Powered By Blogger

lauantai 11. elokuuta 2012

Jane Austen: Uskollinen ystävänne

Englantilainen Jane Austen (1775 – 1817) kirjoitti aikansa romanttisen kirjallisuuden tyyliä mukailevia ja piikitteleviä kertomuksia, joissa tapahtumien etenemistä seurataan päähenkilöitten toisilleen lähettämien kirjeitten kautta. Nämä kertomukset suomensi Inkeri Koskinen ja ne ilmestyivät kirjana vuonna 2007. Kirjan alusta löytyy suomentajan laatima esipuhe.

En ole lukenut mitään muuta Jane Austenin kirjaa, joten en osaa sanoa, millaisia hänen pääteoksensa, kuten ”Ylpeys ja ennakkoluulo” tai ”Järki ja tunteet”, mahtavat olla. Tämä kertomuskokoelma joka tapauksessa tekee melkoisen vaikutuksen. Se sisältää huumoria, jonka avulla kirjailija kykenee uittamaan lukijansa kaamean peilikuvan eteen: peilikuvassa lärpättää itsekeskeinen, omahyväinen ja omia etujaan edistävä henkilö, joka pitää toimintaansa ilman muuta hyväksyttävänä ja peräti mallikelpoisena. Tarinoitten hyvikset kuvataan jähmeäkäytöksisinä, hyväuskoisina ja helposti vahvemman tahtoon taivuteltavina. Niinpä hyvien hahmojen käteen jääkin ei-mitään tai joitakin rippeitä, jotka eivät vahvatahtoiselle ja sanavalmiille (lue: häikäilemättömälle) sankarille kelpaa. Sankareitten kirjeet koostuvat lähinnä itsekehusta, juoruilusta ja juonittelusta. Hahmot eivät ole rakastettavia vaan pikemminkin naurettavia, mikä seikka ei valitettavasti vähennä heidän tuhovoimaisuuttaan. Kuva on hyvin uskottava ja kammottava samalla kertaa. Silti mehevä kerrontatapa sai minut aika ajoin nauraa hörähtelemään.

Tarinan nimeltä ”Rakkaus ja ystävyys” Austen oli kirjoittanut jo 14-vuotiaana. Se sisältääkin ehkä räikeintä parodiaa aikansa rakkauskirjallisuudesta. Parhaimmat näistä neljästä kertomuksesta ovat kuitenkin viimeiseksi sijoitetut ”Lesleyn linna” ja ”Lady Susan”, jälkimmäistä voi laajuutensa vuoksi pitää kirjeromaanina. Kirjailija ei ollut jostain syystä koskaan julkaissut ”Lady Susania”, mutta nyt senkin voi lukea vaikka suomennettuna. Suomennokset muuten ovat erinomaisia. Kieli on helppolukuista, joskin kirjeissä on tietenkin säilytetty niitten koukeroinen ilmaisu, jolla on epäilemättä oma tarkoituksensa – eli kuten Lady Susan sen niin oivallisesti ilmaisee:

Teeskentelemättömyys ei käy rakkausasioissa laatuun”.

Lady Susan on koketti, hiljattain leskeksi jäänyt, varaton, hurmaava nainen, joka kykenee sovittamaan olemuksensa, käytöksensä ja sanansa kuhunkin tilanteeseen niin hyvin, että tuppaa yleensä saamaan tahtonsa läpi – varsinkin miessukukunnan parissa. Hän on koko ajan selkeän tietoinen tavoitteistaan ja käyttää ihmisiä hyväkseen muitta mutkitta. Lady käy avointa ja kerrankin teeskentelemätöntä kirjeenvaihtoa lontoolaisen ystävänsä rouva Johnsonin kanssa, kirjoittaen eräästä sulhasehdokkaastaan mm. näin:

Noin helposti ohjailtavissa tunteissa on jotain miellyttävää; ei että kadehtisin niitä häneltä tai mistään hinnasta tahtoisin sellaiset itselleni, mutta ne ovat hyvin käytännölliset kun haluaa vaikuttaa toisen tahtoon.”

