Tuntematon mestari. Klaus Härön ohjaus vuodelta 2018. Käsikirjoitus Anna Heinämaa. Pääosan taidekauppiasta esittää Heikki Nousiainen, jonka muistelen nähneeni myös tv-elokuvassa Aito Halonen, vuodelta 1989. Siinä kerrotaan miehestä, joka tahtoo suojautua sodalta, oliko peräti ydinsodalta ja haluaa turvapaikkaansa mukaan myös Pekka Halosen taidemaalauksen.
Sen sijaan nyt puheena olevassa elokuvassa seniorisarjan taidekauppias on vasta ostattelemassa mestariteosta, jonka tekijä on tuntematon. Elokuvassa katsojalle esitellään Helsingin Bulevardi-nimisen kadun näkymiä ja ennakoidaan niitten muuttumista vanhasta ja viehättävästä uudeksi ja räikeäksi. En tiedä onko niin oikeasti käynyt. Vuosia sitten kävin Ekbergillä kahvilla, hyvä kun istumaan mahduin.
Nousiaisen esittämän vanhan polven taidekauppiaan pisnekset kärsivät nykymeiningistä, jossa kuka tahansa voi – jos vain viitsii – tarkastaa taideteoksen hinnan netistä, sekkaamalla toteutuneet kaupat samaan tapaan kuin minä tarkastan netistä näitten elokuvien tietoja. Taidekauppiaalla on kuitenkin jäljellä taiteen tuntemuksensa, sellainen vuosikymmenten varrella kertynyt ote asiaan ja sen johdatettavaksi hän heittäytyy tehdäkseen vielä kerran oikein hyvät kaupat. Tarina kehittyy kilpajuoksuksi menestyvän taidehuutokaupan ja väistyvän taidekauppiaan välillä. Vanhaa kauppiasta tulee auttamaan tet-harjoittelijana hänen tyttärenpoikansa Otto (Amos Brotherus). Kauppiaan tytärtä, isäänsä pettynyttä yksinhuoltajaäitiä esittää Pirjo Lonka.
Kesto 95 min.
Rakkaani merikapteeni. Klaus Härön ohjaus vuodelta 2022 on englanninkielinen elokuva, joka sijoittuu Irlantiin. Sen nimi on englanniksi My Sailor, My Love. Pääosan juroa, vanhempaa setää esittää James Cosmo, hänelle osa-aikaiseksi kodinhoitajaksi palkattua naista esittää Bríd Brennan. Tytärtä, joka naisen palkkaa, esittää Catherine Walker. Tässä elokuvassa nyreän ja epäkohteliaan vanhan miehen asenteen korjaamisen ohella kuvataan tyttären aluksi piilossa pysyttelevää, omistavan oloista asennetta isäänsä kohtaan. Kun kodinhoitajan suhde entistä merikapteenia kohtaan tuntuu syrjäyttävän tyrären ja tekevän hänen vuosia jatkuneesta omaishoidostaan tarpeetonta, tytär nousee taistelemaan paikastaan isänsä vierellä.
Irlannin kauniita maisemia ja kapeita teitä esitellään ja välillä puolin ja toisin vesitellään. Ehkä mehukkain kohtaus elokuvassa on se missä merikapteeni kertoo lapsille merimiestarinan hurjasta menneisyydestään.
Kesto 97 min.
Livet efter döden. Suomeksi Elämää kuoleman jälkeen, on Klaus Härön ohjaama ruotsinkielinen elokuva vuodelta 2020. Pääosan Nisseä esittää unohtumattomasti Peik Stenberg. Voisin väittää että yhtenä vastanäyttelijänä on linnunpesille pyrkivä orava, mutta jos nyt ei sentään. Nissen siskoa, Elsaa, näyttelee Lena Labart ja Nissen poikaa, Stefania, Martin Paul. Nissen anoppina nähdään Sara Arnia.
Elokuvan on keskushenkilö on Nisse, joka alussa saapuu pimeän keskeltä syrjäiseen kotitaloonsa. Hän ajaa pienellä herneenvihreällä pakettiautolla, joka ei selvästikään sovi hänen mielentilaansa. Nisse on täynnä mustuutta, hän on palannut kuoleman maasta eivätkä sieltä antaneet mukaan edes soittopeliä. Katsojalle selviää, että Nissen vaimo on kuollut sairaalassa. Alkaa elämä kuoleman jälkeen eikä Nisse ole siihen valmis.
Nissen apuna on Stefan ja pian saapuu kaupungista sisar Elsa. Nisse haluaisi kuitenkin säilyttää surun itsellään, hän pitää kiinni elämänsä totutusta järjestyksestä niin kuin vaimonsa muistosta. Elsan hössötys saa Nissen kimmastumaan. Nisse loukkaa myös Stefania. Valokuvausta vakavasti harrastava poika saa lopulta isän aukenemaan elämän vastavalolle ja lopussa pakettiauton kuski vaihtuu. Hieno elokuva!
Kesto 81 min.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti