Leena Laulajainen: Marilaiset, laulun ja uhritulien kansa

Leena Laulajainen (1939 – 2017) kirjoitti vuonna 1995 julkaistun teoksen Marilaiset, laulun ja uhritulien kansa. Nimensä mukaisesti kirjassa kuvataan Venäjällä asuvaa marikansaa, joita ennen aikaan nimitettiin tšeremisseiksi. Laulajainen on lähestynyt marilaisia heistä aidosti kiinnostuneen suomalaisen kirjailijan näkökulmasta.

Laulajainen kertoo vierailleensa Marinmaassa useita kertoja vuosina 1989 – 1995. Tuona aikana neuvostovaltiosta tuli Venäjän federaatio. Tämä paitsi mullisti marikansan elämää, myös helpotti tutkijan pääsyä Marin tasavaltaan, josta käytetään omakielistä nimitystä Mari El. Kirjan lopussa Laulajainen puntaroi Marinmaan tulevaisuutta. Venäjän federaatio ja Marinmaan tasavalta olivat vuonna 1994 laatineet ohjelman suomalais-ugrilaisten kansojen elvyttämiseksi ja kehittämiseksi:

Ohjelman lähtökohdat ovat myönteiset, mutta suomalais-ugrilaisten sulautumista venäläisiin pidetään luonnollisena asiana, jota ei tule estää. Samalla myös painotetaan, että 'etnisen pelikortin' käyttö on estettävä ja kaikki separatistiset pyrkimykset paljastettava ja tukahdutettava heti.

Kirjan kansikuva sai minut mietteliääksi. Mieshahmo vaikuttaa kantavan vettä järvelle päin. Hän on katsojaan selin, menossa alaspäin. Lisäksi ämmänlänget saavat hänen hahmonsa vaikuttamaan ristiinnaulitulta.

Laulusta ja uhritulista kirjassa puhutaan oikeastaan vähänlaisesti, enimmäkseen tietenkin marien luontouskontoon liittyvien uhrilehtojen yhteydessä. Kansanlauluilla on ollut oma merkityksensä, sillä mareilta oli vuosisatojen ajan kielletty eeppinen runous. Näin venäläiset vallanpitäjät kaiketi halusivat tuhota marien historian. Historia on kuitenkin osittain pelastunut, mm. toisen kansan säilyttämän vanhan marilaisen sankaritarinan ansiosta. Marilaiset olivat taistelleet vapaudestaan, mutta joutuneet nöyrtymään. Myös kristinuskoon oli kääntyminen, tosin edelleenkin luontouskonto pitää pintansa varsinkin maalaiskylissä. Kirja sisältää paljon valokuvia. Laulajainen on haastatellut marilaisia hyvin monipuolisesti ja perehtynyt tämän laajoilla seuduilla asuvan kansan elämään kiitettävästi.

Paitsi Marinmaassa, marilaisia asuu ympäröivissä tasavalloissa Tšuvassiassa, Baškiriassa, Nižni-Novgorodissa jne. Marilaisia kieliä puhui kirjan julkaisemisen aikoihin noin 550 000 ihmistä. Pienempi ryhmä puhui länsimaria (vuorimarit) ja pääryhmä itämaria (niittymarit ja Baškirian itämarit). Jakolinjana toimii Volgan mutka, jonka itäinen ranta on niittymarien aluetta. Marinkieliset ovat suurin Venäjän suomalais-ugrilaisista kieliryhmistä, joten sen vaiheita seuraavat muut Venäjän suomalais-ugrilaiset tarkkaan. Marinmaan pääkaupungissa Joškar-Olassa (noin 250 000 asukasta) asuu reilu kolmasosa Marinmaan väestöstä ja sielläkin marit ovat vähemmistönä (n. 40 %).

Laulajainen esittelee kirjassaan pienen suuren kansan, joka uhrilehtojensa hiljaisuudessa ja korkeakoulujen ja teatterien suojissa sinnittelee katoamistaan vastaan Venäjän karhun syleilyssä. Kylistä kaupunkeihin muuttava nuoriso sulautuu venäläisiin, mutta vastavirtaan kulkijoita löytyy myös kaupungeista. Venäjän kehitys vaikuttaa marien samoin kuin kaikkien Venäjän sadankuudenkymmenen vähemmistökansan kohtaloon.

Kirjassa on 256 sivua. Lukeminen kesti noin viikon. Ajattelin hieman perehtyä Venäjän suomensukuisten kansojen suomennettuun kirjallisuuteen lähiaikoina.