Powered By Blogger

keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Tilastoja sekä muuta hauskaa

Tarkkailen jatkuvasti blogini tilastoja – varsinkin silloin kun olen tietokoneella. Tosin pelaan myös älypää-tietovisaa, mikä rajoittaa bloginkäyttöäni. Nikotteleva hiirikäteni taas rajoittaa tietokoneen käyttöä.
Mutta niistä tilastoista. Varsinkin maakohtainen tilasto on äärimmäisen mielenkiintoinen. Eniten käyntejä viimeisen kuukauden aikana näyttää olevan Yhdysvalloista, 2770 nykyä. Toiseksi eniten blogissani on vierailtu Suomesta, tuhat nykyä, kolmantena komeilevat omalla rempseällä tavallaan Italian vierailijat alle tuhannella nykäisyllä. Venäjältä nykyjä on 27. Hongkong ja Qatar 6 nykyä kummaltakin kulmakunnalta.

Toinen varsin mielenkiintoinen tarkkailun aihe on avaistut tekstit, jotka blogini tilastoissa on shokeeraavasti esitelty kirjailijan etunimen alkukirjaimen mukaan. Erityisen hauskalta vaikutti tämän päivän tilasto pelkkien alkukirjainten perusteella:

TKAPKHCHNAMIAMMAKAEK

Jotain alkuperäiskansallista olen huomaavinani tuossa tilastollisesti tekaistun sanan morfologiassa. Vai onko kyse ortografiasta? Tästä en pääse varmuuteen.

Ahkerimpain viittaajain sivustoissa ei ole juurikaan kamppailua kärkisijoista. Googlella on näet jatkuvasti kaksoisjohto. Ykkösenä .com, kakkosena .fi. Eräs yksityisempi blogi pitää pronssisijaa, mistään näistä ei koskaan kerry blogiini mitään kommentteja, joten asia lienee heidän kohdaltaan kunnossa.

Yritän lisätä tähän tekstiin kuvia, jos tämä uudempi blogger minun niin antaa tehdä. Jos se ei onnistu, pitää lukijan vain kuvitella itse ne kuvat. Hauskaa se on sekin. Mielikuvien voimaa ei kannata aliarvioida. 

 

6 kommenttia:

  1. Blogin tilastojen seuraaminen on kyllä hauska harrastus, tulee sitä sen verran utelias oltua. Minunkin blogissani on viime viikot ollut kauhea trafiikki Yhdysvalloista. Rauhoittuisivat vain jo siellä, jotain häiriöliikennettä se kuitenkin on. Joskus esim. Romaniasta käsin intoillaan kovasti. Eniten minua kyllä kiinnostaa luetuimpien tekstien seuraaminen.

    Ja tämä uusi Blogger onkin ihan oma lukunsa. Olen alkanut tulla sinuiksi sen kanssa, mutta on se monella tavalla hankalampi ja epäkäytännöllisempi kuin vanha. Ihan selvästi muutoksia on tehty vain muutosten vuoksi... mutta näillä mennään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italiasta minun blogissani käydään pari-kolme kertaa viikossa ja joka kerta noin 70 näpyä kerralla, yleensä uusimpia tekstejä koskien ja suunnilleen saman minuutin sisällä. Siinä mielessä luetuimpia tekstejä ei minun blogissani oikein pysty seuraamaan muuten kuin vanhemmista tilastoista.

      Käytin vanhaa bloggeria niin kauan kuin se onnistui, uusi toimii miten suvaitsee, jospa siihen jossain vaiheessa tottuisi.

      Poista
  2. Kyllä tämä uusi alkaa jo olla aika sujuva. Minä otin sen käyttöön varhain ja paljon on muuttunut alkuajoista, esim. tunnisteiden laitto oli aluksi hankalaa.
    Minulla on eniten käyntejä Suomesta, kakkosena USA, sitten Puola, Romania, Venäjä, Saksa, Taiwan ja Englanti, lopuissa mukana joitain erikoisia, mm. Kazakstan.
    Luetuimmissa teksteissä näyttää olevan varsinkin sellaisia, joissa olen ollut hieman kriittisempi ja joiden kommenteissa on syntynyt väittelyä. Ihan ymmärrettävää tämä.

