keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Suomenlahden takaa

Lukaisin läpi vuonna 1968 ilmestyneen teoksen Suomenlahden takaa, alaotsikoltaan Viron uutta proosaa. Teoksen toimittivat Eva Hyvärinen ja Endel Mallene ja tekstit suomensivat Eva Hyvärinen, Aino Kaasinen ja Kirsti Paukkunen. Kirjan lopusta löytyvät Endel Mallenen kokoamat perustiedot teoksen kirjailijoista ja heidän tuotannostaan.

Kirjassa on kolmen virolaisen kirjailijan tekstejä. Mati Unt (1944 – 2005) kirjoitti vuonna 1964 julkaistun pitkän novellin tai pienoisromaaninVõlg, joka on kirjassa suomeksi nimellä Velka. Kirjan takakannessa Velkaa kuvaillaan lempinimellä Viron 'Sieppari ruispellossa'. Kyseessä on kertomus tallinnalaisen nuoren miehen, Laurin, hapuilusta komsomolin, naisten, työnteon ja opintoihin suuntautumisen maailmoissa. Monenmoisia aiheita on käsitelty rennolla nuorisokielellä ja vastaavalla asenteella, mikä tekee lukemisesta oikein mukavaa. Lauri matkustaa Pärnuun ja kohtaa unenomaisen tytön, joka suistaa hänet raiteiltaan:

– Aika on kummallinen asia, Reesi sanoi äkkiä. Sen posket hehkui vähän. Kuin kukka, välähti ajatuksissani. Kuuntelin. – Uskotko sä, että on ajanjokia ja että ne virtaa ajanmereen? Se itkettää mua joskus... Ole nyt oikein hiljaa, Lauri... Tunnetko, kuinka aika virtaa sun lävitse?

Untin teksti kuvaa neuvosto-Viroa todentuntuisesti, Laurin elämä on oman tien hakemista, eikä jatkuvaa olosuhteista valittamista tai järjestelmän arvostelua.

Arvo Valton (s. 1935) on kirjoittanut lyhyitä novelleja, joita tässä kirjassa on mukana neljä. Karuselli, vuodelta 1965, on melko masentava kuvaus sosialistisen Viron perheen ajanvietemahdollisuuksista. Sillit, vuodelta 1967, lähenee peräti kafkamaista tyyliä. Se on kertomus omituisesta kohtaamisesta puistossa. Sama kafkamaisen epätodellinen tunnelma vallitsee novellissa Silmukka, vuodelta 1967. Mies löytää arolta merkillisen pyydyksen ja pysähtyy tutkimaan sitä. Vihreäreppuinen mies, vuodelta 1968, on kertomus oudosta tyypistä, joka ilmestyy rautatieaseman odotushalliin ja alkaa lukea siellä ääneen kaunokirjallisuutta. Epätodellisen tunnun kertomukseen tuo kuitenkin ennen kaikkea virkamieskunnan yliampuva suhtautuminen tapaukseen.

Enn Vetemaan (s. 1936) pienoisromaani Pillimees, vuodelta 1967, on suomennettu nimellä Väsymys. Se kertoo fiktiivisestä runoilija Ruuben Illimestä. Kyseessä on kuvaus runoilijan harharetkistä ajassa ja paikassa. Pääosin pysytellään kuitenkin Tallinnassa, varsinkin ravintoloissa sekä eräässä yksityiskodissa. Muuan taustalla kummitteleva aihe on sosialistisen järjestelmän aiheuttama Viron länsisuhteitten supistuminen. Koska päähenkilö on runoilija, käsitellään teoksessa viljalti taiteen tulkintaan ja sen tekemiseen liittyviä asioja:

Valpastuin, sillä olin vasta pari päivää sitten kuullut myrkykkäitä huomautuksia kirjailijoiden lukuisista ulkomaanmatkoista: – Sammuneille kirjailijoille on nyt keksitty uusi hätäaputyö – heitä heitellään maasta maahan, siten on helpompi selittää miksi he kirjoittavat niin vähän...

Olin joskus lukenut tästä kirjasta ainakin tuon Mati Untin kertomuksen Velka. Nytpä tuli koko teos lukaistua parissa päivässä. Sivuja on 247.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti