Katselin vuonna 1929 valmistuneen saksalaisen elokuvan, jonka saksankielinen nimi on Die weiße Hölle vom Piz Palü. Elokuvan ohjasivat Arnold Fanck ja Georg Wilhelm Pabst. Pääosia esittävät Gustav Diessl (Tohtori Johannes Krafft), Leni Riefenstahl (Maria Maioni) ja Ernst Petersen (Hans Brandt). Käsikirjoituksen tekivät Arnold Fanck ja Ladislaus Vajda. Kyseessä on vuorikiipeilystä kertova draamallinen mykkäelokuva, joka kunnostettiin vuonna 1998 ja varustettiin Ashley Irwinin säveltämällä musiikilla, jonka esittää Babelsbergin Saksalainen Elokuvaorkesteri. Musiikki on klassisen tyylin mukaista ja paikoin mahtipontista vuorien mahtavuutta korostaen. Minä katselin youtubesta englanninkielisillä teksteillä varustetun version nimeltä The White Hell of Piz Palü.
Alkuteksteissä kerrotaan elokuvan alkuna olleen lyhyen uutisen sanomalehdessä. Uutinen kertoi nuorista kiipeilijöistä, jotka olivat Innsbruckin seutuvilla joutuneet sivuun reitiltään ja kamppailleet henkensä edestä seitsemän päivää.
Elokuvan aiheena on tragedia eikä elokuva jää uutisesta jälkeen traagisuudessa. Tapahtumapaikkana ja kuvauspaikkana toimii Sveitsin Berninan Alpeilla sijaitseva huippu nimeltä Piz Palü. Tässä tapauksessa paikka todellakin toimii, pelkkä Föhn-tuuli ei puhku vuorenrinteen ainoana osuutena, kasautunut lumi näyttää lähtökohtaisesti vaaralliselta ja se osoittautuu juuri niin kohtalokkaaksi kuin odottaa sopii. Kuvat jäisenä ja lumisena odottavasta vuorenhuipusta ovat toimivia. Tosin aika paljon niitä tulee, mutta eiköhän se ole ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, etteivät elokuvien katsojat sata vuotta sitten olleet katselleet tv:n luontodokumentteja, joitten teossa on käytössä aivan uudenlainen tekniikka.
Alussa tohtori Johannes (”Hannes”) Krafft on kiipeilemässä Piz Palün rinteellä nuoren vaimonsa Marian kanssa, kun äkillinen lumivyöry surmaa nuorikon eikä hänen ruumistaan löydetä jäisestä rotkosta. Tohtori järkyttyy ja jää vuosikausiksi kiipeilemään vuoren maisemiin.
Muutama vuosi myöhemmin kihlapari Hans ja Maria saapuvat Piz Palün lähellä olevaan kiipeilijäin majaan. He tapaavat tohtori Krafftin ja pyytävät saada lähteä hänen kanssaan kiipeämään Piz Palülle. Tohtori suostuu. Samaan aikaan joukko sveitsiläisiä opiskelijoita on lähdössä kohti samaa huippua. Syntyy kilpailu, jota vuorenrinteille kasautuneet lumimassat näyttävät odottelevan. Syntyykö kilpailua myös Mariasta ja periikö kukaan voiton?
Elokuvan nimen ”valkoinen helvetti” lienee peräisin jaksosta, jossa urhea pelastuspartio yrittää henkensä kaupalla löytää lumivyöryn uhreja öisestä rotkosta, jota he valaisevat soihduilla. Pohjattomalta näyttävän rotkon jäiset seinämät kimaltelevat soihtujen valossa ja luovat näkymän, joka tuo mieleen Danten kuvauksen Helvetistä. Tekstinä onkin lyhyesti: ”Inferno”.
Tapahtumiin on ympätty myös lentokone, jota käyttelee näyttäviä silmukoita suorittaen eka maailmansodan lentäjä Ernst Udet. Hänen onnistuu paikantaa kadonneet kiipeilijät. Siitä on kuitenkin vielä matkaa heidän pelastamiseensa.
