Gunnar Björling (1887 – 1960) oli helsinkiläinen runoilija, joka kirjoitti runonsa ruotsin kielellä. Björlingin tuotanto on julkaistu vuosina 1922 – 1955. Tämän ajanjakson kokoelmista valikoi ja käänsi Tuomas Anhava kokoomateoksen Björlingin runoja. Kirja sai nimekseen ”Kosmos valmiiksi kirjoitettu”. Se julkaistiin vuonna 1972.
Gunnar Björling lukeutui Suomen ruotsinkielisiin modernisteihin. Hän runoudessaan näkyy halu uudistaa ilmaisua – jopa siinä määrin, että hänen runojaan voi pitää vaikeaselkoisina. Tästä syystä yritän lähestyä runoilija Björlingiä varovaisesti. Jaan mielipiteeni kolmeen osastoon, joista ensimmäinen käsittelee asioita, joita pidän tosiasioina, toinen keskittyy mielipiteisiin hänen runoudestaan ja kolmannen jätän omia tulkintojani varten.
Faktaa
Gunnar Björling asui lapsena Helsingissä ja Viipurissa ja vietti kesiään Kangasalla. Pääosan elämästään hän asui Helsingissä. Hänen kotinsa sijaitsi Kaivopuistossa. Aluksi Björlingin asuntona oli entinen sauna kerrostalon edustalla. Siellä hänen kanssaan asui joitakin kuukausia myös kirjoittajaystävä Henry Parland. Björlingin asunnosta muodostui tärkeä tapaamispaikka itsenäisyyden alkuaikojen modernisteille. Jatkosodan loppuvaiheessa Björlingin asuinrakennus tuhoutui. Yöllinen ilmahyökkäys sytytti talon palamaan polttaen lähes kaikki runoilijan siihenastiset käsikirjoitukset. Tuotteliaan runoilijan loppuaikojen käsikirjoituksia säilytetään nykyään Åbo Akademissa.
Björling opiskeli pääaineenaan filosofiaa Helsingin yliopistossa, opettajanaan mm. Edward Westermarck. Ensimmäisen runokokoelmansa julkaisun aikaan Björling oli 35-vuotias. Useimmat alkuaikojen runokokoelmat hän joutui julkaisemaan omalla kustannuksellaan. Kosmos valmiiksi kirjoitettu -kokoelman viimeisten runojen ilmestyessä Björling oli 68-vuotias. Bo Carpelan tutki väitöskirjassaan Gunnar Björlingin runoutta vuosilta 1922 – 1933. Hän on myös laatinut runoilijan ja hänen runoutensa esittelyn tässä käsiteltävään kokoelmaan, joka sisältää yli kolmesataa runoa. Kosmos valmiiksi kirjoitettu -kokoelmassa Björlingin runot on järjestetty julkaisujärjestykseen, kunkin kokoelman alle ryhmiteltynä.
Mielipiteitä
Gunnar Björlingin runot ovat vapaamittaisia. Lauserakenteet ovat usein vaillinaisia, mistä johtuen runojen kielioppi noudattaa omia lakejaan. Alkuvaiheessa uraansa Björling kirjoitti myös proosarunoja, joissa lauseet ovat rakenteeltaan perinteisiä, mutta ajatukset vapaan runollisia, jopa huumoriakin esiintyy. Vuosien myötä hänen ilmaisunsa pelkistyi, runot muuttuivat lyhyiksi ja lähenivät minimalismia. Björlingiä on myös nimitetty Pohjolan ainoaksi dadaistiksi, hänen kokoelmansa Kiri-ra! perusteella.
Sosiologi ja filosofi Edward Westermarckin nk. moraalirelativismin väitetään vaikuttaneen suuresti Björlingin ajatteluun. Westermarckin mielestä ei ole olemassa yhtä, kaikille ihmiselle samankaltaista kunkin sisäänrakennettua moraalia.
Kosmos valmiiksi kirjoitettu -teoksen jälkisanoissa Bo Carpelan kertoo Björlingin kertoneen, että osa teokseen sisältyvistä teksteistä on kirjoitettu jo kahdeksan vuotta ennen hänen esikoiskokoelmaansa. Åbo Akademin arkistoissa olevista teksteistä vanhimmassa näyttäisi olevan vuosiluku 1906. Näin ollen Björlingin runouden aikajänteeksi muodostuisi noin puolikas vuosisata. Carpelan mainitsee Björlingin runojen yhteydessä vertailun vuoksi Helene Schjerfbeckin omakuvien sarjan, mutta arvelee Björlingin runojen olevan universaalia kuvausta, ei pelkkää omakuvaa. Carpelan arvelee, että Björlingin runojen ”sinä” usein tarkoittaa samaa kuin ”me”. Kuitenkin myös Carpelanin mielestä Björling vanhemmiten kuvasi kerran toisensa jälkeen samaa aihetta, sepittäen Carpelanin sanoin ”seitsemänsataa muunnelmaa yhdestä teemasta”. Björling kirjoitti itse:
”Minä en kirjoita kirjallisuutta, minä etsin kasvojani ja sormia.”
(Kokoelmasta Fågel badar snart i vattnen, v. 1934)
Tulkintoja
Björlingin kertoman mukaan ajallisesti ensimmäisiä hänen kokoelmassa olevista kirjoituksistaan olivat ”Bisarreriat”, jotka tosin julkaistiin vasta vuonna 1929 modernistien Quosego-aikakauslehdessä. Niissä on havaittavissa huumoria, joka tuo mieleen Daniil Harmsin kirjoitukset suunnilleen samoilta ajoilta:
”Minä yritän ryömiä vanhan puusängyn alle; pää kahden sängynjalan väliin. Pitää ruveta julistamaan sosiaalista kristillisyyttä. Se on epämukavaa, mutta ei ole kaatumisen vaaraa.”