Kirjenovelli ”Lesleyn linna” kertoo tarinan skotlantilaisen linnan tyttäristä heidän elämänsä käännekohdassa. Tyttäristä neiti Margaret Lesley käy kirjeenvaihtoa neiti Charlotte Lutterellin kanssa. Näin sydämellisesti Margaret purkaa tuntojaan ystävälleen:

Kuinka usein olenkaan toivonut, että minulla olisi yhtä vähän ulkomuodon kauneutta kuin sinulla, että vartaloni olisi yhtä kömpelö, kasvoni yhtä sulottomat ja olemukseni yhtä epämiellyttävä kuin sinun! Mutta voi, kuinka epätodennäköinen niin toivottava tapahtuma onkaan. Minulla on jo ollut isorokko, joten minun on alistuttava onnettomaan kohtalooni.”

Kirjassa on 230 sivua ja luin sitä kuukauden. Se seurasi uskollisesti mukanani lomamatkalla, työmatkoilla ja ruokatunneilla, kunnes lopettelin luennan olohuoneen nojatuolissa elokuisena lauantaipäivänä.

5 kommenttia:

  1. En ole tätä kokonaisuudessaan lukenut, tajusin vasta muutama vuosi sitten, että Austenin kuuden julkaiseman romaanin lisäksi on näitä keskeneräisiä ja julkaisemattomia. Tuon Lady Susanin olen tosin lukenut, ja tavallaan ymmärrän, miksei Austen sitä julkaissut; siinä on sellaista kömpelyyttä, mitä hänen julkaistuissa romaaneissaan ei juuri näe. Voi myös olla, ettei Austen pitänyt kirjemuotoa riittävän toimivana.

    (Pahus, että hänen ajatuksistaan kirjailijana tiedetään niin vähän...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kirjemuoto on sikäli jopa romaania parempi, että sen myötä kirjan hahmot voivat pidäkkeettömämmin ilmaista salaisia ajatuksiaan eikä kirjan kertojanäänen tarvitse heidän vaikuttimiaan käydä lukijalle selvittämään. "Lady Susanin" lopussa on tosin kertojanääntä, toisin kuin kirjan muissa kirjemuotoisissa novelleissa. Nykyäänhän taidetaan suosia tätä "näkökulma-romaania", jossa vaikkapa joka luvussa asioita tarkastellaan eri henkilön näkökannalta. Austenin kirjekertomuksista juuri "Lady Susanissa" pääsee mielestäni parhaiten näkyville se miten kirjeen lähettäjä kirjoittaa yhdelle yhtä toiselle toista. Minun mielestäni sellainen on niin totta kuin olla voi.

      Poista
  2. Totta! MInustakin kirjeromaani on hieno muoto, mutta ajattelin, että ehkä se ei sopinut Austenin huumorin ilmaisuun riittävän terävästi. Hänen romaaneissaan on sellaista hienostunutta ironista vääntöä, jota olisi vaikea toteuttaa kirjeromaanissa - lähinnä siksi, että se vaatii lukijalta todella paljon. Kertoja mahdollistaa sellaista mikä ei kirjeromaanissa tule esille... vaikka kirjeromaanissa on omat vahvuutensa, joista tuo kaksinaamaisuuden demonstrointi on yksi tärkeimpiä.

    Toivottavasti innostut lukemaan myös Austenin "päätöitä". Minulla olisi odottamassa se häneltä kesken jäänyt Tavat ja tunteet... vähän hirvittää, mutta kyllä sentään taidan lukea. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että vahvan näytön itsestään kirjoittajana Austen antaa jo näillä varhaisilla teksteillään. Olin jotenkin kuvitellut hänen kirjoittaneen romanttista ja nättiä rakkaustarinaa, mutta onneksi lukemani pokkarin takakannessa puhuttiin ihan muusta. Ja syystäkin.

      Muuten (kirjan esipuheen mukaan) Goethen "Nuoren Wertherin kärsimykset" ja sitä seurannut hupsujen kirjeromaanien hyöky lienee ollut kannustamassa Austenia kirjoittamaan näitä satiirisia kirjenovellejaan ja kenties sitäkin kautta on hänelle tietty viritys voinut jäädä päälle muuhunkin tuotantoon?

      Poista
    2. Ehkä. Ja epäilemättä kirje ilmaisukanavana on ollut Austenin aikalaisille luonteva väline ihan toisella tavalla kuin meille, sekä lukemisen että kirjoittamisen kannalta. Jotenkin on vaikea nähdä sähköpostiromaania yhtä toimivana - liikaa rinnakkaisia kanavia!

      Poista