Powered By Blogger

torstai 28. tammikuuta 2016

Henry David Thoreau: Kävelemisen taito

Amerikkalainen luonnon ystävä ja filosofi Henry David Thoreau (1817 – 1862) kirjoitti The Atlantic Monthlyn vuoden 1862 kesäkuun numerossa julkaistun tekstin, joka sai otsikokseen Walking. Wikipedian mukaan Thoreau kuoli saman vuoden toukokuun alussa, joten teksti on varmaan julkaistu hänen muistokseen. Kirjoituksen loppu vaikuttaa hengellisesti sävyttyneeltä, matkalta kohti Taivaan kirkkautta. Vuonna 1997 ilmestyi Thoreaun tekstistä Markku Envallin laatima suomennos nimellä Kävelemisen taito.

Pieni katkelma tekstistä kertonee sen hengellisistä sävyistä:

Nämä tilat, jotka olen itse mitannut, nämä rajat jotka olen saattanut voimaan, näkyvät vielä hämärinä kuin usvan läpi, mutta niillä ei ole kemiallisia ominaisuuksia niitä kiinnittämään; ne lakkaavat näkymästä lasin pinnassa, ja maalarin maalaama kuva erottuu hämärästi alta.

Vrt. 1. Kor. 13:12 ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.”

Thoreau kirjoittaa Luonnosta isolla alkukirjaimella niinkuin uskova ihminen kirjoittaa Jumalasta. Viittaukset eri uskontoihin antavat mielestäni ymmärtää, että Thoreaun suhde Luontoon on tavallaan kurkottamista kohti Jumalaa. Tekstissään Thoreau kuvaa kävelemistä Luonnossa, kulkemista siellä missä ei ole teitä ja ihmisen luomaa ympäristöä. Ihminen on Luonnossa sillä paikalla, johon hänet on tarkoitettu. Ihminen on alunperin osa Luontoa, Luontoäidin lapsi. Thoreaun mukaan kullakin ihmisellä saattaa olla sivistyneen yhteiskunnan käyttämää nimeä todempi nimi, joka voi nousta esiin hänen nukkuessaan tai vihastuessaan tai hänen joutuessaan intohimon tai innoituksen valtaan. Kirjallisuudesta Thoreau ei löydä ihmisen aitoa luonnonlapsen kieltä, lähimmäs sitä pääsevät mytologiat, joissa ihminen on lähimpänä yhteyttä siihen maaperään, josta ihmissuku on kasvanut.

Tekstin alkupuolella Thoreau kertoo kävelevänsä itse mieluiten lännen suuntaan. Hän näkeekin lännen ihmiskunnan oikeaksi kulkusuunnaksi. (Ja onhan se myötäpäivään kulkemista!) Hän yhdistää tekstissään lännen Amerikkaan ja kuvailee miten Amerikka on vielä neitseellinen, tuottaa runsaita satoja ja kasvattaa monenlaisia korkeita puita. On hyvä ettei Thoreau tiennut kirjoittaessaan millaiset ajat preerioilla olivat koittamassa! Toisaalta hän viisaasti täsmentää, että suunnalla kohti länttä hän tarkoittaa ihmiskunnan etenemistä Luonnon suuntaan. Niin että saavutettuaan tietyn kehitysasteen ihmiskunta oivaltaa edetä siihen mikä on olennaista, Luonnon yhteyteen. Thoreau ei kirjoita paluusta menneeseen vaan kehittymisestä Luonnon osaksi ja ihastelijaksi.

Thoreau rakastaa metsiä. Jaan hänen kanssaan tämän rakkauden. Thoreaun mukaan Uudessa Englannissa ei vielä hänen aikanaan maisemaa omistanut kukaan. Kävellä sai melko vapaasti. Hän kuitenkin ennustaa tulevan ajan, jolloin metsäinen

maa erotetaan aidalla niin kutsutuiksi huvipuistoiksi, joista vain jotkut saavat ahdasta ja valikoivaa iloa – kun aidat moninkertaistuvat ja keksitään ihmisansoja ja muita laitteita ohjaamaan kulkijat yleiselle tielle ja kävelyn Jumalan maan pinnalla selitetään merkitsevän luvatonta tunkeutumista jonkun herrasmiehen maille.

Tästä on esimerkkinä Siilinjärvelläkin sähköpaimenella aidattuja metsämaita.

Kirjasessa on 77 sivua. Sen lueskeluun kului minulta pari päivää.

13 kommenttia:

  1. Kyllä se taitaa Thoreau pyöriä haudassaan kun luonnon nykytila on se mikä on. Hyvin hän on kehitystäkin aavistellut. Onneksi meillä sentään Suomessa on tämä jokamiehenoikeus, vielä. Ei kai se ole mikään ihme, että valokuvaajatkin villiä luontoa etsiessään päätyvät joutomaille, hylättyjen teollisuuslaitosten ja romujen keskelle.

