Jerzy Andrzejewski: Vetoomus

Puolan kansantasavallassa vaikuttanut Jerzy Andrzejewski (1909 – 1983) kirjoitti vuonna 1968 puolan kielellä Pariisissa julkaistun pienoisromaanin Apelacja. Vuonna 1969 ilmestyi Toivo Toivaksen laatima suomennos nimellä Vetoomus. Andrzejewskin ehkä tunnetuin teos on romaani Popiół i diament, vuodelta 1948. Romaanin pohjalta Andrzej Wajda ohjasi vuonna 1958 elokuvan, joka suomeksi tunnetaan nimellä Tuhkaa ja timanttia.

Andrzejewskin romaani Vetoomus sijoittuu heti ensimmäisistä sanoista lähtien Veiksel-joen varrella T:n kaupungissa sijaitsevalle kaupunginsairaalan psykosomaattiselle klinikalle. Kyseisessä hoitolaitoksessa työskennellään siis kirjailijan sanoja lainatakseni synnynnäisistä puutteistaan huolimatta harhateille joutuneiden ja nääntyneiden ihmismielien liian mutkikkaiden polkujen suoristamiseksi. Kirjailija ei pihtaile sanallisen taitonsa esittelyssä. Lyhyt kirja pitää sisällään todella paljon kertomuksia Puolan sodanaikaisesta ja varsinkin sodanjälkeisestä todellisuudesta joskin paikoin epätodellisuuden sumuverhon läpi katseltuna. Päähenkilö herra Marian Konieczny on hoidettavana klinikalla jo kolmatta kertaa hermoromahdusten ja itkukohtauksien takia. Hänen ongelmansa tulee lukijalle selville jo kirjan alkuvaiheessa, myös Konieczny itse on saanut kuulla arvostamansa tohtorin määritelmän, mihin hän ei usko vaan pikemminkin todennäköistä on, että häntä tarkkailevat Vastavakoilun agentit ja salaperäiset Sähköaivot:

kans. tri Plebański on useaan otteeseen ja aina ystävällisesti selittänyt minulle, että minun sairauteni perustuu luulotautiin, niin että johtuen heikentyneistä hermoistani minusta vain näyttää siltä, että Vastavakoilu jäljittää minua, sillä itseasiassa kukaan ei syytä minua petoksesta eikä pidä minua vieraan vakoilun agenttina, ja tämä varmastikin tarkastettiin läänin turvallisuuspalvelussa

Romaani etenee isolta osin Koniecznyn muisteloitten kautta. Hän on saanut päähänsä kirjoittaa Kansalainen Ensimmäiselle Sihteerille (Puolan työväenpuolueen johtajalle) selostuksen elämästään, jotta hänen kunnioittamansa Kansan-Puolan johtaja ottaisi vastavakoilun agentit pois häntä jahtaamasta. Klinikan lääkäri suostuu tähän ja jopa kannustaa Koniecznyä antamalla hänen käyttöönsä huoneen, jossa rauhassa kirjoittaa vetoomustaan.

Konieczny esitetään kouluja käymättömänä, mutta hän käyttää muisteloissaan hienoa ja täsmällistä kieltä, joskin harhautuu tavan takaa surkuhupaisalla tavalla kertomaan sivuseikoista ja niitten kautta vielä sivullisemmista seikoista. Tuohtumuksensakin Konieczny esittää kanssaihmisiä kunnioittaen. Tarinan myötä Koniecznyn kova elämä kuoriutuu lukijan eteen. Hän on yrittänyt parhaansa ja tehnyt koko joukon vääriä valintoja. Mitkä sitten olisivat Puolassa olleet oikeita valintoja, sitä en tiedä. Konieczny on tragikoominen hahmo, hänen sairautensa tekee hänestä todellisuudesta irrallaan elävän olennon, joka näkee kauhut kaikkialla. Näen hänessä sielun veljeni, kohtalotoverini.

Puola näyttäytyy yhden ainoan oikean näkemyksen maana, jossa ei ole luvallista edes epähuomiossa olla tekemisissä yhteiskunnan vihollisten kanssa. Romaanissa liikutaan osaksi ajassa, jolloin Puolan antikommunistiset voimat pyrkivät terroritekojen avulla järkyttämään jaloilleen pyrkivää sosialistista yhteiskuntaa. Tämän taistelun alkamisestahan Tuhkaa ja timanttiakin kertoo.

Kirjassa on vain 135 sivua joten sain sen lukaistua parissa päivässä.