Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Suomalaisen scifi- ja fantasiakirjailijan Johanna Sinisalon (s. 1958) novellikokoelma sisältää tarinoita vuodesta 1985 aina kirjan julkaisuajankohtaan vuonna 2005. Yhtä lukuunottamatta novellit ovat esiintyneet jo aiemmin eri julkaisuissa.

Tarinoitten aihepiiri ja tapahtumapaikat vaihtelevat, mutta missään ulkoavaruudessa kirjassa ei seikkailla. Useimmiten pysytellään Suomessa, usein myös nykyaikaa muistuttavalla aikakaudella. Kirjan takakannessa nostetaan esiin tarinoihin sisältyvä myytillinen viritys ja kieltämättä jotkut novellit muistuttavatkin kaupunkilegendoja. Näin esimerkiksi ensimmäinen tarina ”Lukko”, erinomaisen onnistunut ”Etiäinen” tai hieno vaellustarina ”Grande Randonnée”. Kaikkien osalta tulevat mieleen sekä kummitusjutut että maaginen realismi (mitä se sitten lieneekään).

Joissakin novelleissa kolkko aihe syö minunlaiseni lukijan mielenkiintoa. Tarinoista tässä mielessä ”häiritsevimpiä” olivat minulle ”Tango merellä” ja ”Baby Doll”. Sen sijaan novelli ”Hanna” herätti kyllä kiinnostukseni. Luin sen kuvauksena vahvasti empaattisesta sosiopaatista. Olentojen välinen henkinen yhteys on aiheena novelleissa ”Transit”, ”Palvelukseen halutaan kokenut neitsyt” ja ”Metsän tuttu”. Kaksi jälkimmäistä hyödyntää samaa, kirjailijan itsensä kehittämää myyttiä tsirnikasta, pohjoisen kansan kyvystä telepaattiseen vaikuttamiseen.

Pidempää tarinaa ”Me vakuutamme sinut”, jossa liikutaan mainostoimiston maailmassa – ja ennen pitkää myös myyttien maailmassa – kirjailija tuntuu pitävän itse työtapojen osalta vanhentuneena, mutta minunlaiseeni lukijaan kaikki tekniset jutut kyllä menevät ihan täydestä vaikka höyrykoneilla faxailtaisiin. Niminovelli ”Kädettömät kuninkaat” sijoittuu tulevaisuuteen, outoon, tuntemattomaan aikaan jonkinlaisen maailmanlopun jälkeiseen elämään. Novellin tunnelma on kiehtova ja tarinan olisi toivonut jatkuvan hieman pitempään.

Kirjan viimeinen novelli ”Yhdeksän ruukkua” kertoo ruukkuihin suljettujen kirjakääröjen kautta tarinan Yeshua Nasaretilaisesta ja ihmisistä hänen ympärillään. Kirjailija ei ole voinut vastustaa kiusausta rakentaa novellista salapoliisikertomusta kaavalla ”miten-se-oikein-tehtiin”. Siitä huolimatta minuun vetosi tosi vahvasti novellin eroottis-hengellinen meiningforssi, josta lopuksi pieni näyte:

Sitä hän tarvitsi, vain sitä, ja se sana oli minussa.

Kaiken alussa on sana.

Se oikea ihana pelko, jumaluuden tuntu, henkien pohkeet kupeillamme; tieto siitä, että meitä ohjaavat meitä vanhemmat, meitä viisaammat.

Hänen silmissään ja sisuksissaan ja lanteissaan oli se oikea tyhjyys ja tarve jonka vain jumalat voivat täyttää.

Kirjassa on 366 sivua ja lueskelin sitä reilun kuukauden.