    Thoreau on selvästi ajatonta lukemistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mutta hyvä jos vain luonnon nykytila Thoreauta pyörityttää, minä jo säikähdin, että tuo minun kirjoitus olisi filosofille liikaa.

      Minusta tuntuu, että jokamiehenoikeus alkaa joutua testiin. Ilmeisesti tontinomistajilla on oikeus aidata tonttinsa sähköpaimenella enkä ainakaan minä kehtaa mennä napsuja ottamaan metsään mennäkseni.

      Ajatonta on Thoreau. Monet kiitokset, Leena, tästä vinkistä! Pitää harkita niitä hänen pitempiäkin kirjojaan vaikka tässä lyhyessäkin on vaikka kuinka ja paljon sulateltavaa.

      Poista
  2. Thoreau on tullut vastaan kirjallisuusviitteenä eri kirjoissa. Tämän filosofin kirjat kiinnostaisi minuakin. Luonto on minulle tärkeä elementti ja minäkin rakastan metsiä, harmillista, että on niin huonot mahdollisuudet päästä metsäkävelyille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä teos ei ainakaan ole puuduttavan pitkä ja sitä paitsi se on oikein selkeästi kirjoitettu ja suomennettu. Ei tainnut maksaakaan kovin paljoa varsinkaan edustamiinsa hienoihin arvoihin nähden.

      Harmi tosiaan, ellet pääse metsälenkille. Koen metsässä kävelyn itse usein hyvinkin meditatiivisena sukelluksena salaperäisen "Luonnon" omaan valtakuntaan. On täälläkin tuota vanhaa metsää lyöty päreiksi viime aikoina ihan kaameasti.

      Poista
  3. Nyt osuit kirjaan, jonka äärellä minäkin olen hiljentynyt. Metsä vetää puoleensa. Ostin jopa Jouko Pullisen pienen grafiikkavedoksen, jossa metsänäkymän yli kulkee harvakirjaimisena sana walking.

    Pullinen on taiteilija, joka oli myös työtoverini. Hän kutsui minutkin näyttelyynsä jokunen vuosi sitten ja kertoi syttyneensä Kävelemisen taidosta kuljeskeluilla Hämeenlinnan metsissä Olli Jalosen kanssa. Kirjailija opasti graafikon Thoreaun ajattelun pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että tämä on kolahtanut sinuunkin! Ja niin moneen muuhun myös.

      Niin minultahan jäikin se yksi Olli Jalosen romaani kesken. Pitäisiköhän sitä sitten...? Mutta kun olin ajatellut seuraavaksi Steinbeckia. Ja sen jälkeen muuatta Mäkelää. Sitten olisi vielä virolaisia novelleja. Jospa sen jälkeen lukaisen sen "Hotelli eläville" loppuun!

      Poista
    2. Odotan, mitä aikanaan kirjoitat Jalosen nuoruusajan teoksesta vuodelta 1983. Minulla on Hotelli eläville hyllyssäni, mutten muista siitä paljon mitään niin kuin en muistakaan kauan sitten lukemistani kirjoista.

      Poista
    3. Minulla ei ole aloittamisesta kuin alle vuosi, joten muistan aika hyvin lukemani. Jostain syystä on aina työntynyt jotain muuta tilalle.

      Sinähän taisitkin lukea niitä Jalosen uudempia kirjoja jokin aika sitten?

      Poista
    4. Niin luin. Itse asiassa Jalonen on niitä kirjailijoita, jolta olen lukenut lähes kaiken.

      Poista
    5. Hienoa! Ja onko Panu Rajala toinen?

      Minä olen lukenut niin vähän, että en varmaan kenenkään koko tuotantoa ellei sitten ole luettujen joukkoon sattunut joku yhden kirjan kirjoittaja. Olen pitänyt John Steinbeckistä, nyt luen hänen kirjaansa Matkalla Neuvostoliitossa. Aika kiva kirja!

      Poista
    6. Ei ole Rajala muilta kuin myöhäisvuosien elämäkertojen tai sellaisiksi jollain tavalla määrittyvien osalta. Bo Carpelanilta luin jokseenkin koko tuotannon, paljon myös Doris Lessingiltä ja Toni Morrisonilta. Muita en nyt tähän hätään muista, mutta niitä on ollut useita.

      Poista
  4. Minä luin hiljattain Waldenin ja ihastuin. Tämäkin näemmä pitää lukea! Minäkin rakastan metsää ja kävelemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin sen tekstisi Waldenista. Varmaan pitäisi minunkin siihen kirjaan ottautua.

      Poista