    Valitettavaa, että noihin lukuihin ei voi luottaa. Joskus on sellainen pompsi jostain eksoottisesta paikasta, että sen tietää olevan jotain muuta kuin uteliaiden ihmisten käyntejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yritin lisätä tähän tekstiini kolme valokuvaa, kaksi niistä sain näkyviin. Kuvien asettelu kävi kovin vaivalloisesti verrattuna aikaisempaan bloggeriin, joka ei sekään erityisen sujuva ollut. Koetan välttää kuvien liittämistä teksteihin jatkossa.

      Eilen kirjoitin tekstin myös Sinervon näytelmistä, joista yksi on satunäytelmä, joten halusin lisätä tekstiin lanu-merkinnän. Sellaista ei ihmeekseni löytynyt eikä esiin tullut pudotusvalikkoa, josta olisi vanhat tunnisteet nähnyt. Laitoin sitten lanu-merkinnän uutena ja tarkastin vasta sitten tunnisteluettelosta, joka näkyy blogini oikeassa kupeessa että siellä lukeekin "lasten ja nuorten kirjallisuus". No, lisäsin sitten senkin. Nyt minulla on sitten kaksi kilpailevaa tunnistetta enkä tiedä miten sen ylimääräisen lanun poistaisin.

      Joku kerta uusi blogger ei hyväksynyt erään tekstini alkuosaa sitten millään. Lopulta oli pakko siirtyä siihen vanhaan, jolla sain tekstin julkaistua ihan noin vain.

      Poista
  3. Hyvinhän nuo kuvat ovat paikallaan, ja syksyn punaiset marjat turkoosia taivasta vasten oikein hieno otos.

    Joo, minuakin harmittavat nuo robottihyökkäykset milloin mistäkin ja eniten Yhdysvalloista. Tuntuu, että ne ovat lisääntyneet uuden bloggerin myötä, mutta kyllä vanhankin aikaan tuli tuureja, kun blogivierailuja oli tuhansia vuodokauden aikaan ja yleensä paikoista, joissa en usko olevan niiin montaa suomeksi lukevaa. Tällä hetkellä näyttää olleen puoli sataa vierailijaa Kambodžasta.

    Kaikkien aikojen suosituimpia tekstejä ovat ne, jotka olen otsikoinut "Shiki: Japanilaisia haiku-runoja" ja "John Steinbeck: Helmi", ja niistä ymmärrän kyllä, miksi ne tarttuvat kansainvälisiinkin hakuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat tulivat enemmän sattumalta kuin tarkoituksella tuolle kohdin. Ja yksi kuva katosi siirreltäessä. Ei siinä tietenkään mitään erityistä vahinkoa tapahtunut, mutta vanhan bloggerin metkuja osasin jo jotenkin vältellä. Tuon pihlajakuvan otin, kun pihaamme on kasvanut pihlaja ihan istuttamatta ja nyt se teki ensimmäiset marjansa. Sadevesikaivon kuva näytti niin jännältä, kun kuvaaja siinä näkyy, että laitoin senkin esille. Sen sijaan kadonnut kuva esitti nättiä syksyistä metsämaisemaa, jonka kohtasin metsässä kulkiessani.

      Alkuun minä säikähdin, kun tuli jonkun tekstin kohdalle avauksia kovin paljon. Nyt olen ihmetellyt jonkun tietyn tahon ylenpalttista esiintymistä kuikuilijoissa, mutta kai sekin jossain vaiheessa ohitse menee.

      Minun blogissani eniten katseltu teksti taitaa käsitellä Mary Renaultin romaania "Kuninkaan on kuoltava". En tiedä mikä siinä ketään kiinnostaisi. Luultavasti jonkin hakukoneen kompia.

      Poista