Maailma korventuu mutta matkailu kukoistaa

Viime aikoina on ollut aika lämmintä. Meillä kotona on ilmalämpöpumppu tuottanut viilennystä vallitsevaan sääolosuhteeseen. Koska vaimoni on nyt lomalla, on syytä suunnata huomiotaan välillä myös kodin ulkopuolelle. Ulkomaanreissu jo tehtiin, joten nyt kävimme kotimaan kiertoajelulla.

Läksimme matkalle jo aamulla. Mukaan saatiin myös vaimoni sisar. Aluksi vaimo ajoi autoa helppoa reittiä Siilinjärveltä Viitasaarelle. Tietä kutsutaan nimellä Sininen tie – Blå vägen. Sinistä aloimme kuitenkin nähdä myöhemmin...

Viitasaarella pyysin saada luvan käydä katsomassa, löytäisinkö ”Suomen historian isän” Henrik Gabriel Porthanin kunniaksi pystytettyä muistokiveä. Löysin sen ja vielä lisäksi patsaan, jonka oli tehnyt Martti Peitso vuosina 1978 – 1979. Kävimme nauttimassa kahvit Porthan-kahvilassa, jossa oli se muistokivikin. Kiveen hakatun tekstin mukaan Porthan olisi syntynyt juuri sillä paikalla. Kahvila itse lienee toiminut aikoinaan Lotta-kahvilana. Hienoa, että Lotta-perinnettä pidetään yllä! 

 

Jarrutin Viitasaarella vielä sen verran, että otin kuvan Huopanankoskelta, jossa kalantuntija Juhani Aho aikoinansa perhosteli.

Autossamme on ilmastointi, joten sillä on mukava liikkua ympäriinsä helteelläkin. Jahka Pohjanmaalle saavuttuamme poikkesimme Siniseltä tieltä Lehtimäentielle saimme sitten nauttia toisenlaisesta helteestä. Peräämme lyöttäytyi Etelä-Pohjanmaan poliisin partioauto. Välillä auto (jota ei kai nykyään enää saane kutsua mustaksi maijaksi vaan pitänee puhua sinisestä maijasta, ettei tule loukanneeksi ketään) ajoi heti meistä seuraavana, välillä se katosi näkyvistä ja lopulta poliisin auton ja meidän väliin pääsi paikallinen emäntä volvollaan. Yritin parhaani mukaan ajaa nopeusrajoitusten mukaan, mikä mutkaisella tiellä oli muutoinkin itsestään selvää. Tämän parikymmenminuuttisen psykologisen pelin päätyttyä pienen kylän jälkeen automme kantaan muodostui likemmäs kymmenen auton jono, joka kiemurteli tuskaisena kohti yhteistä määränpäätämme – Tuurin kyläkauppaa.

Tuurin kyläkauppa on suuri tavaratalo, jossa myydään suunnilleen samaa tavaraa kuin muuallakin. Liikeideana lienee kuitenkin ollut luoda shoppailuhaluisille ihmisille samankaltainen keidas kuin vaikkapa Las Vegas on erilaisista rahapeleistä nauttiville. Sisäänkäynnissä onkin vegasmainen tunnelma. Ilmastointi ei ehkä toimi nykyisillä helteillä ihan yhtä hyvin kuin meidän autossamme, mutta kauppa kävi hyvin helteelläkin. Mekin einehdimme ensin ja sitten ostimme tavaraa parilla sadalla eurolla.

Paluumatkalla halusin ajaa eri reittiä. Halusin käydä Saarijärvellä katsomassa Paavoa. Saarijärvi löytyikin kohtalaisen helposti ja kirkkomaalta Paavon patsas, tekijänä Heikki Varja vuonna 1960. Runebergin runon dubbelt bark i brödet tuntui ehkä vähän irvokkaalta ostosreissun jälkeen, mutta kaipa sekin aika vielä koittaa? Saarijärven nähtävyyksiin kuuluu myös Mahlun Manpallopatsas, johon tutustuminen jäi kuitenkin toiseksi paikalta löytyvien vanhain
rakennusten rinnalla. Varsinkin siskokset löysivät niistä aineksia virkistävään huulenheittoon.

Yritimme myös käydä Äänekoskella katsomassa Hirvi-patsasta. Löysimme tieremonttien piirittämän Äänekosken, mutta Hirvi jäi näkemättä. Oman aikansa sekin jaksoi keljuttaa, mutta nyt se tuntuu mitättömältä pikku jutulta – selvittiinhän sieltä sentään pois. Perille saavuttua ilta oli jo hämärtynyt, mutta helle jatkui yhä.