Powered By Blogger

tiistai 6. tammikuuta 2015

Pentti Saarikoski: Runot

Suomen kirjallisuuden suuri Pentti Saarikoski (1937 – 1983) kirjoitti runoja useamman kokoelman. Vuonna 2004 julkaistiin ensimmäisen kerran kaikki runokokoelmat käsittävä laitos, jonka toimitti Mikko Aarne. Kirjasta löytyvät ilmoituksen mukaan kaikkien Saarikosken runokokoelmien runot kokoelmittain järjesteltynä ensimmäisen painoksen mukaisessa asussa sekä runoja kokoelmien ulkopuolelta. Lisäksi lopussa on kirjan toimittajan kuvaus Toimitusperiaatteista. Sisällysluettelon jälkeen kirjassa on myös Runojen nimen ja alkusäkeen mukainen hakemisto.



Vaikka en ollut aikaisemmin kovinkaan paljoa lukenut Pentti Saarikosken tekstejä, tiesin kuitenkin miehestä jotakin kuten useimmat ikäluokkani suomalaiset. Muistelen nähneeni kuvan Saarikoskesta kalevalainen patalakki päässä. Tiedän, että hänen hautansa on Uuden Valamon kalmistossa. Osaan jotenkuten ulkoa yhden hänen runoistaan. Olen kuullut hänen runojaan Muksujen esittäminä lauluina ja lukenut hänen laatiminaan käännöksinä Henry Millerin Marussin kolossin, Gunnar Ekelöfin Epätasaiset runot ja Homeroksen Odysseian. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun luin Saarikosken runoja ja kun kerran olin tuon ison pokkarin hankkinut, niin vetäisin ne sitten kaikki kuudessa päivässä, n. 560 sivua.



Tein lukiessani muistiinpanoja, jotka välillä lukaistuina vaikuttivat ihan järkeviltä, mutta loppua kohden totesin, että minulta on tainnut jäädä yhtä sun toista tajuamatta. Saarikosken viimeiset kolme kokoelmaa vaikuttivat vetäisevän siinä määrin maton alta aikaisemmista arveluistani, että olisi hupsua niitä ruveta tähän ylös kirjaamaan. Lukemastani kokonaisuudesta syntyy kuitenkin laajempi kuva runoilija Saarikoskesta. Sen myötä runoilija rakentaa itselleen lymypaikkoja, joista tarkkailla meitä, jotka häneen yritämme tutustua. Toisaalta kuvasta muodostuu aina vain todempi, paljon lukenut runoilija pitää itse itseään tietämisensä summana, joten kaiken sen ymmärtäminen kuuden päivän lukemisella ei olisi erityisen uskottavaakaan. Kuitenkin jo sen perusteella mitä runot lukemalla voi päätellä, Saarikoskelta lienee odotettu aika suuria, eikä hänellä välttämättä ole ollut paljoakaan sitä vastaan. Runoissaan hän samaistuu kirjallisiin hahmoihin, kirjoittajiin, ajattelijoihin. Antiikin Hellaan mytologia on häntä lähellä, suuri hahmo vaikuttaa olleen myös filosofi Herakleitos, josta Saarikosken mukaan käytettiin nimeä hämärä.



Saarikosken ensimmäiset runokokoelmat Runoja ja Toisia runoja ilmestyivät molemmat vuonna 1958. Olin havaitsevinani runoissa tietoista loppusointujen välttelyä. Runoilija kertoo tarvitsevansa kirjallisuutta ja kirjoittamista purjehtiakseen itsensä luota itsensä luokse, luiselta rannalta toiselle. Vuonna 1959 ilmestynyt kokoelma Runot ja Hipponaksin runot sisältää Saarikosken laatimia käännöksiä Vähässä-Aasiassa 500-luvulla eKr. eläneeltä, pilkkarunoihin erikoistuneelta Hipponaks-nimiseltä runoilijalta säilyneistä tekstikatkelmista. Merkillepantavaa on, että Saarikoski oli kiinnostunut tästä kotikaupungistaan karkoitetusta rentturunoilijasta. Mitään erityisempiä vibraatioja nämä varhaiset kokoelmat eivät minussa herätä. Vuonna 1961 julkaistu kokoelma Maailmasta sen sijaan hätkäyttää runolla Hullun miehen hevonen. Mistä se ilmestyy kaiken hämärän symboliikan keskelle, siitä en saa kuolaimista kiinni.



