Powered By Blogger

lauantai 18. joulukuuta 2021

Uuno Kailas (toim.+suom.): Kaunis Saksa

Vuonna 1924 julkaisi WSOY Uuno Kailaan valikoiman ja suomentaman saksalaisia runoja sisältävän pikku antologian nimeltä Kaunis Saksa – Sarja saksalaista lyriikkaa. Joulukuussa 1923 päivätyssä esipuheessaan Kailas nimittää teosta lyyrilliseksi sarjaksi, jonka runoja hän ei ole valikoinut kirjallisuushistoriallisten näkökohtien vaan ennemminkin omien mieltymystensä mukaisesti. Hän kertoo teoksen sisältävän uudempaa, tämän ja viime vuosisadan runoutta, joskin ekspressionismia vain niukasti. Tarkkana miehenä Kailas myös myöntää toisinaan joutuneensa poikkeamaan alkuperäisen runon askelmerkeistä:

Parissa tapauksessa, jolloin runon ydintä ei ole voinut pahoin silpomatta puristaa origaalin rytmiin, olen turvautunut jonkunverran muunnettuun säerakennelmaan – mikä määrätyillä edellytyksillä yleensä katsottaneenkin sallituksi.

Kailas omisti runosarjansa kunnioituksella suomentajamestari Otto Manniselle, jolla oli tekeillä Goethen runojen suomennosvalikoima (ilmestyi vuonna 1928 osana Goethen koottuja teoksia). Lahtelaisesta antikvariaatista netissä ostamassani Kauniin Saksan kappaleessa koreilee ensilehdellä suomalaisen kulttuurisuvun edustajan nimi mustekynällä piirrettynä. Sen alla on hieman hapuilevasti lyijykynällä kirjoitettuna lyhyt teksti, jonka alta löytyy Mannisen tunnetun runoilijaystävän allekirjoitusta muistuttava kuittaus.

Tämä kirja oli kaukokiehtonut minua jo pitempään ja minulla oli omat kuvitelmani sen suhteen. Otaksuin, jotta siinä olisi jokilaaksoja ja maiseman yllä kaartelevia kotkia. No, oli siinä yhdessä runossa kotka, tosin meren äärellä. Luin kirjan runot päivän aikana ja ajattelin osaavani helposti nykäistä niistä jotain henkevää sanottavaa. Varmuuden vuoksi lukaisin kaikista kirjailijoista wikipediasta ja vielä saksaksi. Tajusin, etten ollutkaan tainnut tajuta niistä runoista paljon mitään edes suomeksi. Vaimoni sanoi, että voithan sinä käsittää ne omalla tavallasi. Huomasin sentään wikipediasta, että ”saksalainen” tarkoittaa valikoimassa saksankielistä runoilijaa. Muutamat ovat itävaltalaisia, nobelisti Spitteler sveitsiläinen kuten Hermann Hessekin lopulta oli. Natsihallinnon aikana joittenkin runoilijoitten kirjoja oli poltettu. Jotkut juutalaisrunoilijoista muuttivat pois Saksanmaalta, kuten teoksen runoilijoista ainut nainen.

Laitan loppuun sanasen jokaisesta kirjan runosta. Niitä ei tarvitse lukea, sillä lyhyet kuvailuni tuskin avautuvat lukijalle. Viimeinen runo jätti niin miellyttävän ymmärryksen tunteen, että liitän siitä loppuun pienen katkelman. Se nyt vielä mainittakoon, että runot on järjestelty melkein tekijän synnyinvuoden perusteella, mutta valikoitu siten, että seuraava runo tarttuu edeltäjäänsä käsipuolesta samoja aineksia sisältäen. Yritän vähäisiä kykyjäni peittelemättä selventää tätä ketjutusta.

Johann Wolfgang von Goethe (1749 – 1832): Prometheus. Omavoimaisuuden ylevöitystä.

Friedrich Hölderlin (1770 – 1843): Hyperionin kohtalolaulu ja Illassa. Yksinjäänyt kaipaa kuollutta rakastettuaan.

Joseph von Eichendorff (1788 – 1857): Kaksi runoa sikermästä ”Lapseni kuoltua”. Lohdullista kuolemanromantiikkaa.

Ludwig Uhland (1787 – 1862): Hyvä ystävä ja Kievarin tytär. Lyhytsäkeistä kuolemanromantiikkaa.

Heinrich Heine (1799 – 1856): Ylösnousemuspäivänä ja Rouva Suru. Kuolemanromantiikasta maanläheisyyden suuntaan.

Paul Heyse (1830 – 1914): Maailmanarvoitus. Hieroglyfinen todellisuus.

Friedrich Nietzsche (1844 – 1900): Yksinäinen. Elämän kylmyys.

Carl Spitteler (1845 – 1924): Isä. Kuolemanromantiikkaa unessa.

Otto Julius Bierbaum (1865 – 1910): Yön hetkin hiljaisin. Aikuisuuden häpeällinen kipeä.

