Armas J. Pulla: ”Runoilijan saa hirttää ilman muuta!”

Armas J. Pulla (1904 – 1981) kirjoitti vuonna 1941 julkaistun romaanin ”Runoilijan saa hirttää ilman muuta!” Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun Pariisiin. Päähahmona on runoilija François Villon (1431/2 – 1463), joka esitetään kirjassa varsinaisena veijarina ja peijarina.

Kertojana romaanissa toimii suomalainen Bartolomeus Karppanen, hurskas nuori mies, joka saapuu kaupunkiin opiskellakseen yliopistossa, jotta voisi valmistua papin ammattiin. Kertoja pöyristyy siitä paheellisesta menosta, jota kaupungissa on kenen tahansa nähtävissä ja varsinkin opiskelijoista, jotka viettävät aikaansa viinituvissa nauttien viinistä ja naisten seurasta. Heidän johtohahmonaan häärii runoilija Villon, joka neuvoo mm. miten viininsä ja eineensä voi saada maksamatta. Opiskelijat viettävät hedonistista elämää, jossa opintojen etenemistä tärkeämpää ovat omat nautinnot ja hauskanpito.

Pulla on humoristi, hän vyöryttää lukijan eteen sujuvaan tapaan kepposia, joita Villon tekee niille epäonnisille pariisilaisille, joilta hän ottaa tarvitsemansa rahan tai tavaran erinäisin juonin ja konstein. Tämän on tarkoitus huvittaa lukijaa, mutta itse siirryin muitta mutkitta Karppasen leiriin paheksumaan tällaista menoa. Ei se minua ainakaan naurattanut. On totta, että luottavaiset ihmiset ovat sukkelasanaisten heppujen puijattavissa – mikä siinä tosiseikassa on hauskaa, tiedä häntä. Jos kaikki rakentaisivat elämänsä juoniin ja kujeisiin, mahtaisimmeko elää onnellisemmin? Romaanin perusteella Karppanen tosin joutuu myöntämään, että vaikka Villonin toiminta on usein todella häikäilemätöntä, mies itse on rakastettava. Minusta nykyään pienyrittäjät käyttäytyvät tuskastuttavan usein minua kohtaan kuten Villon tässä romaanissa. Ehkä kyse on oman puolustautumiskykyni puutoksesta? Tai ehkä pienyrittäjät vain ovat nykyään mieluummin rakastettavia kuin työnteon kunniaan pyrkiviä?

Kerronta on hyvin sujuvaa, tapahtumain kehys pysyy mainiosti tasapainossa, Pulla on taitava kertoja. Historiallisilla yksityiskohdilla ei mässäillä, pikemminkin tarjotaan tilaisuus naureskella keskiajan kulttuurille. Minua vain ei naurattanut. Villonin hahmo vaikutti niin ylivertaiselta ja kaiken kestävältä, että hänenkään puolestaan ei oikein osannut jännittää. Karppanen vaikutti sympaattiselta, mutta jotenkin tarkoituksellisen pökkelömäiseltä. Pulla oli Pariisin-tuntija, asui kaupungissa ja muistelen joskus lukaisseeni hänen kirjansa Viipurlaisii muisteloi ja Pariisilaisii. Uskon, että nyt lukemassani romaanissa varmaankin livahtaa minun hoksaamattani huumoria, jota en ymmärrä, mutta kestän sen kuin ketjukolaaja.

Kirjassa on 213 sivua. Lueskelin sen läpi noin viikossa. Kirja sai minut pohtimaan huumorin ja vitsien historiaa. Mitään erityisen selkeää en kuitenkaan osaa niitten pohdintojeni perusteella tähän liittää.