Marraskuussa vuonna 1970 Arja
Saijonmaan (s. 1944) opinnot Sibelius-akatemiassa pianonsoiton
parissa ja hänen toimintansa Ylioppilasteatterissa keskeytyivät,
kun Suomeen vierailulle saapunut kreikkalainen säveltäjä- ja
muusikkotähti Mikis Theodorakis (s. 1925) pyysi Arja Saijonmaan
orkesterinsa laulajaksi maailmankiertueelleen. Vuonna 2011
julkaistiin Ruotsissa Arja Saijonmaan aiheesta kirjoittama
muistelmateos En ung naken kvinna – Mötet med Mikis.
Samana vuonna ilmestyi suomenkielinen versio Nuori alaston nainen
– Mikis ja minä, suomentajana Tuula Syvänperä.
Vuonna 1970 Kreikassa piti valtaa
everstien sotilasdiktatuuri, joka vangitsi toisinajattelijoita ja
sulki heitä vankileireille. Myös Theodorakis oli pitkään
vangittuna perheineen. Kuuluisa säveltäjä ei ollut pelkkä
toisinajattelija, hän vastusti sotilashallintoa aktiivisesti. Häntä
pidettiin kotiarestissa syrjäisessä vuoristokylässä, kunnes hänet
ja hänen perheensä saatiin ranskalaisen avustajan toimesta
kuljetettua pois Kreikasta. Saijonmaa kertoo tästä kaikesta
kirjassaan lomittain oman tarinansa kanssa. Mielenkiintoista on lukea
mitä hän kertoo kreikkalaisen vastarintaväen yhteisöstä
Pariisissa, salaisista tapaamisista kahviloissa, miehistä, joitten
kaikki sormet eivät enää olleet tallella. Pariisilla on kirjassa
tärkeä osa, sillä Theodorakisin orkesteri piti kaupungissa
tukikohtaansa.
Jos minun pitäisi kuvailla yhdellä
sanalla Saijonmaan kirjaa, se sana olisi rehellinen. Niin
lentävän lähdön kuin Saijonmaan matka maailmanmusiikin
huippunimen seurassa saakin ja niin valtava menestys kuin
Theodorakisin maailmankiertue onkin, ei kirjassa kuvata pelkkää
liitelyä poutapilvissä. Itse asiassa jo ennen matkaa Pariisiin
Theodorakisin seurueen pariin, Arja Saijonmaa kaatuu
laskettelusuksilla ja joutuu matkustamaan Pariisiin jalka kipsissä.
Erinäisiä yhteentörmäyksiä ja kompurointeja kirjassa kuvataan
jatkossakin ja se vakuuttaa minut lukijana. Poliittisten laulujen
orkesterissa on omat epäpoliittiset ristivetonsa – kuten aina
ihmisten kesken. Arja Saijonmaa oli Theodorakisin orkesterin ainoa
ei-kreikkalainen. Lisäksi hän oli nainen ja vieläpä skandinaavi.
Minulle
Mikiksessä yhdistyivät idealismi, unelmat ja todellisuus. Olin niin
lähellä häntä, joka päivä. Ja kuitenkin niin kaukana. Mies oli
naimisissa. Se ei muuten tuntunut häntä pahemmin häiritsevän.
Suuren sankarin ympärillä pyöri päivittäin kauniita tyttöjä,
hienoja daameja, sihteereitä, avustajia, vallankumoustovereita,
rohkeita ja aggressiivisia kommunistinaisia, kaiken maailman
solidaarisuussisaria ja laulajattaria.
– –
Hän
oli kaikkien marttyyri ja sankari, samaa suuruusluokkaa kuin Che
Guevara ja Fidel Castro.
Onhan
minun sekin saatava kertoa, että jo muutaman vuosikymmenen ajan olen
tuolloin tällöin kuunnellut c-kasetilta Mikis Theodorakisin ja Arja
Saijonmaan yhteistä tallennetta vuodelta 1979 nimeltä ”Jokainen
arkiaamu”. Nyt kasetti on käynyt jo sen verran kuluneeksi, että
jouduin hankkimaan cd-levyn, jolta löytyvät samat laulut ja lisäksi
vuonna 1972 tallennettua samanaiheista musiikkia. (Osaan kyllä ison
osan lauluista ulkoa, mutta omien, jokseenkin vaatimattomien
esityksieni lisäksi on hyvä kuunnella ihan oikeata musiikkiakin.)
Läheskään kaikkien laulujen sanoitusten syvempää merkitystä en
ole ymmärtänyt ja siihen sain mukavasti apuja Saijonmaan kirjasta.
Helpoiten avautuvia ja siten minun suosikkejani ovat olleet Manos
Eleftherioun ja Theodorakisin itsensä sanoitukset. Oli lohdullista
lukea, etteivät esim. Seferisin runot ole noin vain auenneet niitten
esittäjällekään.
Ylen
teema-kanava esitti hiljattain lyhyen tv-tallenteen Arja Saijonmaan
ja Mikis Theodorakisin ensimmäisestä tapaamisesta Ylioppilastalolla
vuonna 1970. Säveltäjä nousi itse lavalle ja alkoi esimerkillään
neuvoa Arjaa ja muusikoita laulujen tulkinnassa. Arja Saijonmaan
esitykset ja luultavasti myös hänen omaksumiskykynsä tekivät
Theodorakisiin vaikutuksen. Samassa yhteydessä esitettiin
mielenkiintoinen, Ylen ruotsinkielisen tuotannon erinomaisesti
toteutettu valikoima Theodorakisin lauluja. Sen lomassa oli
Theodorakisin haastattelu. Kuuluisa säveltäjä vaikutti hyvin
itseään ilmaisevalta puhujalta, joka pystyi selkeän eritellysti
käsittelemään itselleen tuskallisiakin aiheita. Myös Arja
Saijonmaan teksti on selkeää ja helppolukuista. Sanottavaa hänellä
on riittänyt, sillä kirjaan on kertynyt peräti 447 sivua.
