Leo Tolstoi: Omatuntoja

Luin Leo Tolstoin (1828 – 1910) kirjoittamiin esseisiin perustuvan vuonna 2013 julkaistun valikoiman nimeltä Omatuntoja, jonka suomensi Esa Adrian. Kirja oli alkujaan ilmestynyt suomeksi vuonna 1981 nimellä Omantunnon kujanjuoksu. Luulin, että Tolstoi käsittelisi teksteissään omaatuntoa yleisemmin. Minun olisi pitänyt lukea alkusivut tarkemmin, sillä kuvailevassa alaotsikossa kirjan kerrotaan sisältävän Kirjoituksia rauhasta ja kansalaistottelemattomuudesta. No, mänhän se nuinniin. Esseet ovat peräisin vuosilta 1894 – 1901. Tosin viimeisen esseen nimeltä Nikolai Palkin kirjoitusvuotta ei ole ilmoitettu.

Heti kärkeen sanon tämän, niin saan sen pois mielestäni: Tolstoilla on oma käsityksensä Raamatun suuresta sanomasta eikä se käsitys minun mielestäni ole täydellisen yleispätevä. Tolstoi korostaa korostamasta päästyään käskyä Älä tapa. En ole erityisempi raamatuntuntija, mutta käsittääkseni vielä sen jälkeen, kun Jumala oli antanut kymmenen käskyä (toisessa Mooseksen kirjassa), tämä sama Herra sanoo Moosekselle, jotta hänen pitää kostaa midianilaisille heidän pahat tekonsa (4. Mooseksen kirjan, 31. luku) ja Mooseksen käskystä midianilaiset tapetaan jokseenkin viimeiseen mieheen, naimattomat naiset tosin sotilaat saavat ottaa itselleen. Tolstoi korostaa kuitenkin myös Jeesuksen kuuluisaa Vuorisaarnaa, erityisesti kohtaa, jonka mukaan on kohdeltava muita niin, kuin haluamme itseämme kohdeltavan (ks. Matt. 7:12). Minusta Raamattu on sen verran paksu teos, että kannattaa tosiaankin tarkkaan yksilöidä mitä siinä pitää tärkeänä. Tolstoi on valinnut kaksi kohtaa, jotka vaikuttavat vähänkin tarkemmin syynättyinä johtavan ristiriitaisiin tulkintoihin. On totta, että Tolstoi haluaa korostaa sitä paradoksia, että kristityt valtiot ylläpitävät armeijoita, joitten lopullinen tarkoitus on toimeenpanna ihmisten tappamista, joka kristittyjen pyhässä kirjassa kielletään. Tämän hän nostaa myös todella usein esille. Lisäksi Tolstoin oma historia ei ole pelkkää rauhaa ja tsaijun juontia. Hän on nähnyt armeijan raakaa meininkiä ja sotaa omin silmin.

Lyhyesti sanoen Tolstoi kannustaa kirjoituksillaan ihmisiä tajuamaan sen, että valtioitten johto se nimenomaan tarvitsee armeijoita eikä pelkästään sotiakseen ulkovaltoja vastaan vaan myös puolustaakseen omaa valtaansa omia kansalaisiaan vastaan. Eilen kävelylenkillä hirvittävän kovaääniset hornetit lensivät ylitseni ja saivat minut lähettämään yläilmoihin kädelläni päätäni ympyriöiviä viestejä. Toivoisin, että Suomeen saataisiin sellaiset päättäjät, jotka hankkisivat hornettien tilalle muutaman kymmenen ruotsalaista jassia ja tiivistäisivät puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Nyt puhutaan vappusatasista ja infran rakentamisesta, mutta sen sijaan pidetään järkevänä hankkia miljardien arvoisia sotakoneita, jotka eivät pääsisi edes ilmaan, mikäli maamme ajautuisi aseelliseen konfliktiin suurvallan kanssa. Kenen etu tämä rahan syytäminen taivaalle oikein on?

Tolstoi kannustaa sotilaita kieltäytymään tappamisesta ja upseereita pyytämään anteeksi sotilailta, että ovat heille sellaisia taitoja opettaneet ja tämän jälkeen eroamaan palveluksesta. En usko, että Tolstoi uskoi itsekään näin tapahtuvan. Kun Suomessa aikoinaan kieltäydyttiin menemästä Venäjän armeijaan, se tapahtui koska suomalaiset halusivat eroon Venäjästä tai ainakin vastustivat maamme venäläistämistä. Viime sotien aikaankin aseistakieltäytyjiä tai asepalvelusta pakoilevia Suomessa oli, mutta he olivat pieni vähemmistö. Jos Suomi olisi antanut Neuvostoliiton vallata alueensa, meidän olisi käynyt kuin Baltian maille, olisimme tulleet osaksi Neuvostoliittoa. Ei hyvä. Kaikki kunnia isänmaamme puolustajille.

No, en tässä nyt paljon itse kirjasta kertonut, ei se ehkä niin suurta vaikutusta minuun tehnyt. Kirjasta on kertonut blogissaan MarikaOksa. Kirjassa on 181 sivua. Lukeminen kesti pari viikkoa, ellei pitempään.