Raamatun tekstejä: Johanneksen evankeliumi

”Lue Johanneksen evankeliumia!” kehotti naispastori eilen radion aamuhartaudessa. Olinkin jo pitkään meinannut sen lukea ja vietyäni auton huoltoon, kävin käsiksi Raamattuun. Minulla oli Johanneksen evankeliumista se käsitys, että kerronta on runollisen epäselvää, jopa salaperäistä. Aamuhartauden pitänyt pappi suositteli kuitenkin juuri sitä luettavaksi sille, joka halusi tietää Totuudesta.

Johanneksen evankeliumin alku tuo mieleen luomiskertomuksen. Siihen siinä viitataankin. Puhutaan ”Valosta pimeydessä”, puhutaan ”Sanasta, joka oli Jumalan yhteydessä jo aikojen alussa”. Tällä tarkoitetaan Jeesusta. Evankeliumin alku on kuin pyhää sumua, josta ääriviivat hatarasti erottuvat.

Sen paremmin Jeesuksen kuin Johannes Kastajankaan lapsuutta tai nuoruutta ei kuvata mitenkään. Miehet tulevat kerronnan näyttämölle aikuisina, keskelle toimintaa, jonka he itse synnyttävät. Johannes Kastaja puhuu Jeesuksesta, tunnistaa hänet Jumalan Karitsaksi. Jeesus saa ensimmäiset opetuslapsensa ja Kaanaan häissä hän muuttaa veden viiniksi. Fariseus Nikodemus tulee Jeesuksen luo yöllä ja saa kuulla elämänsä ripityksen. Sitä lukiessa livahti minun silmieni ohi Jeesuksen puheenvuoroon sisältyvä nk. pienoisevankeliumi:

"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16)

Wikipediasta luin, että kyseessä on Raamatun yleisimmin lainattu kohta. Ilmankos se kuulostikin niin liturgiselta ornamentilta, etten lukiessani kiinnittänyt siihen edes huomiota.

Sen sijaan huomioni kiinnittyi Jeesuksen puheeseen Hengestä. Jeesuksen mukaan ihmisen on synnyttävä vedestä ja Hengestä, jos hän tahtoo päästä Jumalan valtakuntaan.

”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” (Joh. 3:8)

Selityksen mukaan alkutekstin sana pneuma merkitsee sekä tuulta että henkeä. Juuri edellisenä yönä olin nähnyt unta, jossa katselin rantasaunan kuistilta kauhuissani, miten pyörremyrsky alkoi muotoutua lahdella. Tuuli nostatti järvestä useitten metrien korkuisia vesipatsaita. Mietin vielä herättyäni, voiko sellaisessa tilanteessa suojautua mitenkään.

Johannes Kastaja ei ala Jeesuksen kilpailijaksi eikä ilmiantajaksi, hän tukee itseään suurempaa tekijää ihaillen. Jeesus saa kuitenkin tietää fariseusten kuulleen, että Jeesuksen opetuslasten joukko on jo suurempi kuin Johanneksen. Tällöin Jeesus vetäytyy Juudeasta Galileaan Samarian kautta ja matkalla sattuu monta ihmettä ja kummaa.

Lukiessani näistä alueitten nimistä ja samarialaisista, galilealaisista ja juutalaisista aloin miettiä, mitä ”juutalaisilla” tekstissä oikeastaan tarkoitetaan. Minusta alkoi vahvasti tuntua siltä, että ”juutalaisilla” kenties tarkoitetaan Juudean maakunnan asukkaita, eikä kaikkia uskonnoltaan juutalaisia. Kysyin tätä papilta, mutta hän oli sitä mieltä, että ”juutalaisilla” tarkoitetaan vain kyseisen uskonnon harjoittajia. Kuitenkin netissä näyttää olevan englanninkielisillä sivuilla myös toisenlaista tulkintaa – nimittäin sellaista, joka on yhteneväistä minun arvailuni kanssa! Joku suomalainen tutkija taas näyttää pitävän Johanneksen evankeliumin kielteistä juutalaiskuvaa varhaiskristillisen ryhmittymän (johon Johanneksen evankeliumin kirjoittaja on mahd. kuulunut) tarkoitushakuisena retoriikkana. Tämä se on sitä Jumalan sanaa!

Muutenkin Johanneksen evankeliumista löytyi pari hakasuluilla erotettua kohtaa, joitten kohdalla oli maininta siitä, ettei niitä ole mukana kaikissa varhaisimmissa käsikirjoituksissa. Harmikseni huomasin hakasulut myös siinä kohtauksessa, jossa Jeesus ”pelastaa” aviorikoksesta tavatun naisen kivitykseltä sanomalla:

”Se teistä joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” [Joh. 8:7]

Mielestäni aika moni muu kohta joutaisi ennemmin hakasulkeisiin.

Kahdeksannen luvun jatko vaikuttaa niin uskottavalta, että sitä en sulkisi hakaan. Juutalaisten lehtimajanjuhlilla Jeesus alkaa puhua kansalle temppelialueella. Ensin Jeesus nimittää itseään maailman valoksi. Sitten keskustelu kansan kanssa vähän kerrassaan yltyy väittelyksi, jossa kiivaita sanojakin käytetään. Jeesus sanoo vastaanhangoitteleville kuulijoilleen:

”Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää.” (Joh. 8:44)

Lopulta Jeesus meinataan kivittää, mutta hän livahtaa pois temppelistä. Minusta tämä kohtaus tuo herkästi mieleen Monty Python -ryhmän elokuvan ”Brianin elämä”. Siinä on kuvattu monen sortin saarnamiehiä ja kivityksiä, niin että kohtaukset tuntuvat elävältä ja todelta, vaikka elokuvassa ne onkin toteutettu ainakin osittain parodiamielessä. Mutta tarvitseeko ihmisen elämästä tehdä parodiaa? Eikö se ole sitä jo muutenkin?

Johanneksen evankeliumin loppu on melkoisen erikoinen. Evankelista sanoo olleensa Jeesukselle kaikkein rakkain opetuslapsi, mutta ei suostu nimeämään itseään. Nimeämättäjättämispäätöstä pallotellaan oudon pitkään. Wikipedian mukaan ei pidetä varmana, kuka evankeliumin on kirjoittanut. On jopa esitetty vakavissaan väitteitä, joitten mukaan kirjoittaja olisi Magdalan Maria. Joku vanha pappismies kuuluu jonkun toisen vanhan pappismiehen mukaan sanoneen joskus 100-luvun puolivälissä, että kirjoittaja olisi ollut Johannes.

Jeesus käyttää Johanneksen evankeliumissa itsestään useita eri nimityksiä. Hän on lammastarhan portti, hyvä paimen, maailman valo, Sana, Ihmisen poika, minä olen se joka olen, elämän leipä, tie, totuus ja elämä. Ellei tämä ole runollista niin mikä sitten? Pontius Pilatus on virkamiesmäisempi. Hänen keksimänsä nimitys ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas” ei kelpaa juutalaisille ylipapeille, mutta Pilatus saa viimeisen sanan:

”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.” (Joh. 19:22)

Lukemiseen meni minulta pari päivää. Totuuden löytymisestä en tiedä mitään, mutta auto on nyt huollettu ja se kitinä loppui.