Powered By Blogger

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ingmar Bergman: Fanny ja Alexander

Ruotsalaisen Ingmar Bergmanin (1918 – 2007) elokuvista minun mielestäni kaikkein huomattavin on Fanny och Alexander, joka wikipedian mukaan sai ensi-iltansa vuonna 1982. Samana vuonna ilmestyi ohjaajan itsensä kirjoittama, samasta aiheesta kertova, samanniminen romaani, jonka luin Elina Hytösen suomentamana vuonna 1985 ilmestyneenä versiona nimeltänsä Fanny ja Alexander.

Luin siis kirjan aiheesta, jota käsittelevän elokuvan olen katsellut puolenkymmentä kertaa. Olen nähnyt elokuvan ainakin kahtena versiona, wikipedian mukaan Bergman on ohjannut saman tarinan sekä televisiosarjaksi että pitkäksi elokuvaksi. Digiboxin kovaleyllä on tallessa elokuva, jonka pituus on kolmisen tuntia. Viime vuosina se on vaikuttanut kyseiselle elokuvalle ihan ok pituudelta.

Mitä älyä sitten on lukea romaani, jossa kuvataan sama tarina? Elokuvassa moni asia jää epäselväksi. Romaanista voi koettaa löytää selityksiä aukkopaikkoihin. Sanonpahan vain, että romaani ei suinkaan avaa näitä mystisiä kohtia sen enempää kuin elokuva. Sen sijaan Bergmanin romaani kertoo tapahtumien ympäristöstä ja ajankohdasta sanoilla enemmän kuin mitä elokuvasta ihan suoraan voi päätellä. Tapahtuma-ajankohta on 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppu, paikkana pieni ruotsalainen kaupunki, jossa sijaitsee piispanistuin, josta löytyvät niin yliopisto kuin teatterikin, kaikki tarinalle merkityksellisiä asioja. Tapahtumien keskipisteenä olevan Ekdahlien perheen historiaa avataan enemmän. Lisäksi kirjaa lukiessa voi tietysti tarvittaessa seisahtua pohdiskelemaan eri hahmojen vahvoja elämänkatsomuksellisia mielipiteitä.

Huomattavin ero elokuvan asetelmaan on se, että romaanissa Fannylla ja Alexanderilla on vanhempi sisar, Amanda. Amanda on mukana koko kirjan ajan, elokuvassahan Fanny ja Alexander saavat kohdata kahdestaan kaikki vastoinkäymiset. Oma ihmetyksenaiheensa on sitten se, miksi tarinan nimenä ylipäätään on Fanny ja Alexander, kun jännite keskittyy enimmäkseen Alexanderin ympärille ja Fanny on mukana enempi taustalla.

Itse tarinasta sen verran, että Alexander päähenkilönä on kymmenvuotias, haaveileva ja mielikuvituksensa teitä vaelteleva poika, joka osoittaa tarpeen tullen harvinaisen tervettä jääräpäisyyttä, mitkä luonteenpiirteet sitten vetävät hänet vaikeuksiin. Sekä elokuvan että romaanin loppuun sijoitettu lainaus August Strindbergin Uninäytelmän alkusanoista saa jonkinlaisen kaksoiskappaleensa jo romaanin varhaisemmassa vaiheessa. Alexander on kärsinyt rankasta ja epäoikeudenmukaisesta kurituksesta, minkä lisäksi hänet on eristetty pelottavaan paikkaan, missä muutoin niin armahtava mielikuvitus käy hyökkäykseen häntä kohtaan. Tapahtunut herättää Alexanderissa seuraavanlaisia tuntemuksia:

Hän ymmärtää myös että on olemassa ihmisiä jotka haluavat hänelle pahaa, jotka haluavat hiljaa musertaa hänet ja että juuri niillä ihmisillä on valta ja tahtoa toteuttaa aikeensa. Todellisuus on aina tarjonnut Alexanderille rakennuskiviä unia ja fantasioita varten. Äkkiä sama todellisuus ryntää hänen tietoisuuteensa sokeana ja raivokkaana.

Mikä on se asia, josta Fanny ja Alexander kertoo niin elokuvana kuin romaaninakin? Ehkä kyse on kohtaamisesta elämän kanssa. Katsantokantoja elämää kohtaan tuodaan esille monia, kuviteltu sekoittuu todellisuuteen, niitten rajat hämärtyvät hämmentävällä, paikoin riemukkaallakin tavalla.

Kirjassa on 221 sivua, lukaisin sen läpi muutamassa päivässä. Tällä tekstilläni osallistun MarikaOksan lukuhaasteeseen elokuvista, jotka ovat saatavilla myös kirjana. Kaunis juliste! Jatkoa seurannee.
 

