoverinsa. Uuvuttivatko sisaren työpaikan kovat vaatimukset vai kumauttiko biologinen kello jo liian monta lyöntiä?

Heimo Pihlajamaa (s. 1936): Illalla, keväällä (28.4.1969): Herkän runollisilla kevään sävyillä maalattu kuvaus 1960-luvun lopun kaupunkien opiskelijaliikehdinnästä. Syövätkö vallankumoukselliset toisensa vai nappaako heidät poliisi ja istuvatko he jo parin vuoden kuluttua eläkeviroissa katselemassa tv:tä ja lihomassa? Kaikkitietävän ja mihinkään johtamattoman keskustelun lisänä halu rakastaa.

Hannu Mäkelä (s. 1943): Sirkan päivä (28.3.1969): Kuunnelma Toivosta, opettajasta, joka on hiljaa tympääntynyt työhönsä. Peruskoulu tekee tuloaan, elämä menee menojaan. Lisäksi pitäisi maksaa sähkölasku ja lähettää anopille nimpparikukkia. Voisi olla jakso Kantolan perheestä.

Seppo Urpela (1937 – 1993): Tositoverit (7.3.1969): Karjalan renki tulee Helsinkiin hommiin, jossa tutustuu vähätöiseen aputyömieheen, joka järkkää hänet montunkaivuun Vuosaareen. Yhteiskunnan matalan tason hanslankareitten elämänmenoa, ryypiskelyä ja työväen hengennostatusta.

Pirkko Jaakola (s. 1940): Enoni kuolemasta lehdistölle antamani kuvaus (6.3.1968): Kuvaileva alaotsikko Kuunnelma kahtena muunnelmana. Jaakolan teksti muistuttaa laulurunoa, ellei peräti omalakista oopperaa. Laulurunostus syntyy osin lauluilla, osin toistolla, jolla tehostetaan tarinaa ja saadaan kuulija tarkkailemaan mitkä ovatkaan muunnelmien erot. Laitan tähän näytteen yhdestä laulusta:

Jos tahdot elää vanhaksi, niin nauti olutta heih!

- - -

Käyt ilman sitä kalvaaksi sut nappaa kuolema heih!

- - -

Ja ennenkuin sä huomaatkaan oot sivuuttanut olutmaan

ja enon lailla matkaat vain sä ohi kapakkain. Heih!

Aapo Junkola (1935 – 2017): Masaccio paikassa nimeltä Marina di Pisa (21.2.1968): Runollisuudella, historialla, musiikilla ja muilla hälyäänillä kyllästetty haahuileva ”ääniversumi”, jollaisia nykyisin kuunnelmat tuppaavat olemaan. Käydään läpi lähinnä kaupankäyntiä, riistoa ja väkivaltaa ja lopussa sitten mainitaan niitten yhteys luovuuteen ikään kuin se riittäisi selittämään kaiken.

Paavo Haavikko (1931 – 2008): Kilpikonna (6.5.1968): Olipa huojentavaa, kun tämä Haavikon kuunnelma ei ollut mikään kuningas lähdössä Ranskaan vaan kotoisa kilpikonna. Tietysti voisin tässäkin olla tunnistavinani vain näennäistä helppotajuisuutta, mutta enpä tunnista vaan ajattelen, että kyseessä on rakkaustarina ilman rakkautta. Sisäiset tyhjyydet ja muut olennaiset näennäisyydet jääkööt tällä erää käsittelemättä.

Eeva-Liisa Manner (1921 – 1995): Varjoon jäänyt unien lähde (28.7.1969): Kuuden henkilön iltakeskustelu kääntyy yhden naisen runolliseksi muisteloksi. Mitä tapahtui Viipurissa joskus kauan sitten, viattomuuden aikaan ennen syntiinlankeemusta, on kasvanut naisen mielessä ylisuuriin mittoihin. Mielestäni kertojanainen sekoittaa onnen ja rakkauden, mutta oli menneeksi. Eipä mennyt minun iltani siitä pilalle.

Kirjassa on 310 sivua. Lukaisin sen kolmessa päivässä.

Suomalaisia kuunnelmia 1978 – 1981

Solja Kievari toimitti vuonna 1982 julkaistun valikoiman Suomalaisia kuunnelmia 1978 – 1981. Alusta löytyy Mirjam Polkusen kirjoitus Lyhyttä proosaa, jossa todetaan kuunnelman sijoittuvan lajityypiltään lähemmäs novellia kuin vaikkapa romaania. Tekstissään Käsikirjoituksesta esitykseksi kuvailee Solja Kievari kuunnelman toteuttamisen vaiheita ja mainitsee mm. kuunnelman olleen aiemmin vain näytelmällisen tekstin esittämistä radiossa, mutta sittemmin kehittyneen omaksi taiteenlajikseen. Uskallan kumminkin tarjota näitä kuunnelmakirjoja osaksi näytelmien lukuhaastetta Shakespearen sisarukset.

Lukemani teos sisältää mielestäni suomalaisen kuunnelman kultakauden huikeimpia onnistumisia, kuten Pirkko Jaakolan häkellyttävä Eksyssuon lapset ja Juha Mannerkorven toisenlainen rakkauden kuvaus Isot lapset leikkii. Suurinta osaa kuunnelmista en ollut ennen kuullut, niihin oli nyt hyvä syy tutustua.

