Arto Salminen (1959 – 2005) kirjoitti
vuonna 2001 julkaistun romaanin nimeltä Paskateoria. Lainasin
kirjan aikoinaan Siilinjärven kirjastosta, mutta minulla oli silloin
ilmeisesti muita kiinnostuksen kohteita, joten kirja jäi kerrassaan
nykäsemättä. Olen iloinen, että nyt lainasin kirjan uudestaan,
tällä kertaa Kuopiosta. Iloitsen erityisesti siitä, että luin
kirjan, sillä se on todellakin lukemisen arvoinen.
Minämuodossa kirjoitettu Paskateoria
tarkastelee maailmaa kohulehden toimittajan Suurnäkin silmin.
Lapsena Suurnäkki on törmännyt piikkilankaan ja repinyt
siinä myös silmäluomensa, niin että vaikka piti silmiä kiinni,
auringonvalo loisteli luomien lävitse. Niihin aikoihin kaikki on
ruvennut Suurnäkistä näyttämään paskalta. Romaanissa esitetään
parikin paskateoriaa ja lukijan kannattaa niitä odottaa, vaikkeivat
ne muodostakaan erityisempää huipennusta itse tarinassa tai missään
muussakaan. Tarinan huipennus tapahtuu, kun toimittaja Suurnäkki
menee vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Sekin huipennus
muistuttaa siilinjärveläistä suppaa, mutta lukemisen arvoinen se
silti on.
Kielenkäyttö on räväkkää, voisi
puhua konekivääripuheesta – ja kyllä kirjassa konetuliaseitakin
esiin kaivetaan. Salmisen tekstissä paikoin ilmenevä toisteisuus on
kuitenkin luovempaa, se vie tarinaa eteenpäin. Huumori on mustaa
kuin aikakin.
Nyt multa katkes juttu, niin että
laitampa tähän lainauksen kirjasta. Se oli muistaakseni sivulla
115. Oikein muistin. Tavaratalon edessä on meneillään työtaistelu,
myyjien mielenilmaisu, jonka Suurnäkki sattuu näkemään, siitä
pieni katkelma:
– Joku yksinhuoltaja on saanut
kenkää kun on jäänyt hoitamaan sairaita lapsiaan kotiin.
– Onpa härskiä peliä, minä
sanoin.– Miten niin, kysyi selkä. – Mun vaimo on Nokialla töissä tutkijana. Ei siellä yksikään työntekijä kehtaa edes ajatella, että lasten takia jäätäisiin töistä pois. Miksi joidenkin helvetin myyjien pitäisi saada erivapauksia?
Romaanin sanoma ja tapa kuvata maailmaa
ovat vahvasti yhteiskunnalliset. Etten sano peräti poliittiset.
Kirjailija on köyhien puolella, mutta hän ei kuvaa heitä ylevästi
vaan esittelee heidät raakuuteen alistettuina olentoina. Suurnäkki
ei ole miellyttävä henkilö, hän on samanlainen itsekeskeinen ja
muita halveksuva tyyppi kuin muutkin. Ainut hyvää muistuttava hahmo
on Suurnäkin lääkärivaimo Heidi, joka unelmoi omasta talosta ja
kodinhoitohuoneesta. Suurnäkki on himojensa vietävissä, hän
pettää vaimoaan kirjan alusta saakka. Työtoverit lehdessä ovat
langenneita enkeleitä, lahjakkaita ihmisiä, jotka työskentelevät
juorulehden palveluksessa ja ovat vajonneet saastaansa. Viime kädessä
he ovat rahan palveluksessa, heidän tehtävänsä on myydä
kohujuttuja, jollaisia ihmiset viitsivät lukea rankan työpäivän
jälkeen. Yhteiskunta sinnittelee pääoman hommissa, mutta maan
akseli natisee jo, kapinan tulon voi tuntea kun työntää
seismografinsa maahan.
Kirjassa on 145 sivua. Lukaisin sen
parissa päivässä. Suosittelen Arto Salmisen tuotantoa muillekin.
Hyvä juttu Salmisen kirjoista löytyy Kansan Uutisten
Viikkolehteen kirjoittavan toimittaja Kai Hirvasnoron blogista. Blogiarvionsa ovat kirjoittaneet mm. Leena, Salla, Juhani ja Jori .
Samaa mieltä, kannattaa suositella. Tämä jätti minullekin vahvan jälkimaun.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Yhden kirjan perusteella Salminen vaikuttaa erittäin osaavalta kirjailijalta, monellakin tapaa.
PoistaMinun blogiarvioni oli sellainen lauantaiaamun sattuma. Olisin tietysti voinut kirjoittaa tästä myöhemminkin, mutta kun piti viedä tänään kirjat kirjastoon ja hakea uutta tilalle.