Powered By Blogger

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Teatterissa Kuopiossa 7

Kuopio, rakas entinen kotikaupunkini, on ollut myös teatterikaupunkini. Eipä ole juurikaan tullut käytyä teatterissa muilla paikkakunnilla. Armeijassa kävin Joensuussa kerran teatterissa muun varusmiesporukan mukana. Oltiin samana päivänä palattu ensimmäiseltä sotaharjoitukselta. Talvisessa metsässä vietettyjen telttaöitten jälkeen väsymys vaati veronsa ja monet meistä nukkuivat teatterin lämmössä sylki suusta valuen vaikka näyttämöllä mies ampui haulikolla ja huusi, jotta ”Kyllä ahistaa!” Kesäteatterissa kävimme myös varusmiesaikanani. Muistan siitä reissusta yhtä paljon kuin Joensuun kaupunginteatterista.

Näitten harvinaislaatuisten teatterielämysten jälkeen olen käynyt kerran Vehmersalmella kesäteatterissa ja kerran Siilinjärvellä katselemassa nuorison tekemää ja Janne Puustisen ohjaamaa, Minna Canthin näytelmiin perustuvaa esitystä Rikos ja rakkaus. Niin ja olinhan minä Siilinjärvellä katselemassa kun tyttäreni esitti Aapoa yläasteen neitosille sovitetussa näytelmässä Seitsemän veljestä. Siitä tuli mieleen, että olen Siilinjärvellä ollut pari muutakin kertaa jossain esityksessä katselijana, esitysten nimet ovat haihtuneet mielestäni samanlaisina karpaloina kuin sadevesi ihmissuden otsalta.

Kuopion teatterissa taisin käydä ensimmäisen kerran koululaisille järjestetyssä näytöksessä. Näytelmä oli ilmeisestiTupuna Vaissin kirjoittama lastennäytelmä Keksijän taskut. Sitä on näköjään esitetty Kuopion kaupunginteatterissa vuonna 1970 ja luultavasti myös vuonna 1971. Ellen ihan väärin muista, siinä näytelmässä (tai sitten jossain toisessa lastennäytelmässä) eräs hauska hahmo sanoo: ”Joka toiselle kuoppaa kaivaa, saa nähdä hikeä ja vaivaa.” Tuohon aikaan kävin Kuopion Puistokoulua, olin silloin 10-vuotias. Myöhemmin Puistokoulun pieni voimistelusali sai kunnian toimia Kuopion kaupunginteatterin pienenä näyttämönä, kun teatteritaloa remontoitiin 2012 – 2013. Kävin Puistokoululla katselemassa pari näytelmää, joista varsinkin norjalaiskirjailijain teksteihin perustuva näytelmä Elling on jäänyt mieleeni onnistuneimpana teatteriesityksenä mitä olen kuunaan nähnyt.

Teatterilla lippuja ostamassa.
Tänä koronaisena aikana teatterissa ja ylipäätänsä missään joukkotilaisuuksissa käyminen on jäänyt pois elämästämme. Nyt kuitenkin vaimo halusi käyttää e-passiaan edes johonkin ja päädyimme hankkimaan liput Kuopion kaupunginteatterin näytelmään Sademies. Tarkan vaatetusvalinnan ja ruokailu- ja juontivalmistelun jälkeen läksimme melkein hyvissä ajoin ajamaan Siilinjärveltä Kuopioon ehtiäksemme kello 13:n näytökseen. Vaimo käy vielä työssä ja hänellä on usein hyvin varhaisia työvuoroja, joita on vaikea ennakoida, kun hankkii liput pari kuukautta aiemmin. Tästä syystä suosimme päivänäytöksiä. Ajoin kesänopeusrajoitusten ansiosta 120 km/h Kuopioon ja pysäköin auton jäähallin parkkihalliin. Ehdimme teatterille sopivasti, viitisentoista minuuttia ennen näytöksen alkua. Siinä ehti jättää takit säilytykseen ja minä kävin vielä pissilläkin.