Detlev von Liliencron (1844 – 1909): Eräälle vainajalle ja Ennen hälinää ja Suuressa kaupungissa ja Viimeinen tahto. ”Ah, eläisitpä!” rakas maisema, kuoltuani ja sitä ennen.

Richard Dehmel (1863 – 1920): Merenkäyntiä. Sumusuukot purjeen läiskeessä.

Hermann Hesse (1877 – 1962): Musta ritari. Ruusuton turnajaisvoittaja.

Hugo von Hofmannstahl (1874 – 1929): Elämys. Elämys kuolemasta.

Otto Erich Hartleben (1864 – 1903): Seikkailija ja Kuihtunut lehti ja Laulu elämästä. Ylevyysparodiaa?

Frank Wedekind (1864 – 1918): Laulu lapsiparasta. Runotar vammoja rakastaa.

Peter Altenberg (1859 – 1919): Mitä hän voi tehdä hänen tähtensä ja Pelko. Sydän kyllä tekisi, vaan pelko ahistaa.

Carl Hauptmann (1858 – 1921): Kallioääniä. Tiheäsanaiset hautakivet.

Max Dauthendey (1867 1918): Sun silmäs hiljaiset ja Syväss' astumme hiekassa ja Harmaat enkelit. Taivas silmissä, pisaroina mereen, sielun tuhkat siivillä.

Gustav Schüler (1868 – 1938): Ilta. Käy ilta yöksi, lemmentyöksi.

Franz Ewers (1871 – 1947): Nuoruus. Lemmenunia oratuomen tuoksussa.

Christian Morgenstern (1871 – 1914): Lintu Synkkämieli ja Metsän yössä. Lintu huilailee tuonta, mutta tie johdattaa.

Rainer Maria Rilke (1875 – 1926): Syksy. Kaikk vajoo, vaan Iso Käsi hoitaa.

Alfred Mombert (1872 – 1942): Puutarhassa ja Perhonen ja Meren pohjassa lepäsin ja Kuun tahi auringon nähden. Sydäntä käteen, perhosessa maailmankaikkeus, kotka tempaisee miehen talvisen meren pohjilta kevääseen, pilviin, lopuksi ivaisat taivaanmerkit.

Else Lasker Schüler (1876 – 1945): Me kaksi. Kotkain teitä liihotellaan paaratiisiin.

Albert Ehrenstein (1886 – 1950): Vaeltajan laulu ja Epätoivo. Epäiltyä epäluotettavuutta ja tahdotonta elämää.

Franz Werfel (1890 – 1945): Puhtauden rukous. Vihamies sisällä vainoaa.

Johannes R. Becher (1891 – 1958): Mielipuoli. Mies psykoosin viemänä. (Becher muuten kirjoitti myöhemmin sanat DDR:n kansallishymniin)

Walter Hasenclever (1890 – 1940): Kuolinilmoitus. Äiti mua rakastaa.

Kuolinilmoituksesta näin sanat äidin nää:
Harhaan vietiin lapseni, silti hän rakkaaks jää.”
Kumartui vuoteeni ylitse suuri suru nyt:
oon minä myöskin äidin lapsi, myös olen eksynyt.
Näin tuon toisen kasvot, oi hänen kurjuuttaan;
rakastunut, humalpäinen myös, vajos tautiin kauheimpaan.

Kirjassa on 105 sivua. Lukaisin sen päivässä, tämän tekstin laadinta otti aikansa. Monessa runossa on havaittavissa valikoitsijan+suomentajan kädenjälki ja ehkä myös toisinpäin.

8 kommenttia:

  1. Tähän voisi kyllä tutustua! Runot ovat vaikeita, ja vaikka saksan kieli on minulla vahva, en välttämättä saisi paljoakaan irti alkuperäiskielisistä versioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella, jos vanhempi taiderunous kiinnostaa. Ja onhan tässä Sinulle tuttu kirjailija tämä Hesse, joka kuuluu nuorempana olleen kiinnostunut romantiikan ajan kirjallisuudesta, hänen runonsa on sitä tyyliä.

      Kailas on onnistunut hienosti Carl Hauptmannin runon suomennoksessa. Lyhytsäkeisessä runossa on isku päällä kuin porakoneessa. Olisipa Kailas kääntänyt Tsvetajevan Puutarhan! Siinä on lyhyet säkeet, mutta rikkaruohot vaativat jämäkän tadikon ja tottuneen kääntäjän.

      Poista
  2. Oletpa tehnyt urakan, kun selvittelit vielä runoilijoiden taustojakin. Tuo runojen twiittiä/runoja muistuttavat analyysit ovat varsin osuvia: kovin synkkä tuntuu Saksan muusa olleen. Monet runot olivat tuttuja, varsinkin vanhemmasta päästä. Natsien kanssa hankaluuksiin joutuivat ainakin Lasker-Schüler ja Becher, joka tosin helskytteli myöhemmin lyyraansa Stalinin kunniaksi.
    Saksa oli Kailaalle merkittävä maa, osin myös siksi, että hän Berliinissä pääsi toteuttamaan viettielämäänsä toivomallaan tavalla. Kyllä saksalaista runoutta kannattaa aina lukea.
    Liikuttavaa oli myös lukea tuosta vaimojen ikiaikaisesta viisaudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas kommentistasi!

