Arvo Salo: Lapualaisooppera

Arvo Salo (1932 – 2011) sanoitti vuonna 1966 ensi-iltansa saaneen Lapualaisoopperan. Helsingin Ylioppilastalolla esitetystä laulunäytelmästä Salon teksteineen ja Kaj Chydeniuksen säveltämine lauluineen tuli 1960-luvun poliittisen kulttuurin ikoni Suomessa. Saattaa olla, että tätä kautta jokin Suomen poliittisessa elämässäkin liikahti vasemmalle, mutta itäraja pysyi entisenlaisena. Teoksen aiheena on 1930-luvun alun Suomessa toiminut vasemmistovastainen Lapuan liike ja tavoitteena lapualaisten harjoittaman terrorin tuomitseminen sekä sosialismin esitteleminen rauhanaatteena.

Lapualaisoopperan teksti on siis julkaistu kirjasena vuonna 1966. Kirjan alussa kerrotaan roolijako ja myös se, kuka mitäkin osaa esitti. Onhan se hyvä tietää, milloin Kaisa Korhonen laulaa voimakkaalla äänellään, milloin kuullaan Lars Svedbergin sielukasta puhetta jne.

Itse esityksen aloittaa toinen säkeistö virrestä 459 (vuoden 1938 virsikirjan mukaan, nykyään hieman muutetuilla sanoilla virsi 579). Tämän Suomen kansaa siunaavan virren kolmas säkeistö päättää I näytöksen. Virren sävelsi ukrainalainen Dimitri Bortnjanski vuonna 1822 ja ennen vuotta 1938 se lienee alkanut vielä muodossa O Herra, siunaa ruhtinaamme millä tarkoitettiin Suomen suuriruhtinasta, Venäjän tsaaria? Nykyään virressä puhutaan maamme päämiehestä. Viittaukset Venäjään jäävät muuten Lapualaisoopperassa vähäisiksi. Neuvostoliittoa ei edes nimeltä mainita.

Ensimmäisessä näytöksessä lauletaan myös porvarillista taistelolaulua Vilppulan urhojen muistolle sekä vanhaa työväenlaulua Kysymyksiä ja vielä puolalaista sorronvastaista Varšavjankaa. Ensimmäisessä näytöksessä nostatetaan vihaa punaisten ja mustien välillä niin propagandistiseen sävyyn, että oksasakset pois!

Toisessa näytöksessä vieraillaan Lapualla, Pohjanmaalla, Lapuan liikkeen johtajan Vihtori Kosolan kodissa. Mielialaa kuvastaa oikeistolainen vallankumouksellisuus, halu puhdistaa maa marksismista. Lapuan liikeen kannattajista rakennetaan luotaantyöntävän hurmahenkisiä ja väkivaltaa himoitsevia hahmoja. Puheissa toistuvat vertaukset 1590-luvun Nuijasotaan, talonpoikien kapinaan vallanpitäjiä vastaan.

Kolmannessa näytöksessä kuvataan Lapuan liikkeen harjoittamaa terroria. Näytös jakautuu neljään kohtaukseen, joitten myötä kerrotaan pahenevista teoista, joita ovat vasemmistolaisten punaisten paitojen repiminen, muilutus, kusiaispesässä istuttaminen ja murha. Muilutusta kuvaava toinen kohtaus sisältää hienon vuoropuhelun vasemmistolaisen ja lapualaisen puhujan välillä. Kolmannessa kohtauksessa muurahaispesään istutettu nainen pyytää anteeksi, ettei kohtaus täysin vastaa historiallista totuutta.

Neljäs näytös kuvaa Lapuan liikkeen uhman kiehahtamista äärimmilleen, Mäntsälän kapinaan lähtöä ja liikkeen vähittäistä hajaantumista. Kosolan kärsimän vankeusrangaistuksen jälkeen hänet otetaan omiensa joukossa vastaan alussa lauletun virren ensimmäisellä säkeistöllä, jossa siis puhutaan maamme päämiehestä. Viides näytös summaa näytelmän opetuksen, joka on Ei väkivaltaa.

Arvo Salo osoittautuu parhaimmillaan vakuuttavaksi riimittelijäksi, jonka laulujen sanoituksia on ilo lukea. Esitys uhkuu mustaa huumoria, joka keventää muutoin raskasta aihetta ja tuomitsevaa sävyä. Tapa, jolla Lapuan liikettä ja sen kannattajia näytelmässä kuvataan, on siinä mielessä hyvin valittu, että paljon keskinäisestä keskustelusta tapahtuu Lapualla, kannattajien keskuudessa. Siellä varmasti on esitetty räikeimmät puheenvuorotkin. Toisaalta työväenaatteen kannattajat nähdään viimeisen päälle rauhan miehinä ja naisina, minkä ajatuksen todenperäisyys lienee sotien jälkeisen liikehdinnänkin perusteella vähän niin ja näin. Tästä epäuskottavasta hyvä-paha-asettelusta syntyy lievästi etovan propagandistinen kokonaisuus, joka on onneksi aikansa elänyt. Viime vuonna lukemassani sosialismin ajan kirjallisuudessa paksua fasisminvastaisuutta ilmeni lähinnä ennen sotia ja sota-aikana sepitetyssä runoudessa ja sota-ajan proosassa.

Näytelmässä kuvattua Suomen historian tapahtumasarjaa voi tietysti verrata nykypäivän ns. ”uusnatsien” touhuihin Suomessa. Jonkin verran samankaltaisuutta löytyy käytetystä väkivallasta. Erona on kuitenkin nykyisten kannattajamäärien pienuus. Lapuan liike sen sijaan oli vahva kansanliike. Lapuan liike vastusti suomalaista sosialismia, nykynatsistien vastustuksen aihe on maahanmuutto, joka toistaiseksi on todella vähäistä ja joukkoliikkeen teemaksi täysin riittämätön.

Kirjassa on 113 sivua. Lukaisin sen päivässä. Kirjan on lukenut myös Kuutar.