Tästä elokuvasta on leikattu ja kunnostettu useampia versioita ja 1950-luvulla elokuva tehtiin uudelleen. Katsomani youtubesta löytyvä versio on pituudeltaan 134 min.
Luen juuri parhaillaan Daniel Kehlmannin kirjaa Lichtspiel (tosin ruotsinnoksena), joka perustuu G.W. Pabstin elämään. Tästäkin elokuvasta on kirjan alussa pitkä pätkä, olipas hauska lukea siitä nyt enemmän!
VastaaPoistaSaksankielisessä wikipediassa on ihan jonkin verran enemmän tarinaa elokuvasta. Joskus tosiaan sattuu, että joku toinen on lukenut tai muuten ollut tekemisissä samaan aikaan samaan asiaan liittyvän teeman parissa!
PoistaHieno filmi ja analyysi! Franckin ja Pabstin alppiluonnon kuvaus on vaikuttavaa. Leni Riefenstahlin näyttelijätyö on myös oivaa. Saksassa sitä esitettiin Kolmannen valtakunnan aikana siten, että Kurt Gerronin rooli (mies baarissa) oli leikattu pois, koska Gerron oli juutalainen. Minua koskettivat filmissä erityisesti luonnon ja ihmisluonnon myrskyjen voimakas kuvaus.
VastaaPoistaJos vanhempi vuorikiipeilykirjallisuus kiinnostaa, niin Matti A. Jokisen "Alppien seinämillä" on mainio teos.
Tässä elokuvassa on vahvasti mukana samankaltainen uhrautumisen ja kuoleman teema kuin elokuvassa Muuttolintu, nimeltäänkin Opfergang. Triangeli-asetelmaa Piz Palüssa tosin vain hipaistaan katseilla. Uhrautumisen sijasta elokuvan teemana voi aivan hyvin nähdä myös rakkauden kunnioittamisen. Krafftin kunnioitus omaa rakkauttaan kohtaan on niin syvää, että hän ajautuu pois tolaltaan Marian kuoltua. Lisäksi hän kunnioittaa myös nuoren pariskunnan rakkautta niin paljon, ettei mene sörkkimään väliin ja uhrautuu nuorempien hyväksi.
PoistaMitä kuolema tässä tarkoittaa paitsi itse kuolemaa? Onko kuolema jylhä kiertoilmaisu luonnon voittamattomuudelle, jota vuorenhuippukin kuvastaa? Alistuminen kuoleman alttarille tarkoittaisi silloin oman rajallisuutensa hyväksymistä eikä niinkään tarkoituksellista hakeutumista kohti vaaraa ja tuhoa.
Hyvä taide vie viimeisten kysymysten äärelle. Piz Palüssä luonnon ja ihmisen dialogi on voimakas. Tuo uhraamisen (naisen!) ajatus tulee esille monissa Veit Harlanin elokuvissa, myös tuossa Opfergangissa. Vaikkei ohjaajalla ei aina ollut puhtaita jauhoja pussissa, palataan myös noissa Kolmannen valtakunnan taideteoksissa antiikin draamojen maailmaan (esim. Antigone).
VastaaPoistaNiin, tai Ifigeneia Auliissa, jossa nuori neitonen valitaan ihmisuhriksi, jotta tuulet olisivat suotuisat helleenien sotalaivoille. Yritin katsella youtubesta vanhoja saksalaisia elokuvia, mutta siellä tarjottiin lähinnä kepeää hupailua - olkoonkin että sitä oli tarjolla paljon. Ei minulla pinna kestänyt. Hyvääkin kyllä olisi, mm. elokuva, jossa kaksi nuorta miestä ja kaksi nuorta naista tapaavat hietsulla tuo aika vahvasti mieleen Mikko Niskasen elokuvan Käpy selän alla. En vain muista sen nimeä, pitää tekoälyltä kysyä, sehän se kaiken tietää ja jos ei mitä tiedä niin keksii loput.
Poista