Jonkinsortin keskivaihe Saarikosken runotuotannossa alkaa nähdäkseni vuoden 1962 kokoelmasta Mitä tapahtuu todella? Alun poliittiset aiheet tuntuvat yllättävän ajankohtaisilta, varsinkin kun niitten jälkeisten runojen omakohtaisuus ja katkelmallisuus tuovat mieleen Hipponaks-runot, mutta eivät tunnu erityisen kiinnostavilta. Tässäkin kokoelmassa on hittinsä, keskellä kokoelmaa runo, joka alkaa sanoilla minä rakastan sinua niinkuin vierasta maata. Tyylilaji muuttuu kuitenkin, kun runoilijalta alkaa tulla tekstiä poliittisen tilanteen kiristyessä. Seuraava kokoelma nimeltä Kuljen missä kuljen, vuodelta 1965, tarjoaa mielestäni jonkinlaisen, tervetulleen selityksen Saarikosken runoudelle. Tosin luettuani kirjan kaikki runot, tajusin käsittäneeni sen selityksen väärin, minkä tämän tekstin lukija ystävällisesti ottakoon huomioon. Kokoelman ensimmäisessä runossa Saarikoski huomauttaa, ettei hän tiedä mitä tapahtuu todella. Hän myös kertoo astuvansa samaan virtaan kahdesti, vaikka kolmestikin. (Wikipediasta katsoin, että Herakleitos sanoo ihmisen astuvan samaan virtaan vain kerran.) Käsitin tämän lukiessani niin, että kirjoittaja pidättää itsellään oikeuden vaihtaa mielipiteitään (kuten hän sittemmin on tainnut joutua tekemäänkin), mutta Saarikosken viimeisten kokoelmien perusteella kyse saattaa olla jostain ihan muusta (kuten on Herakleitoksellakin). Joka tapauksessa Kuljen missä kuljen -kokoelman kautta muodostuu lukijalle eräänlainen runoilijan omakuva, josta näkyvät hänen arkinen elämänsä, horjuva taloutensa ja tiensä runoilijana. Kokoelmasta löytyy se runo, jonka entuudestaan osasin. Se alkaa sanoilla Television ohjelma on loppunut.



1960-luvun puolivälin jälkeen ilmestyivät kokoelmat Ääneen (1966), Laulu laululta pois (1966) ja En soisi sen päättyvän (1968). Niissä liikutaan Helsingissä, Romaniassa ja kesäasunnolla. Runoilija on kommunisti, jonka tie valitsi. Kommunistina on uljasta puhua, mutta kommunistilla on paha olla. Runoilija suoristaa selkänsä, turhat puheet putoavat harteilta ja taivaalle syttyy punainen tähti.



Runokokoelma Katselen Stalinin pään yli ulos ilmestyi vuonna 1969. Vähänkin historiaa tunteva immeinen huomaa, että siinä puhutaan ajankohtaisista poliittisista asioista, mutta ei mainita lainkaan Tšekkoslovakian miehitystä. Tämä johtunee siitä, ettei miehitystä (elokuussa 1968) ollut vielä tapahtunut silloin, kun runot on kirjoitettu (kesällä 1968). Suurin osa kokoelmasta kertoo Islannin matkasta. Kenties Saarikoski on tavoitellut samaa sisäistä matkakertomuksellisuutta kuin Henry Miller kirjassaan Marussin kolossi. Ohi kumminkin kolisee. Pitkän kokoelman loppuosakin on lähinnä viihteellistä lueskeltavaa.



Kokoelmissa Onnen aika (1971) ja Alue (1973) runoilijalla on aika lailla siipi maassa. Entinen ärhäkkyys on tiessään. Alue tarkoittaa lähiötä, jossa runoilija asuu. Yhdyskuntarakentaminen, jolle runoilija kenties DDR:ssä olisi osoittanut suosiotaan, herättää Suomessa hänessä vastenmielisyyttä.