Antti Tuuri (s. 1944): Lintujen kesyttäjä (ensiesitys 13.8.1978). Todella kovan luokan aloitus tälle valikoimalle. Upea kertomus miehestä, joka on ottanut elämäntehtäväkseen lintujen kesyttämisen ja siitä, mitä tapahtuu kun hän saapuu uskovan pariskunnan maalaistaloon viivähtääkseen siellä viikon päivät. Kuten tunnettua yhteisö tuomitsee erilaisuuden.

Jussi Kylätasku (1943 – 2005): Uuni (8.10.1979). Perustuu tositapaukseen. Poika tulee vierailulle vanhempiensa luo. Äitiä ei kotona näy. Isä väittää äidin menneen jonnekin. Uuniin on rakennettu uusi muuri. Isä lämmittää uunia vimmaisesti. Käydään läpi perheen elämänvaiheita. Tästä on tehty myös tv-elokuva. Aihe ei ole ihan lemppareitani.

Marja Kurkela (1949 – 2017): Ja 80-luvulla ei mittään (14.10.1979). Tässä sitten kuunnelma minun mieleeni! Työttömyydestä kertova satiiri puraisee työttömyyttä pahasti omaan jalkaan kuvatessaan toimenpiteitä, joilla yhteiskunta työttömiä toimettomina pitelee. Työttömille tarjotaan terapiaksi puuhastelua ja visailua. Akateemisille tietokilpailua tai shakkia ja epäakateemisille jätkänshakkia tai uuninpankolla makoilua. Eikä puhettakaan työtoiminnasta. Julman hauskaa!

Juha Mannerkorpi (1915 – 15.9.1980): Isot lapset leikkii (4.5.1980). Kahden näyttelijän kuunnelma. Pariskunta päättää nähdä unta tietystä teemasta, joksi valikoituu kuukunanmuna. Kuulijalle/lukijalle paljastuu pian, että mies on sairas, hänen kuolioon tummuvia varpaitaan joudutaan poistamaan yksi kerrallaan. Kuunnelma kertoo lähestyvästä kuolemasta ja silti se on kauneimpia tuntemiani rakkauskertomuksia.

Hannu Mäkelä (s. 1943): Surma (17.11.1980): Kauhutarina Suomen sodan ajoilta. Ei varsinaisesti noussut feivöriitikseni. Loogisesti etenevä silti, on myönnettävä.

Martti Joenpolvi (s. 1936): Syyskuussa (16.9.1978): Pelkäsin tämän olevan päämäärätöntä venerantakävelyä, mutta kuunnelmassahan onkin hyvä draivi päällä koko ajan! Helena on hoitanut appivanhempiaan vuosikaudet ja nyt hän puhuu kerrankin suunsa puhtaaksi, millä on puhdistava vaikutus kuunnelman lukijaankin. Hyvä Helena!

Esko Korpilinna (1928 – 1992): Biancan henget (4.8.1979): Aivan erinomaista ironista revittelyä pienen lapsen vanhempien tuskaisasta elämäntilanteesta. Erittäin omaperäistä mielikuvituksen lentoa kirjoittajalta!

Pirkko Jaakola (s. 1940): Eksyssuon lapset (11.8.1980): Tämä kuunnelma on kestoltaan vain 24 minuuttia eikä se tekstinäkään pitkältä tunnu. Jokin siinä kumminkin on, että muistijälki on niin vahva vielä neljän vuosikymmenen kuluttua. Enkä taida on ainut, sillä kuunnelman tapahtumapaikalla kuuluu olevan risti ja siellä vieraillaan tämän fiktiivisen, mutta tositapahtumiin perustuvan kertomuksen tunnelmissa nykyisinkin. Kuunnelman voi kuunnella Yle Areenassa.

Ilkka Kylävaara (s. 1946): Kunnon suhteet (11.9.1980): Mies ja nainen, nuorna naineet ja eronneet, tapaavat toisensa takanaan yhteistä riitaa ja rakkautta sekä suhteita muitten kanssa. Hengästyttävä ihmissuhdetemppurata kuulostaa valitettavan vakuuttavalta.

Seppo Urpela (1937 – 1993): Juuret (16.10.1980): Ruotsiin siirtolaiseksi lähtenyt Kettukankaan Onni ja maata viljelemään jäänyt Raatikan Armas muistelevat lapsuuttaan, sadattelevat tämänhetkisiä ja sottailevat tonttikauppoja. Syksyiset kurjet säestävät.

Tommy Tabermann (1947 – 2010): Penissimo (21.8.1981): Nimestä voinee päätellä kuunnelman runollisen haahmon? Ujo, Surullinen ja Iloinen kertovat jotain itsestään. Naisääni pelittelee heidän kanssaan samaan pussiin. Luultavasti omaansa?

Alpo Ruuth (1943 – 2002) – Harri Huhtamäki (s. 1949): Syyskuun viidestoista (7.3.1981): Dokumenttikuunnelma, jossa sodassa havoittunut mies korjailee sotakokemuksistaan tehtyä dramatisointia ja muistelee tapahtunutta omin sanoin.

Kirjassa on 232 sivua. Lopusta löytyy lyhyt kuvailu kunkin kuunnelman kirjoittajasta. Lukukokemus vei minulta pari päivää.