Powered By Blogger

torstai 7. toukokuuta 2015

Mark Twain: Mitä ihminen on?

Amerikkalainen Mark Twain (1835 – 1910) kirjoitti vuonna 1906 julkaistun pienen teoksen nimeltä What is Man? Kirja julkaistiin vuonna 2011 Ville-Juhani Sutisen suomentamana nimellä Mitä ihminen on? Kirjan alusta löytyy suomentajan kirjoittama esipuhe otsikolla Maailmankirjailijan kyökkifilosofiaa.

Mitä ihminen on? on vuoropuhelun muotoon kirjoitettu esittely Mark Twainin filosofisesta näkemyksestä ihmisen ja hänen mahdollisuuksiensa suhteen. Kirjan voi tietysti lukea pelkkänä kahden henkilön, vanhan miehen ja nuoren miehen, käymänä keskusteluna, jossa vanha mies tuo esiin aika pessimistisen katsantokantansa siitä, millainen luontokappale ihminen hänen mielestään on. Nuori mies esittää kysymyksiä ja koettaa haastaa vanhan miehen ajattelua, mutta vanha mies on aina niin valmiina vastauksineen, ettei keskustelu siltä osin vaikuta täysin luontevalta. Tuntuu siltä, että vanha mies tosi asiassa keskustelee itsensä kanssa.

Mark Twainin näkemyksen mukaan ihminen on kone, joka suorittaa uskollisesti sille annetut tehtävät koneiston rakenteen ja toimintaperiaatteen mukaisesti. Nuori mies nimittää vanhan miehen mekanistista kuvaa ihmisestä kahvimyllyksi. Vanha mies esittää, että ihminen saa kyllä myös vaikutteita ulkoapäin ja ne vaikutteet saattavat muuttaa ihmisen käyttäytymistä, vaikkakaan ne eivät kykene muuttamaan ihmisen henkistä rakennetta. Tästä ulkoisten vaikutteitten voimasta vanha mies käyttää nimitystä koulutus. Vanhan miehen mukaan ihminen ei itse keksi asioita vaan kaikki hänen uudet ajatuksena tulevat ulkoa päin, ulkoisten vaikutteitten, koulutuksen kautta.

Yksikään ihminen ei ole milloinkaan itse luonut mitään. Kaikki ajatukset ja teot tulevat ulkopuolelta.

Mark Twainin vanha mies ei näe ihmisen ja eläimen älykkyyden välillä suoranaista rajalinjaa. Huimimmillaan hän kärjistää asian seuraavasti:

Kirpuille voi opettaa melkein kaiken sen mitä kongressiedustajillekin.

Kirjan keskustelut säilyttävätkin mielenkiintonsa juuri kärjistysten ansiosta. Niitten piikkiin voi laskea myös paljon siitä, että keskustelujen sävy säilyy etupäässä lempeän humoristisena ajatusleikkinä. Vanha mies kertoo pitävänsä itseään väliaikaisena totuudenetsijänä, joka totuuden löydettyään keskittyy lähinnä pitämään sitä kunnossa

ja aina kun taivutteleva vasta-argumentti tai käsitystäni vahingoittava väite tuntuu lähestyvän, katson tarkoituksella toiseen suuntaan.

Kärjistykset ja omaperäinen lähestymistapa tuottavat ajoittain hauskoja, aforistisia puheenvuoroja.

Kirjassa on 136 sivua ja käytin sen lukemiseen kolme päivää.

9 kommenttia:

  1. Noinhan se menee, jos ryhtyy keskustelemaan oman nuoren minänsä kanssa. Nuori ei myönnä niitä kyynisiä asioita elämästä, jotka vanha jo lopultakin suostuu näkemään murskautumatta täysin.
    Nuori ja vanha itse asiassa taistelevat ainakin minun psyykessäni päivittäin.

    Kunpa oppisikin ottamaan kaikki vasta-argumentit rakentavasti. Joskus näissä blogeissakin ihan loukkannutaan, jos ei olla samaa mieltä. Kai siinä silloin on oma käsitys pahasti uhattuna. Ihmisen ei ole ihan helppoa luovuttaa itselleen hokemistaan varmoista näkemyksistä.

    Tuo kirput ja kongressiedustajat -sitaattisi on niin hyvä, nyt kun ollaan juuri muodostamssa uutta hallitusta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minunkin sisälläni taistelua käydään. Joskus kajahtelee niin, että kuuluu varmaan kadulle asti.

      Nettikeskusteluista olen oppinut lähinnä sen, että väärinymmärrysten mahdollisuus on toisinaan erittäin suuri. Olen joskus kimpaantunut nettikeskustelujen puheenvuoroista, joitten olen katsonut koskevan minua ja sitten myöhemmin, paljon myöhemmin, tajunnut, että toinen keskustelija kertoikin vain itsestään!

