Leo Tolstoi: Kuinka hanhi jaetaan

Venäjän kirjallisuuden suuri Leo Tolstoi (1828 – 1910) kirjoitti romanttisen blaa-blaan lisäksi myös asiapitoista kirjallisuutta. Kansansatujen ja oman luonnonhavainnointinsa pohjalta Tolstoi kirjoitteli pienimuotoisia, osin lapsillekin soveltuvia kertomuksia. Martti Anhava kokosi ja suomensi niistä valikoiman, joka julkaistiin vuonna 2008 nimellä Kuinka hanhi jaetaan. Kuvituksen kirjaan teki Matti Pikkujämsä oivallisella tyylillään.

Tämän kirjan lukeminen oli ollut mielessäni jo muutaman vuoden. Kun huhtikuun loppupuolella kävin kirjastossa laimaamassa ne kuusi viimeksi lukemaani kirjaa, joista olen tätä ennen blogeerannut, vilkaisi tämän kirjan kannen veikeä hanhi minua sillä silmällä ja minun oli otettava hänet mukaani seitsemänneksi. Kirja ei kuulu Leningrad – Ost-Berlin -lukuhaasteeseeni.

Löysin kirjan siis kirjaston lastenosaston hyllystä. Kaikkia tarinoita en silti noin vain kenelle lapselle tahansa suosittelisi. Ihan kaikki lapset eivät kykene käsittelemään tarinaa veturinkuljettajasta, jonka junan raiteilla on yllättäen hevosajoneuvo. Epäilen sitä paitsi koko tarinan järkevyyttä. Nämä kertomukset sisältävät paikoitellen muutoinkin sellaista maalaishenkistä juurevuutta, joka ei aina kaupunkilaisajattelijan vartalolle sovellu. Tarina, jossa kasvimaalta kurkkuja varastamaan mennyt mies saa selkäänsä tai toinen, jossa rosvo alkaa lopuksi itkeä ja pyytää piispaa rukoilemaan puolestaan, ovat varmasti jopa räiskintäpeleihin tottuneille lapsosille aika rankkaa kamaa, niin sanoakseni. Myös kertomus kulta-aarteen löytäneistä veljeksistä saattaa jäädä avautumatta aika monelle aikuisellekin, enkä sanoisi että sen tarvitsisikaan avautua kertojan esittämässä muodossa.

Tolstoi tuntuu olleen kiinnostunut luonnon havainnoinnista. Erityisesti termodynamiikan ilmiöt (lämpötilaerojen tasoittuminen) ovat kiehtoneet hänen mieltään. Lisäksi Tolstoita on kiinnostanut eläinten kyky aistia ja siitä johtaen ehkä myös se mitä kaikkea ihmiseltä jääkään huomaamatta aistiemme vähäisemmän herkkyyden vuoksi. Kaikkein parhaimmillaan nämä pikku kertomukset ovat kun Tolstoi kertoo omista kokemuksistaan puitten hoitajana. Vaikka hän joutuu suhtautumaan puihin aika käytännölliseltä kannalta, hän myös lähemmin puitten elämää tarkastellessaan näkee puut elävinä olentoina, joitten juurivesat ovat puitten lapsia. Jos ei muu sulata jäätä kriittisen lukijan rinnasta niin tämä nyt ainakin.

Vaikka Tolstoi tunnetaan laajoista rakkauskertomuksistaan niin kuin Sota ja rauha, esiintyy hän joissakin lukemani kirjan tarinoista humorististen kertomusten taitajana. Nimikertomus Kuinka hanhi jaetaan toimii ovelan matematiikan keinoin ja herättää tarinan sisälläkin hersyvät naurunpurskahdukset. Lähemmässä tarkastelussa tarinan maailmankuva on säälimätön: rikas tilanherra on todellakin herra, joka voi päättää asioista oman mielensä mukaisesti ja vain häntä viihdyttämällä voi köyhä talonpoika saada apua talouteensa. Herkemmin huumori toimii vielä lyhyemmissä tarinoissa, kuten opiskelijanuorukaisen oppiessa muistamaan mikä se harava oikein on. Hauska pikku tarina Keisari ja paita kertoo sekin entisaikojen karmeista elintasoeroista sekä Tolstoin elämänkatsomuksen syvyydestä ja tekee sen kaiken huumorin keinoin.

Kirjassa on melkein sata sivua ja lueskelin sitä muutaman päivän.

Muita blogiarvioita kirjasta:

kirjava kukko

luettua elämää