10 kommenttia:

  1. Fanny ja Alexander on minustakin Bergmanin elokuvista hienoimpia, myös viihdyttävimpiä. Siinä on vähemmän sitä uskonnollismystistä ahdistusta, synnintuntoa, syyllisyyttä, jota aika monissa Bergmanin elokuvissa on minun makuuni ihan liikaa. Lisäksi tässä on niitä ihanan tunnelmallisia Carl Larsson-maisia lasten, juhlien ja kodin kuvauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi onnistuneesti kuvailu! Olen isolta osin samaa mieltä. Kirjaan verrattuna elokuva kertoo tunnelmasta ja näkymistä tietenkin paljon enemmän ja niistä näkymistäänhän kyseistä elokuvaa usein ylistetään.

      Poista
  2. Minun pitäisi kyllä viimein sivistää itseäni Fannylla ja Alexanderilla. Eli kirja on lukematta ja elokuva katsomatta. :) Elokuvaa on muistaakseni näytetty tv:ssäkin, mutta enpä vain ole tullut katsoneeksi. Tarina kuulostaa viehättävältä, mutta kuulostaa hieman siltä että ehkä olisi parempi aloittaa kirja lukemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Lissu tuossa alempana huomauttaa, Fanny ja Alexander on sopivaa joulunajan katseltavaa, sillä elokuva alkaa näyttävällä joulujaksolla. En enää pysty sanomaan kumpiko olisi parempi tehdä ensin, katsella elokuva vai lukea kirja, olen sen verran elokuvan lumoissa.

      Poista
  3. Minultakin on tämä jäänyt näkemättä, vaikka varmaan kymmenkunta muuta Bergmanin leffaa olen nähnyt ja niistä pitänyt...
    Lähinnä kun ajatuksena on ollut että haluaisin nähdä sen tv-sarjaversion mutta DVD:nä saa vain elokuvaversiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen veruke siirtää katsomista tuonnemmaksi! Eikä tämä ole mitään ironiaa. Saattaa olla, että olen joskus nähnyt sen tv-sarjaversion, koska tuntuu kuin erästä tiettyä yksityiskohtaa ei enää elokuvassa näkyisi ja se vaikutti minuun aikoinaan vahvasti. Tosin olen sen verran sukulaissielu Alexanderille, että olen voinut kehittää itselleni lievästi vääristyneen muistikuvan.

      Poista
  4. Joulun tunnelmiin pääsee muistelemalla Bergmanin kuulua leffaa. Ehkä se taas tulee joulunpyhinä. Saatan katsoa, kun tiedän olevani koirien kaverina tyttären perheen reissatessa Uudessa Seelannissa asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se elokuva on saattanut kuulua meidänkin jouluperinteisiimme enemmänkin kuin puolenkymmentä kertaa. Toinen on ollut Linnaisten vihreä kamari, jossa on ihanan hyytävä talvitunnelma: ulvova tuuli, lumituisku ja kynttilöitä. Kummitteluakin esiintyy.

      Uuteen Seelantiin matkustaessa tyttäresi ehtisi katsella sen tv-sarjaversionkin lentokoneessa!

      Poista
    2. Tuo Littowien toikkarointi talvisessa kartanossa on kyllä kiehtova kertomus. Henny Valjuksessa on aitoa haamumaisuutta. Kirjanakin kertomus on mukava. Toisenlaista talvimenoa edustaa Bergmanin "Talven valoa", joka on oma suosikkini, kun siinä ahistaa ihan oikeasti.

      Poista
    3. Minusta Linnaisten näyttelijävalinnat ovat osuneet aivan nappiin muutoinkin. Luin sen ennen blogeeraajan uraani kirjana, mutta olen näköjään blogeerannut toisesta Topeliuksen Talvi-iltain tarinasta eli Kuninkaan hansikkaasta. Linnaisten sovitus elokuvaksi vaikuttaa minusta erinomaiselta. Tietyssä mielessä siinä tarinassa olisi aineksia uudelleen filmatisointiin, mutta saattaa helposti olla niin, että elokuvattaessa joudutaan joko uudistamaan tarinaa liiaksi tai uskaltaudutaan uudistamaan liian vähän.

      Talven valoa olen nähnyt vain kerran ja se ahdistus ei ollut ihan minun teekupposeni. Lähinnä jäi mieleen miten samalta ruotsalainen jumalanpalveluskaava vaikuttaa suomalaiseen verrattuna. Ellen ihan väärin muista niin aihe jumalanpalveluksesta tyhjässä kirkossa on jotenkin satuttavammin ja ehkä myös koomisemmin esillä Friedrich Dürrenmattin novellissa Kuunpimennys. Aikoinaan ostin jonkun iltapäivälehden, kun lööpissä kerrottiin, ettei jonkun suomalaisen elokuvan teatteriesityksessä Helsingissä ollut yhtään katsojaa.

      Poista