      Mietin tuota kirjaa lukiessani jonkin verran parviälyä ja vaistoja. Twain nimeää muurahaisen kokoonsa ja saavutuksiinsa nähden hyvinkin älykkääksi olennoksi. Vaistoja hänen vanha miehensä sen sijaan ei paljon arvosta vaan nimeää ne luutuneiksi ajatuksiksi. Parviälyyn taitaa kuulua ajatus siitä, että parven keskellä on paremmin turvassa? Ehkä sellainen ajattelu on paikallaan niin netissä kuin kongressissakin? Saa nähdä minkälaisen koalition se Sipilä meille erottelee.

      Poista
    2. Minulla on käynyt molemmin päin: olen luullut itseäni kritikoitavan ja myös omia "laveita" kannanottojani on koettu turhaan henkilökohtaisiksi.

      Muurahainen on viisas siinä, mikä on muurahaiselle tärkeää, mutta sen vaisto voisi kyllä varoittaa, että ei kannata kiivetä ihmisen ihoa pitkin.

      Vaistot, jännä ajatella niitä luutuneiksi ajatuksiksi. Minun luutunut ajatukseni sanoo, että meidän pitää kääntyä tuohon suuntaan. :D Minun luutunut ajatukseni käskee välttämään tuota tyyppiä.

      Poista
    3. Muistin varmaan väärin. Twain nimittää vaistoja "jähmettyneeksi" ajatteluksi. Tai sitten en löydä juuri nyt sitä kohtaa, jossa mahdollisesti on mainittu "luutunut". Twainin mukaan, eikä minunkaan mielestäni, vaistot eivät aina johda järkevimpään mahdolliseen toimintaan.

      Tuossa kuvailemasi esimerkit kertovat suuntavaistosta, joka minusta tuntuu aika lailla eri asialta kuin jäljemmän esimerkkisi vaisto. Onko se sitä naisen vaistoa?

      Minä uskon että ihminen voi aivan hyvin aavistaa jotakin hyvää tai pahaa tapahtuvaksi, mutta useimmiten ihminen taitaa aavistaa väärin. Niitä vääriä aavistuksia ei vain niin herkästi muista, en tiedä miksi. Jos vaikka paljon jalkapalloa seurannut aavistaa jonkun ottelun lopputuloksen, se ei välttämättä ole mitään vaistoa vaan todennäköisyyslaskelmiin perustuva oikeaan osunut arvio.

      Poista
    4. Totta. Ne vaiston ohjailut on usein juuri tuota, todennäköisyyttä. Ja jos ei sitä, niin ounastelua, arvelua, jota oikeaan osuessa pidetään ihmeenä.

      Poista
  2. Haa, minulla on tämä jossain hyllyn kätköissä vielä lukemistaan odottamassa. Ajatus ihmisestä koneena on mielenkiintoinen. Toisiaan suuria massoja seuratessa (ja toki itsekin sellaisen osasena) tulee miettineeksi, onko se niinkään kaukaa haettu ajatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tuossa tekstissäni ihan kaikkia puolia Mark Twainin vanhan miehen ajattelusta tuonut esille, mutta koneesta siinä lähdetään liikkeelle. Minä olen joskus yllättynyt siitä miten korkealta katsellen ihmiset näyttävät tepastelevan kadulla kuin pulut! En silti aio kirjoittaa aiheesta mitään filosofiateosta. Mutta minä en olekaan Mark Twain. Kyllä hänen pieni filosofointinsa ihan luettavissa on, vuoropuhelu ja räväkät kärjistykset piristävät kerrontaa.

      Poista
    2. Ja nykymaailmassa on taas ihan eri merkitys koneihmiselle, ihmisen ja uuden teknologian yhdistelmä, kyborgi! Joitain ihmisiä jo onkin, joille on asennettu jokin ihme lähetin päähän, ja sen avulla aivotoiminta on monipuolisempaa. Siruja voidaan myös helposti asentaa ihmsiessä eri paikkoihin. Eikös jossain tiedeartikkelissa ollut, että tietokone voitaisiin asentaa silmään. Sitten voisi varmaan siirtyä helposti yhdellä räpäyksellä ikävästä reaalitodellisuudesta vaikka juutuubiin. ;)

      Poista
    3. 70-luvulla tuli muistaakseni lauantaisin telkkarista sellainen sarja kuin Reservdelsmänniskan. On sitä osattu jo silloin, vaikka en muista olivatko ne varaosat miten konemaisia. Edellisessä lukemassani teoksessa Martin Guerre haavoittuu sodassa ja palaa kotiin puujalka toisen säärensä tilalla, mutta muuten entisenlaisena.

      Twainin mielestä ihmiseen syötetyt asiat tai ajatukset menevät hänen lävitseen vähän niinkuin fortuna-pelissä (oma vertauskuvani). Tosin ulkoapäin tulevat ajatukset saattavat myös antaa ihmiselle sysäyksen tehdä pieniä säätöjä koneistoonsa, mutta kuitenkin alunperin määritellyissä rajoissa.

      Poista