Ingmar Bergman: Fanny ja Alexander

Ruotsalaisen Ingmar Bergmanin (1918 – 2007) elokuvista minun mielestäni kaikkein huomattavin on Fanny och Alexander, joka wikipedian mukaan sai ensi-iltansa vuonna 1982. Samana vuonna ilmestyi ohjaajan itsensä kirjoittama, samasta aiheesta kertova, samanniminen romaani, jonka luin Elina Hytösen suomentamana vuonna 1985 ilmestyneenä versiona nimeltänsä Fanny ja Alexander.

Luin siis kirjan aiheesta, jota käsittelevän elokuvan olen katsellut puolenkymmentä kertaa. Olen nähnyt elokuvan ainakin kahtena versiona, wikipedian mukaan Bergman on ohjannut saman tarinan sekä televisiosarjaksi että pitkäksi elokuvaksi. Digiboxin kovaleyllä on tallessa elokuva, jonka pituus on kolmisen tuntia. Viime vuosina se on vaikuttanut kyseiselle elokuvalle ihan ok pituudelta.

Mitä älyä sitten on lukea romaani, jossa kuvataan sama tarina? Elokuvassa moni asia jää epäselväksi. Romaanista voi koettaa löytää selityksiä aukkopaikkoihin. Sanonpahan vain, että romaani ei suinkaan avaa näitä mystisiä kohtia sen enempää kuin elokuva. Sen sijaan Bergmanin romaani kertoo tapahtumien ympäristöstä ja ajankohdasta sanoilla enemmän kuin mitä elokuvasta ihan suoraan voi päätellä. Tapahtuma-ajankohta on 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppu, paikkana pieni ruotsalainen kaupunki, jossa sijaitsee piispanistuin, josta löytyvät niin yliopisto kuin teatterikin, kaikki tarinalle merkityksellisiä asioja. Tapahtumien keskipisteenä olevan Ekdahlien perheen historiaa avataan enemmän. Lisäksi kirjaa lukiessa voi tietysti tarvittaessa seisahtua pohdiskelemaan eri hahmojen vahvoja elämänkatsomuksellisia mielipiteitä.

Huomattavin ero elokuvan asetelmaan on se, että romaanissa Fannylla ja Alexanderilla on vanhempi sisar, Amanda. Amanda on mukana koko kirjan ajan, elokuvassahan Fanny ja Alexander saavat kohdata kahdestaan kaikki vastoinkäymiset. Oma ihmetyksenaiheensa on sitten se, miksi tarinan nimenä ylipäätään on Fanny ja Alexander, kun jännite keskittyy enimmäkseen Alexanderin ympärille ja Fanny on mukana enempi taustalla.

Itse tarinasta sen verran, että Alexander päähenkilönä on kymmenvuotias, haaveileva ja mielikuvituksensa teitä vaelteleva poika, joka osoittaa tarpeen tullen harvinaisen tervettä jääräpäisyyttä, mitkä luonteenpiirteet sitten vetävät hänet vaikeuksiin. Sekä elokuvan että romaanin loppuun sijoitettu lainaus August Strindbergin Uninäytelmän alkusanoista saa jonkinlaisen kaksoiskappaleensa jo romaanin varhaisemmassa vaiheessa. Alexander on kärsinyt rankasta ja epäoikeudenmukaisesta kurituksesta, minkä lisäksi hänet on eristetty pelottavaan paikkaan, missä muutoin niin armahtava mielikuvitus käy hyökkäykseen häntä kohtaan. Tapahtunut herättää Alexanderissa seuraavanlaisia tuntemuksia:

Hän ymmärtää myös että on olemassa ihmisiä jotka haluavat hänelle pahaa, jotka haluavat hiljaa musertaa hänet ja että juuri niillä ihmisillä on valta ja tahtoa toteuttaa aikeensa. Todellisuus on aina tarjonnut Alexanderille rakennuskiviä unia ja fantasioita varten. Äkkiä sama todellisuus ryntää hänen tietoisuuteensa sokeana ja raivokkaana.

Mikä on se asia, josta Fanny ja Alexander kertoo niin elokuvana kuin romaaninakin? Ehkä kyse on kohtaamisesta elämän kanssa. Katsantokantoja elämää kohtaan tuodaan esille monia, kuviteltu sekoittuu todellisuuteen, niitten rajat hämärtyvät hämmentävällä, paikoin riemukkaallakin tavalla.

Kirjassa on 221 sivua, lukaisin sen läpi muutamassa päivässä. Tällä tekstilläni osallistun MarikaOksan lukuhaasteeseen elokuvista, jotka ovat saatavilla myös kirjana. Kaunis juliste! Jatkoa seurannee.