Saarikosken runotuotannon loppuhuipentuma ovat kokoelmat Tanssilattia vuorella (1977), Tanssiinkutsu (1980) ja Hämärän tanssit (1983). Runoilija Saarikoski ottaa etäisyyttä kommunismiin, puhuu mieluummin Trotskista kuin Stalinista. Herakleitos ja antiikin tarujen Herakles putkahtelevat esiin, samoin asteekkien sulkakäärme, Quetzalcoatl. Vuorelle on runoilija varustanut tanssilattian, kuka siellä tanssii ja mitä se tarkoittaa, sen selittäminen tuntuisi spoilaamiselta, sitä paitsi tiedänkö minä sen todella? Tanssiinkutsu alkaa jouluaiheella ja sisältää rekilaulun pätkiä. Myös vanhoja kavereita muistetaan. Viimeinen kokoelma, Hämärän tanssit, vaikuttaa viimeiseltä. Siinä runoilija käy sienimetsässä, tapaa vanhan tuttavansa, opettaa harakoille tapoja, nousee vuorelle ja pohtii ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä.



Kirjan lopussa on runoja kokoelmien ulkopuolelta. Sieltä löytyvät vessa, vesiposti keittokomero ja huone ynnä muita tunnetuita. Mukana ovat myös Saarikosken viimeiset julkaistaviksi tarkoitetut runot.

14 kommenttia:

  1. Jännä tuo sinun tapasi antaa tekstin tulla ja mennä tajuntaan, käännähtääkin, jos jokin hiukan vihjaa uuteen suuntaan. Paljon on Saarikoskesta kirjoitettu ja löpisty. Ihme mies, tunnettu viinamäellä viihtyjä, löytänee lukijoita vielä pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuon pituisessa kirjassa vihjeitä moneen suuntaan. Mistäpä sitä tietää mitkä niistä on tarkoitettu missäkin mielessä tulkittaviksi. Mutta luettu on.

      Poista
    2. Lisään vielä, että viisastelematon lukutapasi puhuttelee. Minulle tulee sellainen olo tekstistäsi, ettet asetu lukemasi yläpuolelle, vaan katselet, kuuntelet ja otat vastaan. Sitten kerrot konstailematta vaikutelmasi meille, jotka seuraamme blogiasi. Kiitos!

      Itselläni on jonkin verran kokemuksia Saarikoskesta etenkin prosaistina ja kääntäjänä. Olen jopa haastatellut miestä silloin, kun Odysseian suomennos oli vasta ilmestynyt. Nauhat ovat tallessa SKSn kirjalija-arkistossa, ehkä myös Tampereen yliopiston kirjastossa, koska tuotin aineistosta laudaturseminaarityön. Siksi toiseksi Antti Jalavan Asfaltblomman ilmestyi sekin suomeksi Saarikosken kääntämänä, mikä piti minut hereillä kuten kaikki muu ruosukirjallisuutta koskeva 1980-luvun mittaan.

      Paljon on sittemmin tapahtunut. Saarikosken nerous suomentajana on kolhiintunut. Hän otti käsittääkseni liiallisia vapauksia eikä ehkä ollut edes niin kielitaitoinen kuin pitkään uskottiin. Katovaista on mainen kunnia...

      Runoilijana hän lienee parhaiten säilyttänyt arvonsa. Hämärän tanssit, Tanssilattia vuorella ja se kolmas löytyvät hyllystäni. Palaan niihin aika ajoin ja ymmärrän milloin mitäkin.

      Poista
    3. Konstailemattomuudesta voisin sanoa, että olen huono valehtelemaan, pakko yrittää pysytellä useimmiten totuudessa sellaisena kuin sen ymmärrän. Se miten ihmiset minut käsittävät voi tietysti johtaa kulloisenkin käsittäjän hämäriinkin tansseihin. Olen tietysti silloin asiasta osittain vastuussa, mutta toivottavasti tahattomasti.

      Luin tuon tekstini kirjoitettuani joitakin netistä löytyviä mielipiteitä Saarikosken runoista. Ne poikkesivat toisistaan ja minun lukukokemuksestani joiltakin osin mutta oli niissä jotain samaakin. Ei Saarikoski minun mielestäni siitä pahimmasta päästä runoilijoita ole. Monista runoista löysin ainakin jonkinlaisen ajatuksen, mitä ei kaikkien suurten runoilijoitten tuotteista aina arvaa mennä vannomaan.

