Tapani Bagge (s. 1962) kirjoitti ja
Jussi Kaakinen (s. 1978) kuvitti selkoromaanin nimeltä
Alligaattori. Kirja ilmestyi vuonna 2017 eli tänä vuonna! ja
kun nyt luin sen, se tarkoittaa, että Alligaattori on
ensimmäinen blogiaikanani (2011 alkaen) lukemani teos, jonka olen
lukenut sen ilmestymisvuonna! JEE!!! Nyt voin kerrankin osallistua
vuoden parhaan kirjan äänestykseen blogistaniassa! Toivottavasti
selkoromaanitkin hyväksytään mukaan kilpaan. Tai voisihan kisassa
olla oikein selkoromaanisarja meille blogistanian vanhemmille
lukijoille? Uskon, että Alligaattori olisi vahvoilla!
Mutta sitten itse selkoromaaniin.
Kirjastossa kulkeissani lähellä blogihistoriani keskipäivää
huomasin kirjastonhoitajain esille asettamana tämän kirjan nimeltä
Alligaattori. Koska olin jo aikaisemmin lukenut ainaskin pari Tapani
Baggen rikosromaania, tiesin hänet taitavaksi ja myös
monipuoliseksi kirjoittajaksi. Bagge on kirjoittanut Cottoneita ja
Muumeja, historiallisia dekkareita ja Kummisedän hautajaisia.
Lisäksi hän suosii melkein yhtä lyhyttä hiuslaitetta kuin
minäkin. Ja on melkein minun ikäiseni. Ja kun en ollut
selkoromaania tietääkseni koskaan lukenut, poimin kirjan
esittelyhyllystä ja pistin pussiin. Kirjaston ulko-ovella sitten
muistin, että unohdin itsepalvelulainata kirjan, joten käväisin
senkin vielä tekemässä.
Olen katsellut Ylen selkouutisia
eräänkin kerran. Olen ajatellut tallentaa niitä unilääkkeeksi,
mutta vaimo ei ole suostunut tähän. Sen sijaan tämä Baggen
romaani (höystettynä Kaakisen sähäkällä kuvituksella) ei ole
mitenkään unettavaa luettavaa. Se on nopeasti etenevää,
viihdyttävää ja kuitenkin hyvin kertojan asettamissa raameissa
pysyvää, sanalla sanoen taitavasti sepitettyä
viihdekirjallisuutta. Huumoria riittää vaikka romaanin henkilöihin
kohdistuvilta aineellisilta ja terveydellisiltä vahingoilta ei
vältytä. Ei tässä silti sokersaksilla sormia katkota kuten
jossain kovahenkisemmässä kirjallisuudessa. Mutta hampaat napsavat
ja jalat kapsavat, ainakin karkuun juostessa. Loppuhaminoissa tuli
mieleeni jopa Mynkhaussen, mikä tosin on tyypillistä miehisten
veijaritarinoitten niissä vaiheissa, joissa pitää keksiä selitys
poissaolosta kodin hengettärelle. Baggen tarjoamia meriselityksiä
on ainakin hauska lukea. Näyte peräkärryn kiinnityksestä Volvon vetokoukkuun:
- Toivotaan. Mutta onko kärryssä paino liian takana?
mietin ääneen.
- Volvon perä meinaa koko ajan nousta ilmaan,
huomautin.
Koskela huitaisi kättään.
- Sata kilsaa... Sen mä ajan vaikka takapyörät ilmassa,
Koskela sanoi.
Niin hän välillä ajoikin.
En oikeastaan viitsi erityisemmin
kertoa romaanin juonesta, sillä tässä juoni on niin oleellinen osa
tarinaa, että siitä ei paljoa huoli paljastaa. Mutta sen voin
kumminkin sanoa, että käänteitä siinä juonessa riittää vaikka
päällisin puolin seikkaillaan vain Sipoossa ja Nurmijärvellä.
Kannatan huraa-huutojen saattamana
Tapani Baggen Alligaattoria vuoden 2017 parhaaksi kotimaiseksi
romaaniksi blogistanian äänestyksessä.
