Ruotsalainen Frank Heller (1886 – 1947) kirjoitti veijarimaisen rikosnovellin Maailman hienoin kauppa, jonka luin osana humorististen novellien valikoimaa nimeltä Maailman hymy (vuodelta 1947). Ajattelin, jotta pitänee tutustua lähemmin Hellerin rikosnovelleihin, jotenka hankin itselleni kokoelman nimeltä Murha vähittäismaksulla (vuodelta 1944). Hankkimani kappale vaikuttaa vuosikymmenten kuluttamalta, mutta osa sivuista on edelleen toisistaan irtileikkaamatta – neitseellistä luettavaa siis. Alkusivulle on liimattu lappusella oleva teksti: ”Tästä teoksesta saamansa palkkion on tekijä luovuttanut Suomen Punaiselle Ristille”. Lienee ollut kyse herrasmiehen tuesta Suomen sotaponnisteluille? Kirja on mahdollisesti annettu lahjaksi nuorelle miehelle, jonka omistuskirjoitus on samalla sivulla lappusen kanssa. Pokkariolemus sekä hämyisellä kujalla ja papukaijan kuvalla varustettu kansi luovat vaikutelman kioskikirjallisuudesta, liekö se hyvä vaiko paha vaikutelma, siitä otan selvää. Ruotsinkielinen alkuteos on nimeltään De ögesdigra skorna (1944) ja sen suomensi Sirkka Nuormaa. Novellit ovat seuraavat:
Sano minulle, kenen kanssa seurustelet… Tapahtuu Valaliiton mailla Quellenbachista Luzerniin elokuvatähti Nina Nitshevoota tavoiteltaessa. Pörssipeliä, pokeria, kyttäystä ja sähkösanomia. Tuoko onnellinen loppu sitten lopullisen onnen?
Alas Avernukseen. Oikein kiva pikku tarina, joka alkaa tuskastuttavan ryhmämatkan kuvauksena, mutta kehittyy hahmoihin tutustumisen myötä rikoksen selvittelyksi. Matkakohteilla ei jäädä hekumoimaan, vaan on niillä oma merkityksensä tarinan kannalta.
Papukaija. Mainio tarina tämäkin. Vanhempi ruotsitar asuu yksin Roomassa ja hankkii seurakseen papukaijan. Joku toinenkin on epäilyttävän kiinnostunut papukaijasta. Tarinan loppuhuomautus on viehättävän naisellinen. Puolivälissä oli eka aukileikattava sivu.
Seikkailu Karibianmerellä. Roomassa kuulee kertoja tarinan Länsi-Intian saaristosta, saarelta josta käytetään salanimeä. Tarinan lomassa poltellaan savukkeita, joitten ainekset ovat peräisin saarelta. Huipennus on elektrolyyttis-poliittinen. Huomasin, etten ole kovin pätevä leikkaamaan sivuja irti toisistaan.
Salaperäiset säteet. Tarinassa sykäistään jo vuoteen 1936. Euroopassa kuohuu, mutta Alpeilla taivaalta laskeutuu marsuja, kaneja ja apinoita. Sivumennen mainitaan erään saksalaisen professorin väittäneen maailmassa olevan vain tusinan verran kaskuja, joita sanomalehdet toistelevat eri muodoissa. Lukiossa harrastin luokkatoverini kanssa erään tietyn vitsin osasten sekoittelemista uuden vitsin aikaansaamiseksi. Nykyään sitä vitsiä ei voisi julkisesti kertoa leimautumatta öklöksi rasistiksi.
Parooni von Steiermarkin taideharrastus. Upporikas parooni viettää haluamansakaltaista eloa, josta neljä eksää on elävänä todisteena. Parooni tahtoo saada sen minkä hän tahtoo ja sen hän saakin, kunnes lopulta lösahtaa. Tarinan alussa ja lopusssa sain taas leikata lehdet auki. Saksia oli vain aamulla hankala löytää, sillä ne oli pantu varmuuden vuoksi yöajaksi piiloon kissoilta.
