John Steinbeck: Matkalla Neuvostoliitossa

John Steinbeck (1902 – 1968) kirjoitti vuonna 1948 julkaistun matkakertomuksen nimeltä A Russian Journal. Valokuvat teokseen otti Robert Capa (1913 – 1954). Olli Mäkisen laatima suomennos ilmestyi vuonna 2002 nimellä Matkalla Neuvostoliitossa.

Maaliskuussa 1947 kirjailija Steinbeck ja valokuvaaja Capa saivat newyorkilaisessa baarissa ajatuksen matkustaa Neuvostoliittoon. He tahtoivat puhuttaa neuvostokansalaisia, kysellä heidän elämänmenostaan ja tehdä aiheesta reportaasin. Neuvostoliiton viisumi järjestyi helposti Steinbeckille, mutta valokuvaajaksi konsulaatista ehdotettiin neuvostoliittolaista henkilöä. Lopulta viisumi kuitenkin heltisi valokuvaajallekin ja elokuun alussa 1947 Steinbeck ja Capa matkustivat Tukholman ja Helsingin kautta Neuvostoliittoon.

Kirjassa Steinbeck kertoo sanoin ja Capa valokuvin vierailusta aikajärjestyksessä. Ensimmäinen majapaikka Moskova on amerikkalaisvierailijoille masentava, iloton paikka, jossa tulkkia lukuunottamatta kukaan ei uskaltaudu puhelemaan vierasmaalaisen kanssa. Moskovasta Steinbeckille jää kiireisen, hieman tylyn kaupungin vaikutelma. Kirja saa valoisampia sävyjä, kun miehet pääsevat matkustamaan Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan ulkopuolelle, Ukrainaan ja Gruusiaan. Sen sijaan käynti Stalingradissa tuottaa pettymyksen toisensa jälkeen, valokuvauskielto koskee kovin monia kohteita ja vetää valokuvaajan mielen matalaksi. Neuvostoliitossa eletään sota-aikaa vielä vuonna 1947, Kiovan ja Stalingradin kaduilla marssivat saksalaisten sotavankien joukko-osastot.

Kiovassa miehet saavat kosketuksen neuvostoliittolaisiin, jotka ovat avoimia ja kiinnostuneita heistä eivätkä kaiken aikaa pelkää omia viranomaisiaan. Ukrainalaisten kirjailijoitten kanssa käydyt keskustelut täydentyvät vierailuilla kahdella kolhoositilalla, joilla molemmilla on Ukrainan kansallisrunoilijan, Ševtšenkon nimi. Miehet saavat nähdä miten sodan runteleman valtion maatalous toimii koneitten puuttumisesta huolimatta. Heitä myös syötetään ja juotetaan, laulu ja tanssi seuraavat maljapuheita.

Stalingradissa Steinbeck ja Capa vierailevat sankarillisella panssarivaunutehtaalla, joka piti yllä toimintaansa jopa saksalaisten saartaessa kaupunkia. Vaikka tehdas onkin muutettu traktoritehtaaksi, ei kuvauslupaa heru, mutta miehet saavat käydä tehtaassa.

Reissun kohokohta on vierailu eksoottisessa Gruusiassa. Matkalla lentokone tekee välilaskun Suhumissa, niin että lentäjät pääsevät uimaan Mustaanmereen! Tbilisissä miehet tutustuvat hurjapäiseen autokuskiin, joka kiidättää heitä jeepillä nähtävyydestä toiseen. He tapaavat paikallisia taiteilijoita ja vierailevat myös Batumissa katselemassa erilaisten parantoloitten ja lepokotien kirjomaa Mustanmeren rannikkoa sekä piipahtavat teesovhoosissa. Vieraat ahdetaan joka paikassa täyteen ruokaa ja juomaa.

Se on lumoava paikka, Gruusia, ja sillä hetkellä kun sieltä lähtee, se muuttuu unennäöksi. Ja sen ihmiset ovat lumoavia. On totta, että heidän maansa on koko maailman rikkaimpia ja kauneimpia, ja he elävät sen mukaan. Ja nyt me ymmärsimme täydellisesti, miksi venäläiset olivat aina sanoneet meille: ”Ennen kuin olet nähnyt Gruusian, et ole nähnyt mitään.”

Moskovaan palattuaan Steinbeckin on jo pakko kieltäytyä votkasta ja hän alkaa harrastaa gruusialaisia viinejä. Loppuhuipentuman Neuvostoliiton reissuun tarjoaa Moskovan 800-vuotisjuhla, joka kuitenkin jää melko ulkokohtaiseksi kokemukseksi.

Kaiken kaikkiaan kirjasta syntyy sellainen olo, että Neuvostoliitossa vierailija on saanut paremman kuvan maasta lähestymälle sitä syrjäseutujen ihmisten kautta. Miesten tapaaman amerikkalaisen kirjeenvaihtajan siteeraama kirja 1600-luvulta kertoo hyvin miten pitkään ulkomaalaisen on ollut vaikea solmia suhteita venäläisiin.

Kirjassa on 205 sivua. Aloitin lukemisen ehkä lauantaina ja loppuun pääsin maanantaiaamuna.