Stanisław Lem: Futurologinen kongressi

Lukaisin puolalaisen Stanisław Lemin (1921 – 2006) pienen romaanin, joka ilmestyi Puolassa vuonna 1971 nimellä Kongres futurologiczny. Sen suomensivat Riitta Koivisto ja Kirsti Siraste ja kirja ilmestyi suomeksi vuonna 1978 nimellä Futurologinen kongressi.

Silkasta sattumasta johtuu, että edellisen luettavani Bulgakovin kertomuskokoelman niminovelli Morfiini käsitteli huumausaineita ja tässä Lemin romaanissakin tajuntaan vaikuttavilla aineilla on merkittävä osansa. Koetan jatkossa rajoittaa tämmöistä.

Aikaisemmin olin lukaissut Lemiltä mm. kertomuskokoelman nimeltä Tähtipäiväkirjat, joitten sankarina hääräili avaruusseikkailija Ijon Tichy. Myös tässä romaanissa professori Tarantoga lähettää Tichyn matkalle, joka tosin suuntautuu Maan kamaralle, latinalaiseen Amerikkaan, levottomaan Costaricanan valtioon. Viattomasta tulevaisuuskongressista muodostuu Tichylle kaikkien aikojen trippi, joka vie hänet perimmäisten kysymysten äärelle. Tosin niin käy joka reissulla Tähtipäiväkirjoissakin. Tällä kertaa Tichy vain taittaa matkansa tuhannen hallusinogeenin kautta.

Lemin verbaalinen leikittely jatkuu tässä teoksessa Tähtipäiväkirjojen tapaan. Ja samaan tyyliin mukana on sekä huumoria että vakavampaa pohdiskelua. Onnistuneesti Lem taiteilee tieteistarinoille ja jonkin verran tieteellekin irvaillen (varsinkin viisaustieteelle ja kielitieteelle) sekä ihmiskunnan tulevaisuuden haasteita laskeskellen. Pelkäksi huumoriksi tätä teosta en haluaisi luokitella. Romaani kysyy mikä ihmiselle riittää? Mitä sitten tehdään kun raja tulee vastaan? Minusta Tähtipäiväkirjojen lyhyemmissä tarinoissa asiat kuvaillaan riittävällä tarkkuudella, tässä kirjailijalla oli sanottavaa aika tavalla, vähempikin olisi riittänyt.

Sen kummemmin selittelemättä haluan kirjata tähän näytteenä Lemin romaanin utopiayhteiskunnan palvelumuotoilusta seuraavan katkelman:

Mainitsette vain henkilön, täytätte kaavakkeemme, ilmoitatte mitä teillä on hampaankolossa, epäsopunne syyt. Tosin sekään ei ole välttämätöntä, sillä useimmiten tekee mieli olla paha ilman pienintäkään syytä, eli syynä voi olla toisen ihmisen selkeys, jalous tai kauneus. Selvitätte sen ja saatte luettelomme.

Tämä selvittääkin paljon siitä kaikesta nurjamielisyydestä, jota minua kohtaan joskus minulle täysin käsittämättömästä syystä tunnetaan. Eihän minun huumorini ihan Lemille särähdä, mutta selkeyttä, jaloutta tai kauneutta siitä varmaan löytyy...?

Kirjassa on 145 sivua ja luin sen tänään. Lainasin kirjan Siilinjärven kirjastosta. Sitä säilytetään siellä varastossa, ilmeisesti huonon kunnon vuoksi. Kirjaston virkailija kirjoitti kirjan oheen lapun, jossa kerrotaan, että kirja oli kehnossa kunnossa jo lainatessa, niin että jospa en ainakaan sitä joutuisi maksamaan, on sen verran harvinaiseksi jo käynyt, että saattaa tulla kalliiksi. Kirja on kovakantinen liimaselkäpainos, josta niteet repsottavat irrallaan. Ja tämän kirjan myötä sain vähän kiinni tavoitettani kuuden kirjan lukemisesta kuukautta kohti entisen itäblokin kirjallisuushaasteessani.

P.S. Unohdin mainita siitä, että jossain määrin kirjan pohjalta on israelilainen Ari Folman ohjannut elokuvan The Congress vuonna 2013. Elokuva on kansainvälinen yhteistuotanto. Se yhdistää näyteltyä elokuvaa ja tietokoneanimaatiota.