      Oliko Saarikoski nero? Näitten runojen perusteella syntyy se vaikutelma, että hänen odotettiin olevan nero. Onhan se miehestä kiva kun silitetään myötäkarvaan. Vaikka hän itse asettuikin helposti vastakarvaan ja vallankumouksen puolelle. Runojen perusteella ei selviä mitä Saarikoski vallankumouksella tai kommunismilla tarkoitti.

      En muuten tajunnut, että viimeiset kolme kokoelmaa olikin vissiin kirjoitettu Ruotsissa? Lukemassani kirjassa ei ollut erityisen paljon taustatietoa, ei edes lyhyttä kuvausta runoilijan elämästä.

      Poista
  2. Ne hämärät tanssit ja pari muuta kokoelmaa Saarikoski kirjoitti Tjörnin saarella Göteborgin edustalla. Siellä hän eleli joitakin vuosia Mia Bernerin kanssa, joka kirjallisuudentutkijan vinkkelistä ja muutenkin on paljastanut kummia puolia Saarikosken neroudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jööterporissa päin! No, se selittää ne runojen kalasatamakuvaukset. Vuori tuntuu myös kaukaa haetulta suomalaisessa maisemassa. Ruotsiin se saattaa vaikka sopiakin. Elokuvien perusteella Ruotsissa on jylhiä maisemia.

      Poista
  3. Hyvä teksti. Raamatun vaikutuksen olet jostain syystä jättänyt pois. Tähänastisten runojensa selitysosassa Saarikoski sanoo: "Kirkkoraamatun kieli on vaikuttanut paljon runokieleeni, eikä se ole yllättävää, minä kasvoin kirkon kupeessa." Pekka Tarkka puolestaan sanoo, että Raamattu oli nuoren Saarikosken tärkein kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ja anteeksi että vastaan vasta nyt, kun en sitä aikaisemmin huomannut.

      En muista miten paljon mahdoin huomatakaan Raamatun kielen vaikutusta. Sitä paitsi onko Raamatun kieli kaikilta osin kovin erilaista kuin antiikin ajattelijoitten käyttämä?

      Minä kun en ole mikään kirjallisuuden asiantuntija, enkä toivottavasti sellaiselta edes vaikuta, en tiedä Raamatustakaan kovin paljoa. Uskon kyllä Jumalaan ja kuuntelen aamuhartauksia ja käyn toisinaan kirkossa, mutta Raamattua kirjana en ole koskaan läpi lukenut, sieltä täältä vain jotakin. On vaikea sanoa, kehen eurooppalaiseen Raamattu ei olisi vaikuttanut.

      Sen haluan vaikutteista vielä lisätä, että jonkinlainen väinämöismielikuva noista viimeisistä runokokoelmista vahvistuu. Tarkoitan varsinkin Kalevalan runoa Väinämöisen lähtö.

      Poista
  4. Valmistelen aiheesta väitöskirjaa, joten sen takia se on tässä esillä. Kyllä ne raamattuvaikutteet hyvin erottuvat sielä antiikin muista vaikuttajista.

    Mutta niin kuin sanottu, mukavasti kirjoitat. Pätee muihinkin teksteihin kuin Saarikoski-juttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En epäile, etteikö raamatuntuntija tunnistaisi vaikutteita. En luultavasti osaa selittää mitä haluaisin sanoa. Ajattelen, että Raamatun tekstikin sisältänee vaikutteita muista oman aikansa kirjoituksista, joten lienee siinä mielessä vaikeata yksilöidä vaikutteitten lähteitä sikäli kuin on kyse pelkästä tyylistä tai esitystavasta, mitä ymmärtäisin "runokielellä" tarkoitettavan. Toisaalta minun tietämykseni antiikin kirjallisuudesta on aivan yhtä ohut kuin Raamatun osalta.

