Suomesta Ruotsiin ja takaisin muuttanut Solja Krapu (s. 1960) kuuluu asuneen Uumajassa ja nykyään ehken Kuopiossa(?). Hän kirjoittaa ruotsiksi. Vuonna 2002 ilmestyi hänen runokokoelmansa Jag behöver busschauffören. Suomennos ilmestyi vuonna 2004 nimellä Minä tarvitsen bussikuskia suomentajana Harri Rinne. Luin sen suomennoksen.
Krapu on menestynyt lavarunoilijana. Hän on voittanut Ruotsin ja Suomen mestaruudet. En ole koskaan seurannut lavarunokisoja, enkä usko että aion sellaiseen ratketakaan. Minusta runot ovat parhaimmillaan yksin luettuina.
Kirjan kannessa Kravun runojen sanotaan olevan selkeäsanaisia ja helppotajuisia. Niitten sanotaan silti olevan monikerroksisia. Voi olla, että osasin lukea nämä runot juuri siten, että pääsin putoamaan selkeitten sanojen ja helppojen tajuisuuksien väliin ja sitä tehen sitten monen kerroksen läpi suoraan katutasolle. Ehkä runossa Törmällä olin huomaavinani jotain erotiseeraavaa sivuviritystä, mutta muutoin kerrosteisuus jäi minulta havaitsematta. Käsitin kyllä, että runoilija ei aina puhu omalla äänellään, että runojen minä ei välttämättä tarkoita runojen sepittäjää.
Millaisilta runojen kertojat sitten vaikuttivat? Kokoelman alkupuolella tunnutaan kuvaavan nykyihmistä, sinkkua, joka hakee täydellistä sopivuutta potentiaaliselta kumppaniltaan. Loppupuolen runot vaikuttavat kertovan muista asioista, sinkkuelämä on päättynyt tai ei ole vielä alkanut, yhteinen elämä rakkaan kanssa saa muutamassa runossa tilaa, samoin muistot lapsuudesta. Viitisen sivua tilaa tarvinnut kokoelman nimiruno on varmaankin tarjonnut lavarunon kuulijoille veikeitä tunnelmia ja esittäjälle mahdollisuuden pelata rytminvaihdoksella, sillä loppua kohti runo tuntuisi kiihdyttävän vauhtiaan ja johtaa humoristiseen lopputulemaan.
Kirjassa on 95 sivua. Lukaisin sen läpi muutamien päiväin aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti