Powered By Blogger

torstai 15. syyskuuta 2011

Richard Bach: Lokki Joonatan


Amerikkalainen Richard Bach kirjoitti kertomuksen, joka julkaistiin kirjana vuonna 1970 nimellä Lokki Joonatan (Jonathan Livingston Seagull). Kirja sisältää runsaasti lokkiaiheisia valokuvia, jotka on ottanut Russell Munson. Tarinan Lokki Joonatanista suomensi Kaija Kauppi vuonna 1972.

Säveltäjä Johann Sebastian Bach on eräs kirjailija Richard Bachin esi-isistä. Kirjailija Bach on aikoinaan palvellut Yhdysvaltain ilmavoimissa lentäjänä ja esiintynyt taitolentäjänä. Niinpä tarina lokki Joonatanista on hyvin lennokas, henkevä ja taitavasti laadittu.

Joonatan kuuluu lokkiyhteisöön, joka elää meren rannalla päätoimenaan ruuan hankkiminen merestä ja syöminen. Kirjailija ilmaisee suoraan, etteivät lokit piittaa muista asioista kuin perustarpeittensa tyydyttämisestä. Tarinan jännite syntyy siitä, että Joonatan poikkeaa muista lokeista. Hän tavoittelee syömisen kustannuksella mahdollisimman suurta lentotaitoa. Nykylukija saattaisi harhautua ajattelemaan, että kyseessä on allegoria anorektisesta mäkihyppääjästä. Koska lokit kuitenkin ovat lintuja ja niille lentäminen on huomattavasti luonnollisempi liikuntamuoto kuin ihmiselle, vertauksessa tavoitellaan jotain vieläkin tärkeämpää kuin mäkihyppy. Teoksen alkuun onkin liitetty omistus ”sille todelliselle lokki Joonatanille, joka elää meissä kaikissa.”

Mihin lokki Joonatania sitten kuuluu verrata? Mistä tämä ilmiselvästi vertauskuvallinen tarina kertoo? Oikeastaan vastaus taitaa sisältyä tuohon omistuskirjoitukseen. Jokainen voi käsittää Joonatanin erilaisuuden miten itse parhaaksi näkee. Aiemmin lukemani perusteella minulle tuli aluksi mieleen, että kyseessä voisi olla nietzschemäinen filosofi, joka yrittää irrottautua oman aikakautensa kahlitsevista uskomuksista. Onnistuessaan pyrinnöissään hän on valmis auttamaan muita, jotka kokevat samansuuntaisen kehityksen kohdallaan toivottavaksi. Hän haluaa opettaa muut nousemaan itsensä yläpuolelle. Tai kuten Joonatanin opettaja Tšiang sanoo: oppiakseen lentämään kaikkialle yhtä nopeasti kuin ajatus, on lähdettävä siitä tiedosta, että on jo saapunut perille.

Toinen vaihtoehtoinen ajatus voisi olla, että Joonatan on uskonnollinen toisinajattelija. Hänen oma, vanhakantainen yhteisönsä pitää kiinni ikiaikaisista normeista ja säännöksistä, heillä ei ole halua muuttaa mitään, koska näin on aina eletty. Ilmastonmuutoksen jälkiä katsellessa ei mikään pöllömpi ajatus sekään. Mutta ilmastonmuutos ei tietysti liity uskontoon, vaikka nykyään tosin puhutaan myös ilmastonmuutosuskovaisista. Sen sijaan voitaisiin ajatella, että Joonatan irtaantuu omasta yhteisöstään (joka oikeastaan sulkee hänet ulkopuolelleen) ja sitten hän löytää muita samanhenkisiä, kunnes lopulta uskonkäsitykseltään seestyneenä palaa takaisiin alkuperäiseen yhteisöönsä auttamaan ja opettamaan muita, jotka ovat samalla tavoin etsiviä sieluja kuin hän itse oli.

Ajatukset uskonnosta ja filosofiasta syntyvät varmasti sen vuoksi, että kirjassa liikutaan taivasten tasolla – ja todellakin voidaan käyttää monikkoa sanasta taivas. Sielunvaelluksesta puhutaan avoimesti, puhutaan intialaisen ajatustavan mukaisesta sielun kehittymisestä eri elämiensä aikana. Toisaalta – luettuani hiljattain Johanneksen evankeliumin – nousee uskonnollisista hahmoista Joonatanin vertauskuvana ennen kaikkea esiin Jeesus. Joonatanin kyvyt todetaan hänen kotoisessa yhteisössään ylimaallisiksi, lokkihan lentää kuin ”korkeimman lokin ainoa poika” tai ”saatana”. Kirjassa myös edetään kohden suurta lähimmäisenrakkautta. Niin suurta, ettei se oikein ole kiinni tässä maailmassa.

Kerronta on tasapainoista, muunkin kuin lentämisen osalta. Kirja on myös sikäli taitavasti rakenneltu, että alun kuvauksen lukee helposti ja nopeasti, mutta kolmeen osaan jaetun tarinan toisen osan aikana lukutahtia on pakko rauhoittaa ja pysähdellä testaamaan mielessään sitä uutta mitä kertomuksessa lyödään pöytään. Kirja ei ole pituudella pilattu. Lukemani teoksen sivumäärä on 93 sivua. Mukana olevat valokuvat vievät sivutilaa aika tavalla, joten suoriuduin kirjan lukemisesta muutamassa tunnissa. Välillä join kahvit.


6 kommenttia:

  1. Luin kesällä kyseisen teoksen, koska se usealla "listalla". Keskivälillä jumiuduin lentonopeuden ihmettelyyn, mikä minusta ei ollut olennaista, mutta kun kirja oli lopussa, niin oli se lukemisen arvoinen kirja.

    Minusta analyysissäsi olet löytänyt aika paljon teemoja, mitkä oli näkyvissä, mutta minä en huomannut niitä lukiessani teosta.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset kommentista!

    Ehkä luin kirjan turhankin nopeasti. Toisaalta minuunkin taitaa vaikuttaa se sama kuin moniin muihinkin, että luettavaa (ja minun tapauksessani lukematta jäänyttä) on niin paljon.

    VastaaPoista
  3. Luin juuri ensimmäistä kertaa noin viisitoista vuotta sitten saamani lokki Joonatanin.
    Tulin etsimään keskustelua millaisia teemoja tämä kirja muista ihmisistä käsittelee. Olet mielestäni löytänyt hyviä yhtymäkohtia filosofiaan.

    Minulle tuli kirjasta mieleen vahvasti itsensä kehittämisen teema ja se oivallus että elämässä oikeastaan kaikki on mahdollista ja taivas vain rajana. (Joonatanin mukaan ei sekään) asetamme itse omat rajamme päämme sisällä emmekä pysty siihen mihin oikeasti pystyisimme. Otamme totena yhteiskunnan vallitsevan tilanteen tai kulttuurin. Kun joku meille yrittää opettaa hyvää tarkoittaen tämän viisauden, ensimmäinen reaktio on haukkua ja karkottaa hänet. Joko vastustuksemme ajatukselle on niin suurta tai ihailu niin varauksetonta että pidämme opettajaamme joko saatanana tai jumalana.
    Tämä kirja mielestä käsittelee joustavaa mieltä ja omien rajojensa rikkomista välittämättä vallitsevista normeista. Suurin osa ihmisistä ei koskaan pohdi sen suurempia asioita kuin ruuan tms etsintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa ajattelua sinulta! Ala vain sinäkin kirjoittaa kirjablogia. Minä halusin joskus ihan samalla tavalla tietää, mitä joku on toinen on lukemastani kirjasta ja sillä tavalla löysin nämä kirjablogit. Voisikin saada aikaan humoristisen tarinan, jossa joku väittäisi itse löytäneensä kirjablogit, joista muu maailma ei olisi ennen tiennytkään!

      Lopussa sanot, että "Suurin osa ihmisistä ei koskaan pohdi sen suurempia asioita kuin ruuan tms. etsintä." Tämä kuulostaa minusta saman sukuiselta ajatukselta, jota olen joskus miettinyt itse kunkin helposti omaksumien rutiinien kehittämisestä ja niihin jämähtämisestä. Rutiinien kautta on helppo saavuttaa jokin tavoittelemansa asia kerta toisensa jälkeen samalla tavoin. Toisaalta ruuan etsimisen voi ajatella myös kertovan ihmiskunnan köyhien elämästä, jossa tarvehierarkian alimmat tarpeet, kuten hengissä pysymisen tarve vaativat ihmiseltä jo niin paljon ponnisteluja, etteivät voimat enää riitä oman aseman parantamiseen - tai ehkä se ei ole lainkaan mahdollista vaikka mitä tekisi.

      Poista
  4. Minustakin Lokki Joonatan kertoi omien rajojen rikkomisesta. Tai siitä, että haluaa rikkoa ne rajat, jotka jotkut toiset on asettanut, ja joita pitää noudattaa "kun niin on aina ennenkin tehty". Joonatan halusi kulkea omaa tietään ja teki sen elämänsä kustannuksella. Lokkien pitäisi keskittyä elämässään vaan ruoan etsimiseen ja hän piti tuota toisarvoisena, tärkeimpänä oli keskittyä intohimoonsa taitolentoon. Minusta se on vertaiskuva sille, että jokaisen meistä tulisi rohkeasti kulkea omaa tietään ja keskittyä tavoitteeseensa, josta unelmoi. Tavoitella tuota omaa juttuaan, vaikka muut kieltää ja leimaa hulluksi. Mikään tässä maailmassa ei muutu, jos asiat tehdään aina samoin ja kuunnellaan muita. Jokaisen tulee kuunnella itseään ja tehdä niitä asioita, joista tulee onnelliseksi.

    Oletko lukenut Illuusio: Vastahakoisen messiaan seikkailut -kirjan Bachilta? Suosittelen. Se muuttaa maailmaasi, jos vaan annat sen tehdä niin. Hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekemäsi täsmennys siitä, että omien rajojen rikkominen voi tarkoittaa myös yhteisön vanhastaan totuttujen rajojen rikkomista on mielestäni oikein pätevä. En itse ole lainkaan varma siitä, pitäisikö ihmisen kulkea "omaa polkuaan" vaikka mikä tulisi. Ihminen on kumminkin sosiaalinen olento, muitten ihmisten mielipiteet vaikuttavat ja saattavat ratkaistakin asioita elämässämme. Itseään on syytä kuunnella, se on totta, mutta mies ei oikeesti mene läpi harmaan kiven. Karjalan männytkin on todettu aika sitkeiksi. Kiertoteitse voi sen sijaan pyrkiä saavuttamaan sen mikä saavuttamisen arvoiselta tuntuu. Sen ei tarvitse merkitä kieroilua vaan tosiasioitten tunnustamista.

      Pitää harkita tuota toista Bachia, kiitos vinkistä! Hyvää kesää!

      Poista