Olisin toivonut, että joku olisi houkutellut Björlingin jatkamaan tällä linjalla, sillä niistä muutamasta pätkästä nautin varmaankin kaikkein eniten koko kokoelmassa.
Kiri-ra!, kokoelma jossa sanotaan olleen dadaismia, on vuodelta 1930. Erityisen yltiöpäistä Björlingin dadaismi ei ole siltä osin mitä Kosmos-kokoelmaan on poimittu mukaan. Runoissa on ymmärrettäviä sanoja ja lauseita, ne on täysin mahdollista lukea ja vieläpä tulkitakin. Runossa Kuolleet (huom! otsikollinen runo on Björlingillä harvinaista) on minun tulkintani mukaan täysin selkeä sanoma ja pitäisin sitä enemmänkin symbolistisena kuin minään muuna:
”Minä olen teidän hautausmaanne.
On kuin rannassa olisi vene,
tyhjä vene.
Se kantaa teidän kohtalonne minun suuhuni. ”
Avainsana on ”vene”, joka toistuu Björlingin runoissa viimeiseen kokoelmaan saakka. Minun mielestäni ”vene” tarkoittaa ihmisen kehikkoa, kehoa, ruumista. Eräässä runossa veneessä on kukka. ”Kukka” taas vaikuttaa symboloivan iloa, onnea, kauneutta. Tässä runossa vene on tyhjä, henki on poissa. Eräs usein toistuva sana on ”lintu”, jonka voi minun mielestäni lukea unelmien tai kaipuun vertauskuvana. Kiri-ra! tarkoittanee lokin kirkaisua. Käyttäen näitä vertauskuvia ja valoa ja värejä, Björling on sepittänyt kymmeniä runoja kävellessään pitkin Helsingin rantoja. Nämä ovat kaikki minun omia tulkintojani, eikä kenenkään tarvitse välittää niistä pätkääkään.
Ennen sotia julkaistun lyriikan pääteos Björlingillä on nimeltään Solgrönt, suomeksi Auringonvihreää, vuodelta 1933. Solgrönt-kokoelmasta on peräisin myös kokoomateoksen nimi. Runossaan Björling tuskailee sitä, että on yritettävä kirjoittaa kaikesta, kaikki on tärkeätä ja olennaista. Katkelma runon alusta:
”Ensi yönä, ensi yönä
on kosmos valmiiksi kirjoitettu,
se on uhkavaatimus, ja minä juoksen
rivien välissä...”
Solgrönt sisältää viisi pitempää runoa, mikä on lukemani perusteella harvinaista runoilijan tuotannossa. Ne voi nähdä ohjelmanjulistuksena tai sitten vain pitempinä runoina. Pidin niistä kahdesta. Ensimmäisessä runoilija julistautuu kaupunkilaiseksi ja on ylpeä siitä. Björlingin runot ovat hyvin Helsinkiä, niitä voi varmasti lukea nykyhelsinkiläinen ja tunnistaa samoja tunnelmia.
Neljännessä pitkässä runossa, joka on saanut otsikon Loppuunsaattamattoman jumala, Jumala messuaa siitä, ettei ihmisen onnistu tehdä mitään loppuun asti. Jumala kuulostaa aika keljumaiselta, mutta lopulta hän leppyy. Näytteeksi jumalallista uhoa:
”...minä teen selon,
mustin kynsineni minä luen sinun salaisten ajatustesi paperit,
joita et hävittänyt
ja sinun elämäsi paperin ajatukset minä viskaan kuin kuolleen
pitkin teitä,...”
Runo on kuvaus odottamattomasta kuolemasta ja sitä lukiessa nousee mieleen Björlingin vuonna 1930 kuollut nuori runoilijaystävä Henry Parland, jonka monet kirjalliset työt jäivät kesken.
Björlingin runojen lauseet ovat usein vaillinaisia, joskus tuntuisi lauseesta olevan runossa vain yksi sana. Vaikuttaa siltä kuin hän olisi aluksi kirjoittanut runon ja sitten pyyhkinyt siitä pois osia mielensä mukaan. On kuin Björling puhuisi runossaan tästä tyylikeinosta:
”Pyyhi pois, pyyhi
itsesi, sanasi
pyyhi pois
ääriviivasi, sitä et voi
kirkastaa.”
(Kokoelmasta Där jag vet att du, v. 1938)
Kyseisestä runon aloituksesta tulee mieleen myös Raamatun luomiskertomus. Tässä vain runoilija kehottaa aluksi poisoppimaan entisestä, jotta voi aloittaa alusta.
Sodan jälkeen kirjoitetut runot ovat matkaa kohti yhä väheneviä sanoja ja niukempaa ilmaisua. Välimerkitkin harventuvat. Kosmos-kokoelman toiseksi viimeinen runo kuuluu näin:
”Ja yhäti
ja yhäti
sanavalo
valo-sana
Valkea päivä
ja niinkuin kasvojen
käsi ja keveän silmän piirto”
(Kokoelmasta Du går de ord, v. 1955)
Minulta meni elokuun 25 päivää tämän kokoelman kanssa. Onko se sitten jonkinlainen ennätys?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti