Tennessee Williams: The Rose Tattoo

Kun Tennessee Williamsin (1911 – 1983) näytelmiä ei kovin hyvin suomeksi löytynyt, lainasin kirjastosta kirjan, jossa on kolme hänen näytelmäänsä alkukielisinä. Sain luettua ensimmäisen näytelmistä, nimeltään The Rose Tattoo, vaikka englannin kielen taitoni ei ihan huippua olekaan. Näytelmässä on myös paljon vuorosanoja italian kielellä. Näytelmässä käytetty kieli on melko yksinkertaista. Englanti menee tietysti syvemmille polanteille, mutta tv-englannilla siitä selviää. Vähällä italian kielen osaamisella myös italiankielisistä vuorosanoista saa selvän (jos on sattunut vielä lukiossa opettelemaan ranskaa).

The Rose Tattoon ensi-ilta tapahtui loppuvuodesta 1950. Muistini mukaan näytelmä tai sen pohjalta mahd. valmistunut elokuva tunnetaan suomeksi nimellä Tatuoitu ruusu. Tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltain eteläosaan Mississippin tai Alabaman osavaltioon, kylään Meksikonlahden rantamilla. Melkein kaikilla hahmoilla on sisilialainen tausta. Sisilialaistaustaiset hahmot kuvataan leikkisästi aika sähäkkäluonteisina ja suorasanaisina, tuntehikkaina tyyppeinä. Tämä on huumoria, jota monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa on käytetty (esim. Tyttökullat, engl. Golden girls). Onko näytelmän tyylilaji sitten draama vai komedia, riippunee osaksi katsojan/lukijan empatiaruuvin tiukkuudesta. Minulle näytelmä avautuu lähinnä raisuna, mutta lempeään hymyilyyn houkuttavana komediana.

Kirjasta löytyy kutakin näytelmää ennen kirjailijan omat Forewordit kunkin teoksensa suhteen. Koska Williamsin käyttämä englanti on näissä selosteissa huomattavasti vivahteikkaampaa ja korkeakirjallisempaa kuin lukemassani näytelmässä, en yrittänyt lukea näitä tekstejä sanakirjan kanssa enkä varsinkaan ilman. Sieltä täältä vilkuillen huomasin Williamsin tarinoineen antiikin näytelmistä. Kun ajattelen tuntemiani Williamsin näytelmiä ja vertaan niitä antiikin ajan tai Shakespearen näytelmiin, tulee mieleeni erityisesti enteitten käyttö näytelmien alussa. Antiikissa ja Shakespearella enteet virittävät katsojaan tietyt odotukset näytelmän tapahtumia ja loppuratkaisua kohtaan. Enteet eivät kuitenkaan välttämättä kerro, mitä näytelmässä lopulta tapahtuu. Loppuratkaisu jää kirjailijan päätettäväksi ja katsoja jännittää millaisen lopun kirjailija on näytelmään kehitellyt.

Tässä näytelmässä enteinä toimivat tatuoitu ruusu ja karkaileva musta pässi. Niihin sisältyvä romanssiin viittava viesti ei ole vaikea tajuta. Kissa kuumalla katolla, Cat on a Hot Tin Roof – johon tässäkin näytelmässä tavallaan jo etukäteen viitataan, kun huomautetaan, että talossa on tin roof – lähtee liikkeelle Big Daddyn sairaudesta ja Maggie the ”Cat”in lapsettomuudesta, jonka syytä sittemmin ryhdytään pohtimaan. Nämä toimivat näytelmän enteinä, ne luovat jännitteen ja pitävät sitä yllä.

Saahan nähdä tuleeko minulta luettua kahta muuta kirjan näytelmää. Ainakin seuraava, Camino Real, voisi olla ihan kiinnostava.

Tässä näytelmässä on noin 140 sivua. Se tuli lukaistuksi muutamassa päivässä.