Koska
on niin vaikea päättää mistä olisi viisainta
aloittaa, aloitan mistä sattuu ja viisastelen sen verran kuin
mieleen juolahtaa.
Kun
saavuin Helsinkiin, kaupungissa valmistauduttiin viettämään
taiteiden yötä. En itse ole mikään yöeläjä,
joten osallistuin vain iltapuhteisiin. Käpäisin pikaisesti
Sinebrychoffin taidemuseossa, jossa soiteltiin vanhempaa
orkesterimusiikkia. Kaikki mahdolliset istumistilat olivat käytössä,
joten sain tutkia niitä maalauksia, jotka oli sijoitettu
loitommalle soitannosta. Olivat aika vanhaa mallia nekin. Sitten
menin Amos Anderssonin taidemuseoon, jossa oli esillä upeaa
kotimaista taidetta. Varsinkin Reidar Särestöniemen ja
Alfred William Finchin maalaukset tekivät vaikutuksen.
Tennispalatsissa sijaitsevassa Helsingin taidemuseossa oli esillä
jotain niin uutta, ettei siitä minulle paljoa herunut. Minua
miellytti se, että sisäänpääsy kaikkiin
museoihin, joissa vierailin, oli taiteiden yönä ilmainen.
Majapaikkaan päästyäni oli tyytyväinen illan
tapauksiin ja helpottunut siitä että yöni kului
pääosin unien merkeissä.
Vasemmalla observatorio, oikealla Mannerheimin koti. |
Nautin
runsaan aamupalan ja kävelin Helsingin ulkomaalaisalueella
Kaivopuistossa näpsien valokuvia tarkan silmälläpidon
alla.
Käväisin
Kansalliskirjastossa, joka tarjoaa national treasures for all.
Selitin vahtimestarille, että kolmekymmentä vuotta sitten,
kun edellisen kerran yritin käydä katsomassa kuuluisaa
rotunda-salia, minut käännytettiin heti aulassa pois ja
sanottiin, että tämä on vain tutkijoille. Nyt
vahtimestari totesi, että minulla kävi huono tuuri, sillä
koko vanha puoli kirjastosta on remontissa ja avataan vasta kolmen
vuoden päästä. No, enpähän pääse
leuhkimaan kenellekään, että käykää
vain tekin, kyllä sinne saa mennä. Miten usein julkiset
rakennukset ovatkaan ulkoapäin viihtyisämpiä kuin
sisältä!
Sitten
kävin Tallinnassa. Matka Tallinnan reisisatamasta Viron
taidemuseoon Kumuun taittui taksin kyydissä viidellä
eurolla muutamassa minuutissa.
Tallinnan skyline Kumun 5. krs nähtynä. |
Kumussa minua palveltiin hyvällä
suomen kielellä ja minulle myytiin pyynnöstäni
kahdeksan euron piletti, joka oikeutti sisäänpääsyyn
myös Kadriorgin taidemuseoon ja Mikkeli muuseumiin. Kumua voin
suositella kaikille vähänkään taiteesta
kiinnostuneille. Upea arkkitehtuuri ei tällä kertaa kätke
silkkoa sisälleen vaan museon tiloissa on aivan komea virolaisen
taiteen näyttely! Kolme kerrosta virolaista taidetta on jaettu
kolmannen kerroksen vanhimpaan, neljännen kerroksen sosialismin
sävyttämään ja viidennen kerroksen nykytaiteen
osastoihin. Uskokaa tai olkaa minun puolestani vaikka uskomatta,
mutta minä ilahduin eniten sosialistisen realismin rohkeasta
julistuksellisuudesta. On kunnioitettavaa rehellisyyttä, että
Virossa on säilytetty senkin aikakauden taide osana kansallisen
taiteen esittelyä. Suomen taidemuseoissa näkee harvemmin
fasistisesti sävyttynyttä sota-ajan taidetta.
Kadriorgin
taidemuseo esittelee vanhaa taidetta, joka varmaan joitakin ihmisiä
saattaa kiinnostaa. Lisäksi museo sijaitsee Kadriorgin
barokkihenkisessä palatsissa, joka minusta tuntui
kiinnostavammalta kuin itse esillä ollut taide. Museossa oli
hiljattain päättynyt Repinin taidetta esittelevä
näyttely. Puutarhaan oli istutettu kukkia ja muille istujille
oli myös varattu jämäkät penkit.
