Vexi Salmi: Rinkelinkadun pojat 2

Sanoittaja Vexi Salmi (1942 – 2020) kirjoitti jatko-osan lapsuus- ja nuoruusaikainsa Hämeenlinnaan sijoittuviin muistelmiinsa. Kakkososa julkaistiin vuonna 2011.

Jonkin verran kirjassa toistuvat samat tapaukset tosin hieman eri vinkkelistä kerrottuna kuin ekaosassa. Salmi muistelee aluksi isäänsä, joka kuoli kun Vexi oli vasta alle kymmenvuotias. Sujuvasti henkilökohtaisiin muistoihin limittyvät paikkakunnan urheilu- ja muut tapahtumat. Poikaviikarien kolttoset muuttuvat vähän kerrassaan toisen tyyppisiksi, kun nuoret herrat varttuvat ja alkavat kuljeskella niillä öisillä teillä, joista Salmen taiteilijakollega ja hyvä ystävä sittemmin lauleli. Kirjan loppuvaiheessa musiikkikappaleitten laatiminen vie kaverukset mennessään – Vexistä sukeutuu Emil Retee ja Hampparista Irving Goodman, Benny Goodmanin veljen nimen mukaan. Oli jännä lukea, että Irwin teki kappaleitaan aluksi magnetofonilla nauhoittamalla. Kun meille hankittiin eka mankka, isä sai kylkiäisenä kaksi kasettia: Olavi Virran Ikivihreitä tangoja ja Irwinin kasetin, jonka otsikkoa en muista, mutta nämä Ryysyrannat ja Työmiehen lauantait tuli opittua ulkoa. Silloin oltiin juuri päästy muuttamaan uuteen asuntoon, jossa ei ollut luteita, kuten edellisessä asunnossa, jonka pinkopahviseinät sitten pian purettiin luteineen päivineen.

Ovat nämä Vexi Salmen kirjat yhdenlaisia aikamatkoja, joista voi löytää samoja ilmiöitä, joita muistaa omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Minä tosin olin kiltti poika, en juonut enkä tapellut enkä edes tupakkaa polttanut. Eivätkä minua kiinnostaneet moottoripyörät, vaikka huomasin koulutovereitteni vertailevan keskenään mitä olivat Tekniikan maailmasta lukeneet. Mutta urheilu ja sotien jälkeisen ankeuden sulaminen rennompaan rokkityyliin – tai minun aikanani hippi- ja farkkutyyliin – tuntuvat tutuilta.

Erikoinen yhtäläisyys löytyi kertomuksesta, jonka otsikkona on Kävellen Helsinkiin. Vexi oli saanut kuulla Vanajaveden Vesikkojen lähteneen kävellen Helsinkiin. Oitis hän oli päättänyt lähteä heidän peräänsä. Joku kaverikin oli lähtenyt matkaseuraksi, mutta älynnyt kääntyä takaisin parinkymmenen kilometrin jälkeen. Nykyään moottoritietä pitkin matka Hämeenlinnasta Helsinkiin on 100 km. Ennen moottoritietä luultavasti enemmän. Minä aikoinaan läksin Kuopiosta pyöräilemään etelän suuntaan tarkoituksenani käydä Jänismajoilla, jonka arvelin olevan jossain Puutossalmen lossin tuntumassa. Oli kiva keli ja tie tuntematon, joten menin lossilla salmen (huom.) yli ja jatkoin siitä sitten soratietä Vehmersalmelle, jossa piti muistaakseni mennä jollain toisella lossilla toisen salmen yli. Vehmersalmella söin muutaman tomaatin ja join putelin limuskaa. Sitten läksin jatkamaan takaisin Kuopioon Joensuun tien kautta. Tällekin matkalle kertyi pituutta sata kilometriä. Perse oli hellänä pitemmän aikaa. Salmi pääsi kävellen Helsinkiin, mutta älysi sentään palata takaisin liftaamalla.

Minä olen aina kuulunut tv-sukupolveen. Lapsuudestani muistan Pyhimyksen ja Batmanin siinä missä Iltatuulen viestin ja Vanhan pelargonian. Uri Geller ja astronauttien laskeutuminen Kuun pinnalle kuuluvat myös muistoihini. Salmi muistelee television tuloa näköradiona ja sitä miten ihmiset vahtasivat taivasta nähdäkseen Sputnikin lentävän. Minun lapsuudessani tekokuut olivat jo satelliitteja, eikä niitä kukaan kauan jaksanut katsella. Ei silti ole aivan vaikea samastua näihin kertomuksiin tai ainakin siihen menneeseen maailmaan, josta ne sujuvalla tyylillä kepeään sävyyn kertoilevat.

Kirjassa on 143 sivua. Sen lukeminen sujui alkuun vähän kankeasti, kun oli olevinaan muuta puuhaa, viimeiset 40 sivua lukaisin tänään.