Powered By Blogger

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Kohentaisiko lukuinnon edistäminen yhteiskunnan tasa-arvoisuutta?

Lukeminen ei käy aina niin helposti.
Tänään tulisi lukea tunti päivässä iltaseitsemältä. Enpä tiedä tuleeko silloin luettua. Yleensä yritän lukea aamupäivästä, koska iltaa kohti alan olla sen verran notkeeta poikaa, ettei mikään ponnistelu oikein luonnista. Saunassakin käyn nykyään paljon lyhyemmän aikaa kuin sitä lämmitän.

Tänään puolen päivän seutuun luin parikymmentä sivua Tolstoita. Teksti oli sangen soljuvaa. Tolstoi perustelee asiansa juurta jaksain sortumatta silti liioittelevaan tarkkuuteen. Hän kuvailee sanottavansa esimerkkien avulla, ei käytä liiemmälti sivistyssanoja ja vaikka hänen kielitaitonsa lienee ollut lavea ja vankka, ei hän pyri loistamaan vieraskielisillä lainauksilla ellei koe niitä tarpeellisiksi.

Olin lukenut Tolstoita noin tunnin kun vaimoni kutsui minut syömään. Hän valmisti eilen ison kattilallisen kurpitsakeittoa valtavasta kesäkurpitsasta, jonka hankimme rompemarkkinoilta, koska puolukat olivat lopussa. Tänään kurpitsakeittoa vain lämmitettiin. Einehdimme yhdessä ja kehuin kurpitsakeittoa kuten eilenkin. Päivälliseksi syömme eilisiä tähteitä niinikään. Vaimoni valmisti eilen myös mifurisottoa. Minä autoin maustamisessa. En muista katoinko pöydän. Sitä risottoa siis syömme ehkä kuuden maissa. Lisäksi tarjolla on vaimoni eilen leipomia sämpylöitä.

Olen ollut kiusaantunut niistä kampanjoista, joissa patistetaan poikia lukemaan. Mitäs jos patistettaisiin tytöt tekemään? Ajattelin, että pitäähän sitä tehdäkin jotain eikä vain lukea, katsella elokuvia ja näytelmiä, käydä teatterissa ja matkoilla, shoppailla ja laatia blogikirjoituksia. Toisaalta oma tekemiseni on niin vähäistä, että ihan hyvin voisi minua joku persiille potkia senkin suhteen. Varsinkin kun tekemisiäni vertaa vaimoni työmääriin.

Keksimistäni vastaväitteistä huolimatta olen sitä mieltä, että lukemisen tärkeyttä kenties hieman liioitellaan. Ei kaikkien ihmisten tarvitse valmistua tohtoreiksi. Tarvitaan myös putkiasentajia, nuohoojia, puuseppiä, muurareita, autonkuljettajia, prosessinhoitajia, vahtimestaajia ja konserttibalalaikan soittajia. Puhumattakaan minunlaisistani pitkäaikaistyöttömistä.

Millainen repivä kilpailun yhteiskunta meillä olisikaan, jos kaikki työttömät taistelisivat keskenään viimeisistä työpaikoista! Nyt vallitsee yhteiskuntarauha, jota voi aivan hyvin verrata roomalaiseen rauhaan. Korotkin ovat matalalla, kun kukaan ei uskalla yrittää mitään. Voisipa jopa kuvitella, että yhteiskunnallinen seisahtuneisuus liittyy siihen, että osa ihmisistä syrjäytetään työelämästä täysin laillisin keinoin ja nämä syrjäytetyt ovat niin masentuneita, että hyväksyvät sen, sillä he ovat kokeneet saman jo alakouluajoista lähtien, kun lukeminen sen paremmin kuin laskeminenkaan eivät huvittaneet. Tämähän takaa sen, että työssäoleva väki ei kohtaa työmarkkinoilla kilpailua.
Lukeminen vaatii toisinaan putkinäköä.
Pystymetsästä tuleva valmiiksi lyttyynlyöty työtön ei kykene niihin vaativiin töihin, joihin työpaikkansa valloittaneet pystyvät vuosikymmenestä toiseen – eläkkeelle saakka.

Kyse on kilpailusta, jossa toiset voittavat ja toiset häviävät. Aikoinaan filosofi Nietzsche toivoi yhteiskuntaan riittävää jännitettä hyvin toimeentulevien ja köyhien välille, koska se pitäisi yllä verevää kilpailua alhaalta ylemmäs tavoittelevien pyrkiessä näyttämään kyvykkyyttään. Tosiasiassa jännite syntyy kuitenkin vain tuloerojen suhteen. Niitten tasoittaminen poikien lukuintoa kohentamalla kuuluu hurskaisiin toiveisiin, joitten toteutumista oman työuransa aikana eläkevirassa elelevä väki tuskin edes toivoo.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, johon minulla olisi paljon sanottavaa sekä samaa että eriä mieltä, mutta minä alan illasta tähän aikaan olla jo ihan pihalla ja kun vielä odottaa illan kirjakin.

    By the way: Kerran Baudelaire sinua kiinnostaa niin etsippä kirjastosta Delphine de Viganin kirja Yötä ei voi vastustaa. Sivulla 309 löytyy osa Baudelairen runosta Matkaan kutsu Väinö Kirstinän ja Eila Kostamon suomennoksena. Aika värisyttävää.

    Oli mahtavaa tavata Nylén livenä. Puhelimessa olin puhunut aikaisemmin. Yritin ottaa hyvää kuvaa siinä polvillani maassa hänen edessään, mutta siellä oli sellaisia baarivaloja, että ei mun kameralla tullut mitään. Tärkeintä on tapaaminen.

    En tunne naisia, jotka lukisivat Baudelairea, mutta de Viganin äiti luki.