Mikkeli muuseum
oli pieni kahden kerroksen rakennus, jossa oli esillä näyttely
eläimiä kuvaavasta taiteesta. Käykää siellä,
eläinystäväiseni! Museossa oli myötämielinen
palvelu ja olin jonkin aikaa ainoa näyttelyvieras.
Kaappasin
itselleni taksin Kadriorgin palatsin vierestä. Tai miten päin
se lienee mennyt...? Taksia ajoi vanha mies, jonka parhaat ajomiehen
päivät taisivat olla pari vuosikymmentä sitten –
tämä päätellen nykivästä ajotavasta.
Ovet olivat lukossa kun auto seisoi parkissa ja lukkoon ne menivät
myös ajon ajaksi. Keskustelu sujui venäjän kielellä.
Emme puhuneet politiikasta. Pyysin häntä viemään
minut johonkin kahvilaan reisisataman lähelle. Ei siellä
ole kuin ravintoloita, kuski vastasi. Minä sanoin, että vie
sitten Viru-hotellille, sillä tiesin, että siellä on
se suomalainen kohvik. Hän vei minut sinne ja otti hintaa kaksi
kertaa sen minkä maksoin menomatkalla. Mutta kahvit sain
hörpättyä ja tulipahan käytyä uuden
kaupungin alueella. Vanhaa kaupunkia en tällä kertaa
tervehtänyt, mutta luin matkailumainoslehdestä, että
siellä on paljon olutravintoloita. Viru-hotellin liepeille oli
noussut uusia, lasiseinäisiä, upeita liikerakennuksia.
Kaupunki oli muuttunut parissa vuosikymmenessä niin paljon, että
sitä olisi keskustan osalta hankala entiseksi tunnistaa.
Reisisataman lähelle oli pystytetty tivoli. Tuo väliaikainen
huvittelupaikka jäi muhimaan mieleeni.
Pääsin
jossain vaiheessa takaisin Helsinkiin, harhailin vaaleassa yössä
majapaikkaani ja nukuin sen minkä unta sain.
Aamulla nousin
suunnilleen auringon kanssa samoja aikoja, nappasin aamiaisen ja
läksin Suomenlinnaan. Siellä oli puutteellinen opastus. En
löytänyt paljon mitään nähtävää
ja ihmettelen mitä ulkomaiset turistit sieltä mahtavat
löytää. Vietin paikalla ainakin puoli tuntia.
Istuin
toiset puoli tuntia Espan puistossa ja katselin muita matkailijoita.
Kaikki ottivat kuvia Runebergin patsaasta. Varmaankin
Runeberg-faneja?
Hotellissa
ajelin partani kertakäyttökuokalla ja sain
kaulaan monta vuotavaa haavaa. Vaahdoke sisälsi potaskaa ja myös
maistui siltä. Sen poispeseminen osoittautui hankalaksi.
Myöhästyin Porvooseen menevästä linja-autosta kun
yritin tukkia verenvuotoja. Pääsin kuitenkin Porvooseen
maisemareittiä Nikkilän kautta. Upeita ovat Kuninkaantien
maisemat! Porvoon reissun kulttuurianti jäi siihen, että
lausuin Saarijärven Paavoa Pernajassa ”ty förfrusen står
vår grannes åker” ja serkun poika kertoi minulle
Porvooseen perustetusta Taidetehtaasta. Ajoimme autolla alueen
sivuitse ja menimme sitten syömään ja juomaan
jokilaivalle. Paluumatkalla Helsingin suuntaan otin bussin ikkunasta
heittolaukauksella kuvan Porvoon ranta-aitoista, vanhasta
kansallismaisemastamme.
Koska
jalkaani noussutta rakkoa lukuunottamatta olin erittäin
tyytyväinen etelänmatkaani, kävin lähtöpäivän
aamuna vielä jumalanpalveluksessa Johanneksen kirkossa.
Osallistuin siten (alunperin) tietämättäni Suomen
Raamattuopiston hengellisten syventymispäivien tapahtumaan. Ihan
kiva. Sitten matkustin lentovempeleellä kotiin.
Miksi
ihmeessä kerron tämän teille kaikille kahdelle
lukijalleni? Johan te sen olette kuulleet minulta muutenkin.
Pääasiassa tahdon tietysti retostella, kun pääsin
kerrankin käymään jossakin. Lisäksi haluan tässä
tuoda esiin näkemykseni maamme taloudellisesta ynnä muusta
tilasta.