Kirjassa on 136 + 2 sivua. Lukaisin
kirjan päivässä.
Mainitsit joskus Hämeenlinna-postaukseni kommentissa Tapani Baggen, joka oli minulle ihan tuntematon. Luin vihjeen innoittamana tuolloin "Kohtalon tähden", joka oli oikein hyvä dekkari hämäläisin maustein. Voisi lukea enemmänkin tätä kirjailijaa.
VastaaPoistaTuo selkosuomi on vaikea juttu: kuuntelepa kerrankin Ylen selkouutiset ja mieti, kuka huonosuominen sitä ymmärtää. Ei kukaan. Mikseivät kysy alan ammattilaisilta. kuin sitä kirjoitetaan?
Bagge on rautainen ammattilainen kirjoittajana. Turun Sanomilla on kaikin puolin mainio arvio tuosta lukemastasi Baggen romaanista:
Poistahttp://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/1073995813/Tapani+Bagge+Kohtalon+tahti
Minusta selkouutiset on ehkä laadittu sillä periaatteella, että niitä voi itse kukin suomea vaillinaisesti taitava henkilö käyttää suomen kielen oppimiseen. Eli oletetaan henkilön tuntevan jo ne uutiset, joista selkouutisissa kerrotaan, selkouutiset vain tarjoavat kuultavaksi ne tutut uutiset hieman helpotetulla suomen kielellä. Tulee suomalainen sanasto tutuksi kuulijalle. Totta on, että vasta suomea opettelevan lienee vaikea tai mahdotonta käsittää selkouutisia, ellei uutista jo tunne vaikkapa englanninkielisenä.
Lisäksihän selkouutisia toimitetaan myös suomenkielisille vaikkapa vanhuksille, joitten vastaanottokyky on hidastunut?
Mainio tuo vuoden kirja -vetosi tässä! Olethan huomannut, että on paljon kirjabloggareita, jotka eivät muuta luekaan kuin uutuuksia ja monesti yhtä aikaa, kun kustantamon arvostelukappaleet kopsahtavat postista.
VastaaPoistaKiva, että kirja on hauska ja hyvin tehty, nimittäin pari tuntemaani selkolukemisia käyttävää ihmistä on hyvin huumorintajuisia ja varmaan nauttiisvat tästä kirjasta. Panen muistiin.
Olen tosiaan huomannut, että aika paljon samoja kirjoja luetaan ja usein ollaan aika samaa mieltäkin. En voi väittää tarkoituksella vältelleeni uusia kirjoja, olen vain kuullut enemmän vanhemmista kirjoista, joten olen tuntenut kiinnostusta niitä kohtaan.
PoistaVarmaan monet paljon lukevat tuntevat jo vanhemman kirjallisuuden ja siksi he lukevat uutta, kun eivät enää jaksa samoja kirjoja koluta. Minä sen sijaan olen lukenut niin vähän kirjoja, että vanhatkin on lukemati ja siksi usein niitä olen selaillut. Tänä vuonna olen tehnyt vuosittaisen kirjojen kappalemääräisen lukuennätykseni, joka on siis tällä hetkellä toistaiseksi 80 kirjaa.
Huh, menee varmaan yli sadan jo ennen vuodenvaihdetta!
PoistaMinulla taas on hidastunut, varsinkin kirjoista kirjoittaminen, kun jään tahimaan johonkin, mitä kirja on saanut minut kääntelemään mielessäni.
Lainaan koko ajan liikaa kirjoja, ja runsaus pökerryttää. :)
Joo, voi olla että ei saada kaikkia kirjoja luettua. Mutta tähtään kyllä nyt ihan piruuttani edes siihen sataan kirjaan. Onhan sekin kokemus, vähän niinkuin piikkimaratooni tai ainakin naisten kymppi!
PoistaMulla on nyt eräs matkakirja meneillään, vähän työläs mutta avartava. Pitää kumminkin välillä käväistä Halpa-Hallista jotain syötävää.