Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
Alkuteos:
The Old Man and the Sea vuodelta 1952
suomennos
Tauno Tainio v. 1952 (133 sivua)
Silene
Lehto: Hän lähti valaiden matkaan runoja
vuodelta
2011 (96 sivua)
Amerikkalainen
Ernest Hemingway (1899 – 1961) kirjoitti pienoisromaanin
vanhemmasta mieshenkilöstä, joka työskentelee omaan
lukuun ja laskuun kalastajana pienellä paikkakunnalla Kuuban
pohjoisenpuoleisella rannikolla. Mies laskettelee pienellä
kalastusveneellään Golf-virran viemänä ja toivoo
kunnon saalista pitkän kalattoman kauden jälkeen.
Veneessään hän ajattelee kalakaveriaan, nuorta
Manolin-poikaa, joka on hypännyt toisen kalastajan kyytiin ja
hän miettii suurta amerikkalaista baseball-pelaajaa, DiMaggiota,
joka kärsii luukannuksesta kantapäässään.
Siimojensa lisäksi vanha mies kelailee muistojaan. Hän on
mies, jota on kunnioitettu, mies, joka ei ole antanut periksi.
Kalastajan odotus palkitaan ja hänen koukkuunsa tarttuu saalis,
joka vetää miestä perässään uljaana ja
voimakkaana.
Vanhus
ja meri on kyllä kuvaus kalastajasta, se on kuvaus
voimainkoettelusta, mutta nykyeuroissa ketjukolaaja lukee sen
vertauskuvallisena kuvauksena siitä, miten luonnon kanssa
kilpasille lähtiessä todennäköisesti ennen pitkää
tulee käymään. Minun lukukokemukseni sanoo, että
vertauskuvana vanha mies on luonnonvaroja ymmärtämättömästi
hyödyntävä maailma, joka on kyllä sympaattinen,
lämmin ja kekseliäs, mutta toisaalta myös liian ylpeä
tai liiaksi omaan osaansa asettunut hoksatakseen milloin raja on
ylitetty, milloin on pysähtymisen paikka. Vanhaa kalastajaa
mietityttää baseball-pelaajan luukannus, mutta omien
kannusten naulaan heittäminen ei käy mielessäkään.
Silene
Lehto (s. 1979) lähtee ensimmäisessä runokokoelmassaan
eläinten maaimoihin. Lähes jokaisessa kokoelman runossa
ainakin mainitaan jokin eläin. Eläimet luikertelevat
runojen tapahtumiin kuin viidakko temppelin raunioille. Vaikka
kokoelman nimessä lähdetään juuri valaiden
matkaan, ovat monet muutkin eläimet näkyvästi
kärkkymässä osaansa ihmisten elämässä.
Eläinmaailma ja luonto muu edustavat mielestäni Lehdon
runoissa sitä luontevaa suhdetta elämään, joka
nykyisessä teknistyneessä maailmassa on ihmiskunnalta
unohtunut jollekin edelliselle metroasemalle. (Noh! ketjis...!) Myös
Lehdon runoissa on huumoria, ajattelumalleilla ja sanonnoilla
leikittelyä.
Kokoelma
on jaettu nimettyihin lukuihin, joihin runot tosiaan vaikuttavat
liittyvän. Mielestäni kokoelman tietynlainen lukko-osio on
nimeltään Olen ajatellut sinua paljon, Herra D.
Avainruno taas voisi olla kokoelman aloittava lyhyt runonen Oliko
se kaukokatseisuutta. Vastaus vaikuttaa lukitulta. En ymmärrä
miksei Herra D:n nimeä voi sanoa suoraan. Jos kyseessä
olisi Herra vB, arvaisin heti että kyseessä olisi Peter von
Bagh, sillä hän on kirjoittanut kirjan nimeltä Lajien
synty, jonka nimiseen teokseen eräässä runossa
viitataan.
Näitä
kahta kirjaa yhdistävät paitsi merelliset eläimet,
myös kummankin kirjan Herra D. Lehdon runojen isällinen
sankarihahmo, Herra D, huom! Herra isolla alkukirjaimella, saa
tässä tekstissäni vastaansa romaanin suuren
DiMaggion. Runossa nimeltä Rouva D nimetään
Herra D kuin itse Jumalaksi, isolla alkukirjamella. Runo loppuu
sanoihin: jos
kosketatte häntä nyt, pääsette lähemmäs
taivasta kuin kukaan elävä ikinä. Uuden
luontokäsityksen luoja, herra Darwin, lienee Lehdon runoteoksen
ihmisen väylä takaisin luonnolliseen yhteyteen maapallon ja
elämän kanssa. Hemingwayn romaanin pesäpallotähti,
suuri DiMaggio, on ajanvietteen sankari, epätodellisen
viihdemaailman ilmielävä ikoni. Kun vanha kalastaja palaa
uuvuttavalta meriseikkailultaan, hän haluaa nähtäväkseen
viime päivien lehdet, luultavasti koska baseball-tulokset
kiinnostavat häntä niin kovasti. Tämä sinänsä
kotoisa ja sympaattinen toive on tilanteeseen nähden mieletön
ja se kuvaa erinomaisesti sitä maailmaa, jossa myös me tänä
päivänä elämme. Kännykät ja tietokoneet
sosiaalisine virtuaalimaailmoineen on aina oltava ulottuvilla –
niissä hiippailevat tämän päivän
viihdeikonit. Annanpa tästä aiheesta viimeisen sanan Silene
Lehdolle. Runosta Herra D löytyvät seuraavat säkeet:
Sinun
ei olisi pitänyt sanoa, että me emme ole Luojan luomia,
kirjoittaa
kaikkia niitä lajeja ihmisten muistiin,
mutta
ethän sinä ajatellut, miten vaarallista se voisi olla,
(sillä
ihmisten täytyy aina uskoa johonkin itseään
suurempaan!)
Viisaita sanoja on mukava lukea, helteen uuvuttamanakin.
VastaaPoistaKas kummaa, eläinaihe viritti korviini soimaan Mustan kissan tangon M. A. Nummisen laulamana...
Juu, varmasti ovat viisaat sanat mukavat, mutta jos tuosta yllä olevasta sekavasta selityksestä sellaisia löysit, sinun kannattaa myös kokeilla kullankaivuuta.
PoistaM.A.N. on suuri suosikkini jo 1970-luvun alusta. Pidän eniten laulusta "Neljimmäinen veljeksistä", jollainen sattumoisin itsekin olen.