Jo
jonkin aikaa on suomalaisesta yhteiskunnasta käytetty nimitystä
palveluyhteiskunta. Nähdäkseni tällä tarkoitetaan
sitä, että ihmiset työskentelevät
palveluammateissa. Ihmiset eivät enää entiseen tapaan
saa toimeentuloaan tavaroitten tuotannosta vaan usein aineettomien
palvelujen tuotannosta. He myyvät sellaista mitä ilmankin
voi ihminen elää. Taide ja viihde ovat kenttä, joka
työllistää suoraan ja välillisesti yhä
enemmän ihmisiä. Kesäisten matkojeni aikana minulle
muodostui kuva (ehkäpä harhakuva?) siitä, että
Suomeen on muodostumassa tivolitalous: väliaikaisten
taidetehtaiden ja olutpanimoitten kirjoma uusi kansallismaisema,
jossa tarkoituksena on myydä erilaisia viihdytyspalveluita.
Siinä missä shoppailu on muuttunut monille ihmisille
harrastukseksi, on erilaisten viihdykepalveluitten, kuten
taidelaitosten tai panimoitten, harrastaminen tullut osaksi
joittenkin ihmisten elämää. Kukaan ei oikeasti
suuremmassa määrin tarvitse olutta sen paremmin kuin
taidettakaan. Mutta jos olut ja taide tuovat rahaa, niitä myös
tarjotaan maksukykyisille asiakkaille. Välillinen työllistävä
vaikutus minun matkallani oli kieltämättä suurempi
kuin oluen ja taiteen myynnistä koitunut tulopuoli niitä
tarjoaville tahoille. Kansantalouden kannalta on kumminkin se ja sama
maksanko minä enemmän matkasta ja hotellista vai siitä,
että käyn toljottamassa taidetta ja juomassa olutta.
Tärkeintä on, että talous pyörii ja tivolitalous
pyörii niin kauan kuin rannekkeen ostajia riittää.
Joitakin vuosia sitten ajattelin juustoja ja viinejä
maistellessa, että kyllä ne ranskalaiset osaavat, kun ovat
markkinoineet alkoholijuomansa ja juustonsa kalliiksi
merkkituotteiksi. Suomalaisen tivolitalouden perusajatus on
toisenlainen. Sen voi kiteyttää kansanomaisesti ruotsin
kielellä ”många bäckar små”. Näin
satakiloisena on tavallaan ihan herttaista saada olla joskus små.
Isäni käytti kyseisestä sanonnasta vapaamuotoista
käännöstä: ”rahat pois paikkakunnan köyhiltä”.
Minä en tiennyt matkastasi mitään etukäteen, joten siitä voi päätellä, että sinulla on ainakin kolme lukijaa.
VastaaPoistaIlmeisen antoisa reissu ollut, kun sait siitä aikaiseksi näinkin monisanaisen ja moneen suuntaan polveilevan matkakertomuksen.
Porvoon Taidetehdas-kompleksi yhdistää kunnianhimoisesti sekä hengen että sielun ravintoa tarjoilevat keitaat että shoppailuparatiisin (Porvoon mittakaavassa). Oman kokemukseni mukaan konsepti toimii ihan hyvin ja olemme sen antimista monella tavalla nauttineet, joten olemme osallisina tuossa mainitsemassasi tivolissa, mutta en osaa sitä huonona pitää. Paskempaankin voisi rahansa tuhlata kuin hyvään ruokaan ja juomaan.
Ehkä sinä olet sitten se salaperäinen kolmas nainen, Jaana Lime...? No, heh-heh!
PoistaSerkun poika sanoi, että hyvin on Taidetehtaaseen satsatut verorahat käytetty, kun on saatu naisväelle joku paikka missä shoppailla. Voi olla, että kuulostan tuossa tekstissäni jotenkin ylimieliseltä, mutta kyllä minä olen omalta vaatimattomalta osaltani mukana tivolitalouden maailmanpyörässä eikä pois ole mitään ihmeempää kiirettä. Ei ainakaan, jos siltä pohjalta näin mukavia matkoja kertyy. Hieman tosin mietityttää mistä tälle kaikelle hauskanpidolle pitemmässä juoksussa löytyy rahoitus? Kuopion entinen kaupunginjohtaja nimitti palvelutaloutta toinen toistensa selän pesemiseksi.
