Arto Salminen: Paskateoria

Arto Salminen (1959 – 2005) kirjoitti vuonna 2001 julkaistun romaanin nimeltä Paskateoria. Lainasin kirjan aikoinaan Siilinjärven kirjastosta, mutta minulla oli silloin ilmeisesti muita kiinnostuksen kohteita, joten kirja jäi kerrassaan nykäsemättä. Olen iloinen, että nyt lainasin kirjan uudestaan, tällä kertaa Kuopiosta. Iloitsen erityisesti siitä, että luin kirjan, sillä se on todellakin lukemisen arvoinen.

Minämuodossa kirjoitettu Paskateoria tarkastelee maailmaa kohulehden toimittajan Suurnäkin silmin. Lapsena Suurnäkki on törmännyt piikkilankaan ja repinyt siinä myös silmäluomensa, niin että vaikka piti silmiä kiinni, auringonvalo loisteli luomien lävitse. Niihin aikoihin kaikki on ruvennut Suurnäkistä näyttämään paskalta. Romaanissa esitetään parikin paskateoriaa ja lukijan kannattaa niitä odottaa, vaikkeivat ne muodostakaan erityisempää huipennusta itse tarinassa tai missään muussakaan. Tarinan huipennus tapahtuu, kun toimittaja Suurnäkki menee vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Sekin huipennus muistuttaa siilinjärveläistä suppaa, mutta lukemisen arvoinen se silti on.

Kielenkäyttö on räväkkää, voisi puhua konekivääripuheesta – ja kyllä kirjassa konetuliaseitakin esiin kaivetaan. Salmisen tekstissä paikoin ilmenevä toisteisuus on kuitenkin luovempaa, se vie tarinaa eteenpäin. Huumori on mustaa kuin aikakin.

Nyt multa katkes juttu, niin että laitampa tähän lainauksen kirjasta. Se oli muistaakseni sivulla 115. Oikein muistin. Tavaratalon edessä on meneillään työtaistelu, myyjien mielenilmaisu, jonka Suurnäkki sattuu näkemään, siitä pieni katkelma:

 – Joku yksinhuoltaja on saanut kenkää kun on jäänyt hoitamaan sairaita lapsiaan kotiin.

 – Onpa härskiä peliä, minä sanoin.
 – Miten niin, kysyi selkä. – Mun vaimo on Nokialla töissä tutkijana. Ei siellä yksikään työntekijä kehtaa edes ajatella, että lasten takia jäätäisiin töistä pois. Miksi joidenkin helvetin myyjien pitäisi saada erivapauksia?

Romaanin sanoma ja tapa kuvata maailmaa ovat vahvasti yhteiskunnalliset. Etten sano peräti poliittiset. Kirjailija on köyhien puolella, mutta hän ei kuvaa heitä ylevästi vaan esittelee heidät raakuuteen alistettuina olentoina. Suurnäkki ei ole miellyttävä henkilö, hän on samanlainen itsekeskeinen ja muita halveksuva tyyppi kuin muutkin. Ainut hyvää muistuttava hahmo on Suurnäkin lääkärivaimo Heidi, joka unelmoi omasta talosta ja kodinhoitohuoneesta. Suurnäkki on himojensa vietävissä, hän pettää vaimoaan kirjan alusta saakka. Työtoverit lehdessä ovat langenneita enkeleitä, lahjakkaita ihmisiä, jotka työskentelevät juorulehden palveluksessa ja ovat vajonneet saastaansa. Viime kädessä he ovat rahan palveluksessa, heidän tehtävänsä on myydä kohujuttuja, jollaisia ihmiset viitsivät lukea rankan työpäivän jälkeen. Yhteiskunta sinnittelee pääoman hommissa, mutta maan akseli natisee jo, kapinan tulon voi tuntea kun työntää seismografinsa maahan.

Kirjassa on 145 sivua. Lukaisin sen parissa päivässä. Suosittelen Arto Salmisen tuotantoa muillekin. Hyvä juttu Salmisen kirjoista löytyy Kansan Uutisten Viikkolehteen kirjoittavan toimittaja Kai Hirvasnoron blogista. Blogiarvionsa ovat kirjoittaneet mm. Leena, Salla, Juhani ja Jori .