Powered By Blogger

perjantai 28. joulukuuta 2012

Reijo Mäki: Sheriffi

Tähti tiiliseinällä
Turkulainen Reijo Mäki (s. 1958) on kirjoittanut parikymmentä dekkaria, joissa päähenkilönä seikkailee yksityisetsivä Jussi Vares. Aikaisempia romaaneja en ole lukenut, mutta nyt sain työpaikalta läksiäislahjaksi tämän uusimman, vuonna 2012 julkaistun Sheriffin. Työpaikka ja ketjukolaaja huomioonottaen kyseessä oli nappiin osunut valinta.

Yksityisetsivä Jussi Vares viettää rennonoloista poikamieselämää Turun kaupungissa. Hänellä on oman kodin lisäksi kantakapakki, Uusi Apteekki, jossa kirjan sivuilla poiketaan useampaan otteeseen. Vareksen lähin kaveripiiri koostuu hänen kaltaisistaan poikamiehistä, jotka tapaavat toisiaan veljellisen leikinlaskun ja sukkelien ilmausten sävyttämän rupattelun merkeissä. Kaverukset nauttivat grilliruokaa, olutta, viinaa ja toisinaan jopa kahviakin. Samalla he muodostavat verkoston, joka välittää tietoa väliin hyödyllisistäkin asioista. Yksityisetsivä Varekselle tällainen tiedonsaanti on arvokasta, poikamies Varekselle arvattavasti samaten.

Kirjan tapahtumat keskittyvät käsittämättömän raa'an kaksoismurhan selvittelyyn. Poliisi on tutkimuksissaan ajautunut umpikujaan, joten toisen uhrin omaiset palkkaavat Vareksen selvittelemään tapausta. Tämän lisäksi odottamattomalta taholta ilmaantuu toinenkin päämies, joka haluaa Vareksen ratkaisevan jutun. Murha vaikuttaa kytkeytyvän Turun seudun järjestäytyneeseen rikollisuuteen, mutta miten?

Romaani sisältää jaksoja, jotka vaikuttavat hilpeältä poikamieselämän kuvaukselta, hauskin osuus lankeaa epäilemättä novellikirjailija Luusalmelle, joka osallistuu runonlausuntailtaan ensimmäistä kertaa elämässään. Rikollisuuden kuvauksen osalta mennään aika kovaksikeitetyn dekkarin perinteitten mukaisesti. Hempeämmän osuuden suhteen käynnistyminen on hitaahkoa, toiminta tehokasta. Kirjan mies-nais' -kuva on mielestäni melko perinteinen.

Koska iso osa kirjasta on kerronnaltaan minä-muotoista, sijoitin aluksi kirjailija Mäen leppoisan naamataulun Varekselle. Vähän kerrassaan Vares muuttui jonkin verran, mutta kokonaan vaikutelmasta en irti päässyt. Kirja perustuu pitkälti vuoropuhelulle, joka onkin kirjoitettu hyvin nasevasti, kieli muistuttaa nykypäivän kielenkäyttöä, ilmaisut ja esiin nostetut ilmiöt ovat ajan hermolla.

Siteeraan näytteeksi pienen katkelman novellikirjailija Luusalmen runoa, joka kirjassa herättää runoiltamien yleisössä kuumat reaktiot:

...
Veto veks, outo olo. Ja hautalerppana lemmikkietana.
Ei kiinnosta ees etukolo, eipä osu, eikä lennä smetana.”

Ikäluokka huomioiden Sheriffi on varma valinta lahjakirjaksi mieshenkilölle. Sivuja romaanissa on peräti 412 ja silti minunlaiseni lyhytproosan ja runouden ystävä sai kirjan lukaistua parissa päivässä. Silmätulehdus vähän vaivasi, mutta menihän tuo.

2 kommenttia:

  1. Tätä en ole lukenut, mutta toistakymmentä muuta, tuntuu olevan vakioformaatti uusilla mausteilla :)

    VastaaPoista
  2. Näin minäkin uskon senkin perusteella mitä eilen tv:ssä esitetystä kirjailijaa esittelevästä dokumentista voin päätellä.

    VastaaPoista