    Minusta olisi kiva, jos monet lukisivat kirjoja, ovat he sitten poikia tai tyttöjä. Selitys on yhtä pitkä kuin Tyrms kuolematon, jota mieheni nyt lukee, joten paras, että menen laittamaan silmiin kostutustippoja ja otan kirjan käteeni.

    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellinen kiitos kommentistasi!

      Proosaruno "Matkaan kutsu" sisältyy Baudelairen proosarunojen kokoelmaan Pariisin ikävä. Kokoelma on taidettu julkaista itsenäisenä teoksena, mutta löytyy myös osana verrattain tuoretta teosta "Kolme ranskalaista klassikkoa", julkaistu vuonna 2010. Kirstinä kertoo runojen selitysosiossa, että runon "Matkaan kutsu" ihmeellinen maa muistuttaa joiltain piirteiltään Hollantia.

      Runon loppupuolella on kohta:
      "Eikö sinua ympäröisi kehyksen tapaan kaikki itsesi kaltainen ja, puhuakseni kuin mystikot, etkö voisi katsella peilikuvaasi siitä, mikä on sinun itsesi vastine?"

      Kirstinä arvelee mystikoilla tarkoitettavan ruotsalaista tiedemiestä ja uskonnollista ajattelijaa Emanuel Swedenborgia, jonka kirjaa "Du Ciel et de ses merveilles" Baudelaire kuulemma oli pitänyt pöydällään (suomennettu ilmeisesti nimellä "Taivas, sen ihmeet ja Helvetti"). Wikipedian mukaan Swedenborg opiskeli mm. Alankomaissa kiertäen muutenkin paljon läntisessä Euroopassa. Toisaalta tuosta "itseä ympäröivästä itsesi kaltaisesta" voisi tulla muillekin kuin minulle mieleen myös Edgar Allan Poen novelli "William Wilson", joka kertoo tai sen voi tulkita kertovan doppelgänger-hahmosta. Baudelaire käsittääkseni ranskansi ko. novellin kokoelmassa "Extraordinary Stories".

      Leppoisia syyspäiviä ja mainioita lukuhetkiä!

      Poista
  2. https://kostojewski.blogspot.com/14. syyskuuta 2019 klo 21.54

    Kommeat henkselit sulla, melekeen yhtä komeat ku mulla. Vaen tuosta lukemisesta, se on joskus ku tervanjuontie, tosin en oo moesta koskaa kokkeillu juuvva, tevapastillie söen kylläki poekosena, mutta lienee eri assie. Mutta taas lähti väärille urille, siis asijaan. Ostin toessakevännä Kuusamon Löytölästä, joka on jonkusortin hyvänteväesyyten suuntatunu virma, taekka siis tukkee mielentervesystyötä Kuusamossa, mutta ei siis minun mielenterveyttä, kun oon tästä naapuripitäjästä. Hemesti se on kyllä kuusamolaesie, mutta liekkö se hänellekkää koetunu, meeppätiijjä. Siis tuon Löytölän missio. Mutta ostin siis em. puttiikista Dostojevskin Rikos ja rangaistus opuksen ja vakkaa tarkotus oli se lukkea läpi. Nyt on kulunu pitkäst yli vuosi ja vissiin vähä yli sata sivvua oon tavannu. Saa nähä mikä vuosiluku leikataan (puutarhasaksilla), kun se on luettu. On minusta niin vaekealukusta ja niijjen nimmiin kans oon päketissä, kun tuntuu että joka henkilöllä on puolenkymmentä kuhtumanimmeä, tae aenaki kaks ja on virkaa ja muuta tittelie, niin että hummeetini käsityskyky ylittyy.

    Vaen on tässä virraapelitöenä luvettu Jaakko Tepon elämänkertaa ja mitä lie muuta. Ja nyt lipaston peälläläöttää alotettu Virvatuli, se Eino Leinon elämänkerta. Tiijjävaekka ennenlummiin tulloa tuo on luvettu. (anteeksi hutilyönni, en jaksa tähän hättään korjaella)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkselit ostin jokunen vuosi sitten Iisalmen kauppahallista. Ei muistaakseni maksaneet kuin vitosen! Tosi hyvät henkselit, käytän verkkareitten kanssa, kun muuten housut valuu ja joutuisin myötäänsä nostelemaan niitä.

      Tervasta on ollut minullakin. Käytiin nimittäin Kajjaanissa. Ostin sieltä tervaleipää. Tuoksuu tervalle muovipussin läpikin. Mutta ei se kauan tuoksu, kun on kohta syöty. Kirjoitan kohta matkakertomuksen sieltä Kajjaanista.

      Minä en enää jaksa yrittää paksumpia niteitä lueskella. Ihan samoista syistä mitä luettelit - eli ne nimet ja kaiken kuvatun tajuaminen - jäi minultakin pari vuosikymmentä sitten kesken se Rikos ja rangaistus. Sitten tuli tv:stä venäläinen sarja sen romaanin pohjalta. Siitä sai hyvin selvän ja oli ihan nautinto katsella. Dostojevskiltä luin aikoinaan novelleja, sekin oli paksu opus, mutta koostui kumminkin yksittäisistä lyhyemmistä tarinoita. Lisäksi olen lukenut häneltä pienoisromaanin Kellariloukko. Minulla on se kahtena eri suomennoksena, toinen on nimeltään Kirjoituksia kellarista. Olen ajatellut, jotta joskus luen sen toisenkin suomennoksen ja vertailen niitä suomennoksia keskenään.

      Niin, on minulla toiset henkselitkin, mutta ne on napeilla kiinni mustan puvun housuissa. Ne on semmoiset metsästysaiheiset, vaikken minä itse metsästelekään.

      Poista