Stuart Manneringin jäämistö. Tapahtuu Bostoonissa ja vähän Pariisissakin, jonne Stuart-herra muutti jäätyään kiinni varkaudesta. Siellä Mr. Mannering tutustui taiteeseen ja keksi jännän jäynän jälkeenjääneille sukulaisilleen, jotka sitten joutuvat ratkomaan arvoitusta perintöön kiinni päästäkseen. Ratkoin itse saksilla yhdet lehdet auki, sitten viimeinen oli vain yläosastaan kiinni, joten repäisin sen auki, kun en viitsinyt leikata. Onpahan kirja nyt lukijansa näköinen.
Murha vähittäismaksulla. Tarinassa kuvataan Egonia, joka muistuttaa aika monia henkilöitä, jotka ovat pitäneet minua pilkkanaan. He muodostavat reilusti yli puolet tuntemistani imeisistä. Egon huvittelee vainoamalla entistä koulutoveriaan, kunnes tämä saa tarpeekseen ja päättää kostaa. Apuun ilmestyy mies hämyisältä kujalta.
Kohtalokkaat kengät. Kolmiosainen tarina pienellä johdannolla. Tärkeässä sivuosassa ovat kengät – tai oikeammin niitten narisevat puolipohjat. Ranska-osuus tuo mieleen pari Renoirin elokuvaa, Intia hehkuu kruununjalokivenä ja faniosio Baker Streetin salapoliisista jäljittelee nätisti alkuperäisiä.
Oikein viihdyttäviä ja tyylikkäitä rikostarinoita. Kyllä näitä lukisi enemmänkin. Kirjassa on 144 sivua. Lukaisin sen kolmessa päivässä.
Aika nostalginen trippi menneeseen maailmaan vaikuttaa olleen. Muistan, että isälläni oli paljon kirjoja, joiden sivut oli uutena avattava. Oli semmoinen kirjaveitsi, joka liu'utettiin sinne sisäsaumaan ja vedettiin auki pitkin reunoja. On vieläkin minulla se veitsi, semmoinen kotkanpäävarsi ja norsunluisen näköinen veitsiosa.
VastaaPoistaMuutama vuosi sitten lainasin Kuopion kirjastosta Aino Kallaksen näytelmän 1930-luvulta. Siinä oli yhä sivut availematta. En tohtinut itse ruveta niitä avaamaan, joten vein sen kirjan kirjastoon. Kirjastontäti leikkasi odotellessani saksilla sivut auki ja minä sain kirjan luettavakseni. Aiemmin ostin yhden kirjan, joka oli tehty reilut sata vuotta sitten. Siinä on vieläkin sivut kiinni toisissaan, mutta ehkäpä jonakin päivänä vielä sekin tulee auottua.
PoistaHeller voisi olla mukavaa luettavaa. Minäkin olen pari kertaa lukenut kirjoja, joiden sivuista ainakin osa on ollut vielä avaamatta. Leenan isän tapaan vedin sivut kirjeveitsellä auki, ja minullakin on tuollainen hieno vanha kirjeveitsi, joka sopi mainiosti vanhojen kirjojen sivujen avaamiseen.
PoistaMinulla oli myös kirjeenaukaisin, jota ei veitseksi välttämättä voisi nimetä. Sain sen aikoinaan serkkuni pojalta, kun hän oli aloittanut liikeyrityksensä. Se oli sellainen hänen yritystään mainostava liikelahja. En raaskinut sitä käyttää, vaan se oli minulla pitkään avaamattomana paketissa jossain, ehkä kirjahyllyssä. Yritin sitä löytää äsken, mutta taisin joitakin vuosia sitten lahjoittaa sen lahjanantajalle takaisin, niin että hän voi esitellä vanhaa liikelahjaansa perheelleen.
Poista