Maagisella
realismilla tarkoitetaan nähdäkseni tyylilajia, jossa
sinänsä todentuntuiseen kuvaukseen uitetaan siekailematta
mielikuvituksellisia, sadunomaisia piirteitä, joille ei
välttämättä ruveta keksimään
selityksiä, jotka tekisivät niistä mahdollisia
yleisesti tunnustetussa todellisuudessa. Tarinoissa siis otetaan
itsestäänselvyytenä se, että elämästä
voi löytyä tasoja, jotka yleensä pysyvät meidän
ulottumattomissamme, mutta jotka tarinoissa voivat olla mukana
luontaisina osasina. Couton Plumeriaverannassa nämä oudot
tasot ovat vanhoja kansanuskomuksia ja niitten taruolentoja – tosia
tai keksittyjä. Ne voivat olla myös luonnonilmiöitä
ja eläimiä, joihin liitetään yliluonnollisia
voimia. Eräs tällainen eläin romaanissa on
muurahaiskäpy.
Plumeria
on puu tai pensas, joka tekee valkokeltaisia kukkasia. Kirjan tärkeä
tapahtumapaikka on syrjäisen vanhainkodin veranta, jota plumeria
varjostaa. Tarinassa plumeria tavallaan sitoo yhteen menneen ajan ja
nykyisyyden kuten myös toden ja maagisen. Olisi hauskaa yrittää
piirtää kuva plumeriaverannasta, jolla istuvat
portugalilaistaustainen Xidimingo ja musta Nhonhoso. Xidimingoa
varjostaa hänen rakastamansa plumeria – ainoa seudun puista,
joka pudottaa syksyllä lehtensä – Nhonhosoa valaisee
aurinko. Verannan alla makailee itseensä käpertynyt
muurahaiskäpy ja taivaalla vaanii tarujen käärmehahmo.
Nyt ei oikein aika riitä piirtelyyn, vaikka taitohan tietysti
riittäisi vaikka mihin.
Plumeriaveranta
on jossain mielessä dekkari. Tosin tämä tyypittely ei
kata kuin pienen osan tarinaa, vaikkakin romaanin poliisikuulustelut
kieltämättä ohjaavat tapahtumia. Enemmänkin
tarkastellaan sitä muutosta, joka mosambikilaisten elämässä
on tapahtunut maan itsenäistyttyä Portugalin
siirtomaaisännyydestä. Asenne menneisyyteen on kaipaava,
nykymaailman räikeä riistotalous nähdään
oman maan erityispiirteenä.
Couton
romaani on sopivaa luettavaa minunkaltaiselleni ennakkoluulottomalle
lukijalle, joka arvostaa kirjoittajan kykyä sanoa sanottavansa
sivumäärän osalta tiiviissä muodossa ja silti
ilmavan runollisella tavalla. Romaanissa on 170 sivua ja lukaisin sen
reilussa päivässä. Välillä katselin
jalkapalloa. Huomenna Turkuun, perjantaina kotiin.
PS. Kaikessa kiireessä meinasin unohtaa mainita, että kuulin tästä kirjasta ja kirjailijasta Mafalalan blogista. Jos osaisin niin laittaisin tähän linkin hänen teksteihinsä, joissa kirjaa käsitellään. Nyt toivon tämän tekstin lukijalle reippautta etsiä Mafalalan teksti googlen tai oikealla olevan palkin kautta.
Taidanpa kokeilla etsimistaitoja Mafalalan blogin löytämiseksi. Hyppysiini haen Couton romaanin, kiitos vinkkisi.
VastaaPoistaUskon että pidät molemmista kuten minäkin! Tykkäsin myös Turusta. Hieno kaupunki, paljon kesäisiä ihmisiä ja vanhoja, hellyydellä katseltuja rakennuksia.
PoistaHei, oli mukavaa lukea tämä! Miltä kieli vaikutti? Jään odottamaan kirjan kuvitusta :) Couton kahdesta kirjasta on myös tehty elokuvat, ei tästä tosin.
VastaaPoistaKielestä olen aika huono sanomaan paljoakaan. Yleensä pidän konstailemattomasta kielestä, sellaisesta josta jokainen saa selvää. Tässä kirjassa on paljon kerrontaa, jossa olisi voitu käyttää puhekieltä, kenties murrettakin, mutta minusta on parempi että murretta suomennoksissa käytetään vain välttämättömyystapauksissa. Puhekielenomaisuuden saa kyllä esitettyä muutenkin. Helppolukuista tekstiä minun mielestäni.
PoistaHyvältä kuulostaa siis! Olen täysin samaa mieltä murteiden käytöstä käännöksissä.
PoistaMia Couton Plumeriaveranta oli hyvä lukukokemus. Pidin kielestä erityisesti. Pakko lukea myös Flamingo.
VastaaPoistaOli jo sen verran ennättänyt unohtua tämän kirjan maisemat, että piti lukaista mitä olen siitä kirjoittanut. Hyvä että on tämmöinen muistitoimisto.
Poista