      Kun antiikin tekstejä on suomennettu, voisin kuvitella suomentajien eräänä tärkeänä vertailukohtana (ja ehkäpä mallinakin) olleen Raamatun tekstien olemassa olleet suomennokset ja niissä käytetty kieli. Niinpä on mahdollista, että kaikki antiikkinen kirjallisuus, jota on suomennettu, saattaa tahattomastikin sisältää raamattua tapailevaisia rakenteita? Vaikka tuossa yllä ovatkin puheena Saarikosken omat runot, niin Saarikosken työskentelyä kääntäjänä kuvaavat mielestäni jännästi hänen laatimansa Odysseian suomennoksen esipuhe sekä vähäisemmässä määrin Ekelöfin runojen suomentamiseen liittyvät kommentit Epätasaiset runot -kokoelman lopussa.

      Poista
  5. Tjörn -saari sijaitsee n. 50 km Göteborg´sta pohjoiseen. Maakunta on Bohuslän, joka ulottuu Hallannista Norjaan. Jylhiä merenrantakalliota, suolainen Skagerrak valaineen kaikkineen. Itse asun naapurisaarella.
    Saarikoskea näki usein mantereen lähikaupungissa ostoksilla ja ihmisten kanssa juttusilla.
    Mia Berner toimitti mm. teoksen, joka sisältää Saarikosken kirjeitä ja se ilmestyi vuonna 1993 (P. Saarikoski; Din Pentti).

    //Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MIelenkiintoista kuulla! Hommasin itselleni juuri 300-sivuisen kirjasen Antiikin runoutta ja draamaa, joka sisältää Saarikosken tekemiä suomennoksia antiikin teksteistä. Saahan nähdä milloin siihen ennätän paneutua. Ehkä kesemmällä. Nyt sataa vielä lunta niin että kolahommia riittää.

      Mia Bernerin haastattelua näin jokin aika sitten pienen pätkän, harmi etten huomannut katsella alusta asti. Se oli niitä haastatteluja, joissa nautitaan välillä kahvit kuvausryhmän kanssa ja voi vähän sauhutellakin.

      Satutko tietämään onko siellä Tjörnin saarella todella olemassa jokin vuori tai vastaava kukkula, jota Saarikoski käytti maisemana viimeisten kolmen kokoelmansa runoissa? Vuorelta avautui kuulemma näkymä kylään.

      Poista
  6. Voi, koko Bohuslän on täynnä vuoria/kallioita! Kiipeät ylös ja näkymät ovat huimat. Saarikoski asui täällä:

    http://www.tjorn.se/kulturturismfritid/naturochfriluftsliv/naturochkulturguide/valsangsstrand.4.5ddc29ac1374e11cf5e80002925.ht

    Tässä on muutamia artikkeleita ruotsiksi:

    http://tidningenkulturen.se/index.php/film/essaeer-om-film/8519-pentti-saarikoski-pa-tjoern

    http://www.gp.se/bostad/1.818918-har-rader-frid-och-stilla-galenskap?m=print

    http://www.dalademokraten.se/kultur/mannen-med-ikarosvingarna

    //Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaimmat kiitokseni näistä linkeistä!

      Sain kohtalaisen helposti luettua tuon Dalademokratenin artikkelin. Tidningenkulturen kirjoittaa sen verran kuvailevasti, että pitäisi lukea sanakirjan kanssa.

      Artikkelissa Här råder frid och stilla galenskap on mainittu, että Saarikosken kolmen viimeisen runokokoelman runoissa talo ympäristöineen on mukana. Minulle tuli runoja lukiessa tunne siitä, että runoilija todellakin kuvaa jotain ihan tiettyä taloa, tiettyä vuorta, tiettyä kalasatamaa. Tällä on minun mielestäni merkitystä siinä mielessä, että siitä voi ainakin kuvitella päättelevänsä miten Saarikoski sepitti runonsa. Ne eivät siis olleet mitään fiktiivistä sepitettä vaan kuvausta todellisista tapahtumista runollisesti väritettyinä. Näin ainakin itse arvelen. Tietysti mukana runoissa ovat myös Saarikosken ajatukset, hänen tietonsa, hänen lukemansa monenlaiset tekstit ja hänen poliittiset, mystiset ja filosofiset näkemyksensä. Mutta jotenkin runoissa on kouriintuntuvana mukana todellisuus, se mikä tapahtuu, runoilijaa ympäröivä fyysinen maailma.

      Nyt pitää katsoa miten miesten viestihiihdossa käy. Ruotsin naiset saivat hopeaa! Onnittelut sinne Ruotsiin!

      Poista