      Alkuun ajatukseni oli lähinnä lisätä kuolinvuodet niille runoilijoille, jotka olivat vielä elossa teoksen julkaisun aikaan. Sitten aloin ajatella ovatko kaikki Saksan kansalaisia (mm. Prahassa ja Budapestissä syntyneitten kertoo wikipedia olleen Itävallassa syntyneitä, mikä on tottakin aikakauden huomioon ottaen). Natsien mustalla listalla olleista kirjailijoista on luettelo wikipediassa, siinä on myös juutalaisia runoilijoita, mm. Hasenclever, jonka runosta on katkelma tuossa lopussa. Erikoinen piirre tuli esiin näyttelijä Elli Tompurin kautta. Wikipediassa väitetään, että kun Tompuri oli järjestänyt lausuntailtoja po. valikoiman runoista (nimellä Kaunis Saksa - Poltettua runoutta) oli Etsivä Keskuspoliisi ottanut hänet tarkkailuun. Ehkä Suomessa tuolloin kumarrettiin Saksan suuntaan?

      Kailaan suuntauksista on puhuttu runoilijan kuoltua, jolloin hänen on ollut vaikea kertoa omaa näkemystään. Itse näen hänen runoissaan mm. uskonnollisesta ahdistuksesta kärsineen ihmisen ja sen tapaista ainesta nämäkin saksalaiset runot tuntuvat sisältävän - liekö sitten valikoijasta johtuen? Kuoleman vahva läsnäolo saattaa viitata samoin runojen valitsijaan. Toisaalta Goethen Nuoren Wertherin vaikutus vaikuttaisi minusta aika vahvalta näissä runoissa. Varsinkin se kaksijakoinen puoli, jossa heleä onni vaihtuu mustaksi suruksi.

      Vaimoni on tosiaankin viisas ja hieno ihminen. Ja saa minutkin toisinaan liikutettua nojatuolista, vaikkakaan ei turhan usein.

      Poista
  3. Saksalainen kielialue on ollut maantieteellisesti ja kultuurisestikin varsin laaja aina Adrianmereltä Baltiaan ja Volgalta Elsassiin. Lisäksi tulevat monet etniset alakultuurit, joista juutalaisuus ei ole vähin.
    Kailaasta kirjoitit kauniisti, ja uskon, että Kailaan problematiikka oli sekä uskonnollista että seksuaalista. Saksa oli hänelle merkittävä innoituksen antaja, kuten myös monelle muulle hänen aikalaiselleen. Goethen varjo on ollut myös suuri.
    Kiitos tämän vuoden postauksistasi ja osuvista kommenteistasi. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulua! Minä jo hankin jouluviinat ja tilasin kinkun valmiiksi paistettuna. Vielä kun siihen karjalanpaistit ja laatikot ja juustotarjottimen, niin alkaapa olla hyvä odotella seimen lasta syntyväksi. Tai ainakin jokin synnytys siitä seuraa. Vaimo saa laittaa rosollin, jos ei sairastu koronaan tässä ihan viime metreillä. Ei muuta kuin Kreeta Haapasalon joululaulua kuuntelemaan sähköä säästellen.

      Poista
  4. Luin Goethen Prometheuksen ja Rainer Maria Rilken Syksyn aiemmin tänä vuonna lukemistani runokokoelmista ja pidin niistä.

    En kyllä ymmärrä, minkä takia Etsivä keskuspoliisi kiinnostui Tompurista näiden runojen lukemisen takia, ne tuntuvat aiheiltaan hyvin epäpoliittisilta.

    Yhteen lukemaani ruotsalaiseen runokokoelmaan oli otettu sujuvasti mukaan myös suomenruotsalaisia runoilijoita (Runeberg, Edith Södergran, Claes Andersson), eli siinäkin ajateltiin kieltä eikä maiden rajoja, ja miksipä ei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään osannut nähdä oikeastaan mitään poliittista näissä runoissa. Ennemminkin joko kertovaa tai itseäpohdiskelevaa runoutta. Esimerkkirunossa runoilija kuvailee mielikuvituksensa siivittämänä tuhlaajapoika-hahmoa ja vertaa itseään häneen vaikka taisi oikeesti olla hyvin koulutettu ja arvostusta saanut.

      Tompuri oli näköjään johtanut Työnlausujat-nimistä lausuntakuoroa. Ehkä siinä piirissä toimiminen on myös vaikuttanut turvallisuusviranomaisten mielenkiintoon?

      Minäkin luin muutama vuosi sitten suomalaista kirjallisuutta sillä perusteella, että kirjailijat olivat kirjoittaneet suomeksi tai "suomenruotsiksi" tai saameksi. Mukana oli siten kirjoittajia myös Ruotsista ja Norjasta sekä Neuvosto-Karjalasta. Kailas on tarkoittanut saksalaisella tosiaankin juuri laajaa kielialuetta.

      Poista