En minä sitä ylimielisenä lukenut, mutta halusin tuoda oman kokemukseni esiin. Sen verran olen serkun poikasi kanssa eri mieltä, että löytyy Taidetehtaalta muutakin kuin shoppailuparatiisi naisväelle. Itse asiassa tuota puolta emme juurikaan ole edes käyttäneet, mutta olemme käyneet syömässä erinomaisessa ravintolassa, tanssimassa Taidetehtaan tanssikoululla, elokuvissa ja kuuntelemassa Ismo Alangon hienoa keikkaa.
PoistaJos yritän lähestyä asiaa porvoolaisten näkökulmasta, voi tietty ajatella, että yritysten välinen kilpailu on tiettyyn pisteeseen asti hyväksi kuluttajille. Mikäli ne joenvarren isoikkunaiset talot alkavat saada alakertaansa pikkuputiikkeja, kuten alunperin on kuulemma ollut tarkoitus, voi se vaikka joskus heilauttaa Porvoon liikekeskustaa joen tehtaanpuoleiselle rannalle. Sellaista kaupungeissa sattuu. Ei ole Porvoon keskusta enää raatihuoneen reunamilla niinkuin Aleksanterin aikoihin.
PoistaHep, neljäs lukija täällä ;) Tallinna on minulle itseasiassa Helsinkiä tutumpi, pitäisi ehdottomasti tutustua joskus myös omaan pääkaupunkiimme... Taidemuseoissa ei ole tullut käytyä kummassakaan kaupungissa, joten siitäkin syystä kulttuurimatkastasi oli mukava lukea.
VastaaPoistaHelsingissä on paljon nähtävää. Varmaan Suomenlinnassakin olisi ollut, mutta minulla oli vähän kiire siellä. Juuri nyt tuntuu siltä, että jos pitäisi valita Ateneumin ja Kumun väliltä, valitsisin Kumun.
PoistaViideskin! Kunnioitettava suoritus ja mielenkiintoinen jälkipuinti. Särestöniemestä pidän minäkin. Jos vain mahdollista (tai ehkä olet käynytkin), kannattaa käydä Särestöniemi-museossa Kittilässä. Se on älyttömän hieno paikka. Olen kasvanut Porvoossa, joten siitäkin oli mukava lukea. Kuvia olisin mielelläni katsonut isommassakin koossa!
VastaaPoistaKunnia matkailustani oli kaukana, kaikkein noloimmat yksityiskohdat jätin itselleni laupiaana kertomatta.
PoistaKittilän läpi olen kerran ajanut, koskapa muistan sen uskomattoman hotelliryppään Levin ympärillä. Särestöniemi poikkesi muusta Amos Anderssonissa esillä olevasta perinteisestä taiteesta voimakkaalla omalla tyylillään (kuten myös pointillisti Finch) ja eksoottisen räiskyvällä värien käytöllään
Kuvat näkee isompana, kun niitä klikkaa.
Kuudes! ;-) Matkasi kuulostaa mainiolta kokemukselta, rakosta huolimatta.
VastaaPoistaTuosta tivolitaloudesta - miksikäs ei. Kun kiivetään Maslow'n tarvehierakiassa portaalle, jossa jokapäiväinen leipä ja lämmin tupa eivät enää riittävän suurta osaa kansasta huoleta 24/7, tapahtuu hivuttuva siirtyminen elämysten puolelle. Ranskalaisilla vain on etumatkaa tällä taipaleella!
Olen vielä jonkin aikaa Compeedin kävelevä mainos.
PoistaTavallaan kiva kuulla, että tivolitalous-ajatukseni ei vaikuta ihan höperöltä. "Hivuttava" kuvaa hyvin sitä tapahtumien vyöryn huomaamattomuutta. Ranskalaisilla on pienet eronsa meihin, mutta pelkään pahoin, että tällä linjalla jatkaen, siirrymme jossain vaiheessa Kreikka-Portugali -osastoon. Itse asiassa tarkoitus onkin, että seuraava teemakuukauteni olisi juuri kreikkalainen. Kunhan tästä eläimellisestä elokuusta edes jotenkin selviän.
Ja täällä seitsemäs... Hymyssä suin luin reissustasi ynnä muusta.
VastaaPoistaKiva jos enempi hymyn puolelle vetää. Onhan siinä lukemista noin määrällisesti.
Poista