Tuntemattomalle jumalalle kertoo
tarinan Waynen perheestä, joka asustettuaan pitkään Uudessa
Englannista ottaa ja lähtee länteen, jossa perhe saa tuntea miehen
jänteen. Kyseessä on kertomus perheen kohtalokkaasta vaiheesta ja
neljän veljeksen välisistä suhteista. Tämän lisäksi romaani
kertoo ihmisen suhteesta maahan, luontoon. Voi melkeinpä puhua
ekologisesta romaanista. Waynet asettuvat asumaan lähellä Tyyntä
valtamerta sijaitsevaan pitkään, kukkuloitten ympäröimään
jokilaaksoon, joka suotuisilla keleillä on ihanteellista aluetta
maatilatalouden harjoittamiseen. Epäsuotuisilla keleillä se ei sitä
ole.
Jumalat liittyvät tapahtumiin tietyllä
tavalla kansainvälisen muuttoliikkeen seurauksena. Kuten tunnettua
Pohjois-Amerikkaa asuttivat aikoinaan pääasiassa intiaaneiksi
nimetyt alkuperäiskansat. Heidän erikoisesta suhteestaan maahan ja
luontoon sekä niihin liittyviin jumaliin kertoi myös Jack London,
joka laittoi intiaanitytön toteamaan jotensakin että luonto on
ankara, sitä pitää lepyttää. Mantereelle saapuneet
eurooppalaiset siirtolaiset toivat mukanaan omat uskomuksensa, joista
kristinusko muodosti ulospäin näkyvän yhtenäisen pintakerroksen.
Siirtolaisten ja paikallisten alkuperäiskansojen uskomuksista
Steinbeck sihautti mystisen/myytillisen keitoksen, josta jokainen voi
poimia mieleisensä sattumat. Tästä pieni näyte:
Maailman
aivot olivat hiukan surulliset, sillä ne tiesivät että joskus
niiden olisi liikahdettava, ja silloin elämä järkkyisi ja
tuhoutuisi ja pitkä viljelyperinne olisi hukkaanmennyttä ja talot
sortuisivat laaksoissa. Aivot olivat pahoillaan, mutta ne eivät
pystyneet muuttamaan mitään. Ne ajattelivat: Minä kestän vaikka
vähän epämukavuuttakin säilyttääkseni tämän järjestyksen,
joka on syntynyt sattumalta. On sääli tuhota tätä järjestystä.
Mutta taivaita hipova maa oli väsynyt istumaan samassa asennossa. Se
liikahti äkisti, ja talot sortuivat, vuoret järkkyivät rajusti, ja
miljoonan vuoden työ oli mennyt hukkaan.
Miltä tämä keitos sitten maistui?
Ehkä vähän yllättävältä. Ei se pahaakaan ollut, mutta taisin
jäädä kaipaamaan borssiini smetanaa. Pidän kyllä
kansanuskomusten käyttämisestä kertomakirjallisuuden mausteena,
mutta jokin makujen harmonia tässä jäi toteutumatta. Parhaana
puolena kirjassa nousi esiin kuvattu tapahtumapaikka, eksoottinen
pitkä laakso, jossa voisi odottaa koska tahansa näkevänsä
sunmaid-rusinatytön poimimassa rypäleitä. Steinbeckiltä on
kuulemma suomennettu myös alueelle sijoittuvia kertomuksia. Voihan
se olla että joskus etsin ne käsiini ja lukaisen.
Kirjassa on 255 sivua ja lukaisin sen
parissa päivässä.
Tämmöistä Steinbeckin kirjaa en muista ollenkaan. Olenkohan siitä ennen edes kuullut. Vihan hedelmät, Helmi ja Ystävyyden talo (?) ovat vanhastaan tuttuja. Satuitko muuten telkkarista näkemään neliosaista sarjaa, jossa kerrottiin USAn asutuksen levittäytymisestä länteen? Tuhoisat viljelytavat aiheuttivat ennen kokemattomia pölymyrskyjä 1920 - 30-luvuilla. Niitä moni perhe pakeni yhä edemmäs länteen, kuten Vihan hedelmissäkin kuvataan.
VastaaPoistaJotakin pölymyrskyjä käsittelevää sarjaa olen joskus katsellut. Vihan hedelmät olen katsellut vain elokuvana. Tuskinpa kehtaan sitä kirjaa lukea, minusta elokuva on erinomainen ja vaikea on kuvitella kirjasta löytyvän mitään erityisempää lisää sanottavaa.
PoistaMinä olen lukenut Steinbeckiltä kirjat Ystävyyden talo, Hyvien ihmisten juhla ja Torstai on toivoa täynnä sekä Hiiriä ja ihmisiä. Jotenkin tunnustaa, että Helmi on tullut tutuksi kouluaikaan. Eikös siinä kerrottu sukeltajantaudista? Novellikokoelma Pitkä laakso saattaisi tulla vielä kyseeseen, sitten on Steinbeck minun osaltani luettu. Niin ja Eedenistä itään tuli aikoinaan tv:stä vuonna 1981 valmistuneena minisarjana. Sen tuijotin ihan täysillä ja kokonaan. James Dean -versiota en jaksa katsella.
Kas vaan, mainitset monia minunkin lukemiani Steinbeckin kirjoja, joita en itse muistanut. Helmi tosiaan on kuulunut koululukemisiin. Siksi tunnen sen kirjan melko tarkkaan. Pitkä laakso voisi mahtua omiin valintoihin, jos mukavasti osuu kohdalle.
VastaaPoistaJokke on näköjään lukenut Helmen. Muistelin kouluaikojen lukemisiin kuuluneen ehkä Punaisen ponin ja novellin Krysanteemit.
PoistaTekstiäsi lukiessasi tajusin, etten ole tällä vuosisadalla lukenut kai ainoatakaan Steinbeckin teosta, kun niitä peruskouluiässä yritin vähän turhankin ahkerasti kahlata. Muistan, että tämä Tuntemattomalle jumalalle oli suomennoksen ilmestymisaikoihin 30 vuotta sitten jonkinlainen tapaus ainakin Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kerholehden sivuilla (kuukaudenkirjana?). Aloitin itsekin romaanin lukemisen, mutten sitten löytänytkään loppusivulle asti.
VastaaPoistaVuoden 1981 Eedenistä itään -pienois-tv-sarjan muuten tuijotin minäkin ihan täysillä ja kokonaan, kun se tuoreeltaan Suomessa esitettiin, mutta uusintakierros muutama vuosi sitten ei ollut enää yhtä elähdyttävä.
(Tänään pommitan sinua kommenteilla oikein kunnolla. Niistä jälkimmäinen ilmestyy pian marraskuisen elokuvafestivaalitekstisi yhteyteen.)
Loppusivuja olen silmäillyt teoksesta, jota olen yrittänyt selvitellä jo kohta kuukauden laina-ajan loppuun. Mutta pääsenkö lukemalla kirjan loppuun, onkin eri asia. Ei ole Steinbeckiä, joskin tomu on kirjassa tärkeässä asemassa.
PoistaNiin, ne nuoruuden tv-sarjat näyttävät usein eri tavalla kiehtovilta kuin nuoruuden vuosina. Jane Seymour oli kyllä aika kiehtova muistaakseni. Taisin eniten viehättyä elokuvaan liittyneistä uskontotieteellisistä pohdiskeluista.