Siunattu hulluus kuunnelmana televisiosta

Pakinoitsijanimimerkki Aapeli (1915 - 1967) kirjoitti vuonna 1948 julkaistun romaanin Siunattu hulluus. Kuuntelin televisiosta Rauni Mollbergin (1929 - 2007) ko. romaanin pohjalta laatiman ja Eugen Terttulan vuonna 1960 ohjaaman samannimisen kuunnelman. Päätehtävissä Rummukaisen veljeksinä seikkailevat Veijo Pasanen (Ana), Yrjö Järvinen (Vilippus) ja Seppo Mäki (Elmeri). Nykyään voi televisiosta kuunnella ratio-ohjelmia. Mukavampi omasta rakkaasta nojatuolista niitä onkin kuunnella kuin että kököttäisi tässä tietokoneen ääressä. On meillä nykyään myös semmoinen läppäritietokone, jonka voisi ottaa olohuoneeseen ja kuunnella sitä kautta, joskus olen sitäkin kokeillut, mutta kyllä elämys on maukkaampi, kun voi kuunnella kaiken hyvästä soundbarista ja saa sitä television kauttakin ihan kelpo lailla selattua audion ohjelmatietoja.

Siunattu hulluus on tullut minulle tutuksi tavallista romaania pisemmällä aikajänteellä. Olin teini-ikäinen kun näin televisiosta Rauni Mollbergin vuonna 1975 ohjaaman tv-elokuvan tästä teemasta. Vilippusta esittänyt Toivo Tuomainen taisi asua jossain naapuritalossa Puijonlaaksossa, koska näimme hänet tuolloin tällöin parkkipaikalla. Minusta Mollbergin elokuva edustaa suomalaisen elokuvan parhaimmistoa ja Mollbergin omasta tuotannosta se on mielestäni huomattavin onnistuminen. Siinä näkyy Mollbergin pitkä harrastus Aapelin tekstien parissa, ajatukset ovat siilautuneet nätisti toimivaksi kokonaisuudeksi ja elokuvan loppuun lisätty Ruusun osuus loistaa kauniina kruununa tälle karunhauskalle tarinalle.

Kuunnelmasta on leikattu pois yläkansakoulunopettaja Vilhelm Horsman osuus. Tv-elokuvassa häntä esittää Veijo Pasanen, jolla näin ollen on myös jatkumoa Aapelin teoksen esittämiseen. Sen sijaan kuunnelmassa jonkinlaisena kertojana toimii Liinu-tamma, Rummukaisten hevoinen, jonka ajatukset ja hirnahdukset esittää Eila Rinne. Kuunnelmaan ei kannata sisällyttää ihan kaikkia romaanin aineksia, tv-elokuvakin esitettiin kahdessa jaksossa ja Liinu-tamman sijasta veljekset liikkuvat paikasta toiseen traktorilla, jolle ei ole puheosuuksia kirjoitettu.

Onko Siunattu hulluus sitten pelkkä pölhökomedia? Kertomuksessa kaksi kansakoulun käynyttä maalaisveljestä lähtee viemään kolmatta, löysäpäisenä pitämäänsä veljestä hulluinhuoneelle. Aapelin romaani seuraa hiljaa hymyillen näitä toopeja, jotka lopulta peljästyvät, ettei sairaalan lääkärikään kenties erota kuka heistä on hullu ja kenet sinne sairaalaan pitäisi lopuksi iäkseen lukita. Ana ja Vilippus eivät sano tätä suoraan vaan muistelevat keskenään tuttavapiirissään ollutta vastaavanlaista tapausta. Aikoinaan kyselin isältäni, mitä Aapeli mahtoi romaanillaan haluta sanoa. Isä arveli, että siinä irvaillaan syrjäseutujen ihmisiä, joissa saattoi helposti ilmetä sisäsiittoisuutta. Tähän Aapeli kirjassaan lyhyesti myös viittaa. Mutta miksi minua sitten kiinnostaisivat syrjäseutujen ihmiset? Miksi heidän elämänsä olisi teemana riittävän innoittava herättämään ja pitämään herpaantumatta yllä minunlaiseni hienosti sivistyneen kaupunkilaisen kinostusta? Ja hymyileekö Aapeli kirjoittajana hyväntahtoisesti näille veljeksille ja kaikille muille, keitä he reissullaan kohtaavat? Vai onko hymyssä havaittavissa samankaltaista hammastelevaa asennetta kuin voisi olla vahvakätisellä miehellä, joka pitää itseään heiveröisempää hemmoa puristusotteessaan?

Aapeli kirjoitti enimmäkseen hupailevia pakinatekstejä. Niistä hänet ainakin tunnetaan. Myös Siunattu hulluus rakentuu lyhyille kohtaamisille ja juttutuokioitten esiinnostamille tarinoille, kuten veljesten keskustelu siitä, onko kumpikaan nähnyt oikein viisasta miestä. Aapelin tarinoinnin voi lukea kädellä peitettynä hymyilynä tai peilinä, joka osoittaa ihmisen kyvykkyyttä alastomimmillaan - vähän niin kuin tämä tekstini! Parhaimman nautinnon Aapelin tuotannosta saapi, kun ottaa vastaan nämä molemmat puolet.

Kuunnelman kesto 87 min.