Istuimme kolmannentoista penkkirivin laidassa, takanamme istui väkeä, mutta vieruspaikat olivat tyhjiä, mikä on aina rauhoittavaa. Aika paljon yleisöä oli paikalla. Koronapasseja ei kyselty, liput sentään vilkaistiin ovella. Turvavälejä oli mahdoton säilyttää väliajalle poistuttaessa ja varsinkin poislähtiessä. Huomasin, että olin unohtanut lompakkoni takin taskuun, väliajalla kävin sen hakemassa, mutta eipä sitten kumminkaan raaskittu ostaa mitään. Kuopio-viini taitaa maksaa teatterin baarissa 7 euroa/pikari, joten kävin näytelmän jälkeen ostamassa Alkosta koko kolmen vartin lekan, se maksoi siellä 11,30 euroa.

Sademies on tuttu tarina samannimisestä, vuonna 1988 valmistuneesta amerikkalaisesta elokuvasta, joka on tullut jo aika monta kertaa katseltua. Siinä Charlie Babbitt, jota näytelmässä esitti Atte Antikainen, kuulee isänsä kuolemasta ja tietyn tinkaamisen jälkeen saa kuulla, että hänellä on veli Raymond, joka on elänyt laitoshoidossa kymmeniä vuosia. Raymondia esitti vierailevana tähtenä Puntti Valtonen. Charlie ja Raymond lähtevät seikkailemaan laajalla Amerikan maalla ja kokevat matkalla monet ihmeet ja kummat. Raymond on autistinen ja hän ei voi unohtaa kuulemiaan asioja. Hän tukeutuu rutiineihin ja rituaaleihin, jotka luovat hänen elämälleen turvallisen kehyksen. Charlie on impulsiivinen ja elää nopearytmistä elämää, eikä hänen ole helppo tulla toimeen jäykempitahtisen ja hitaammin reagoivan veljensä kanssa. Muissa osissa näytelmässä ovatten Sohvi Roininen, Ari-Kyösti Seppo ja Katri-Maria Peltola, ohjaana Olli-Matti Oinonen.

Kun olen aika monesti tämän tarinan nähnyt elokuvana, keskityin lähinnä siihen mitä uutta teatteriesitys voisi tuoda elokuvaan nähden. Oikeastaan löysin kaksi jännää näkökulmaa. Ensinnäkin isän (jota ei elokuvassa eikä näytelmässä nähdä lainkaan) osuus alkoi mietityttää. Olisiko isä järjestellyt perintöasiat juuri saadakseen Charlien kiinnostumaan veljestään? Se olisi aika juonikasta, enkä tiedä viitattiinko näytelmässä sellaiseen mahdollisuuteen, kunhan muljahti mieleeni. Toisen uuden näkökulman olen tainnut unohtaa, sillä en muistelemallakaan saa sitä mieleeni. Ei se ainakaan se huomio ollut, että yleisö nauroi helpoimmin silloin, kun Raymond sanoi jonkun ruman sanan. Siinä ei ole mitään kummallista, muistelen, että ensimmäisellä teatterireissullani lapsista koostunut katsojakunta villiintyi, kun katsomoon heiteltiin räiskäleitä. Eilispäivän lapset ovat tämän päivän aikuisia, siinä missä Charlie ja Raymond. Hekin regressoituivat lapsuuteensa muistellessaan miten Raymond oli laulellut tuutulauluna Charlielle Beatles-yhtyeen kappaletta When I Saw Her Standing There.

Teatterreissumme oli oikein onnistunut, melkein voisi jättää viimeiseksi, niin jäisi hyvä maku suuhun. Seuraavana aamuna kävin vaimon kanssa kävelyllä metsässä, missä saimme katsella jäätyneitä lammikoita.

10 kommenttia:

  1. Älä nyt tuommoisia, että viimeiseksi!

    Nyt kyllä mainitsit kaksi niin upeaa teosta, Elling ja Sademies.
    Sademiehen olen nähnyt vain elokuvana ja Ellingistä olen lukenut kirjasarjan ja nähnyt telkkarissa kaksi kirjojen pohjalta tehtyä elokuvaa, Elling ja Äidin Elling.
    En millään muista yhden Elling-trilogian kirjan nimeä, mutta kaksi on nimeltään Tiputanssi ja Veriveljet. Olisko se yksi sitten vain Elling? Kirjoittaja on Ingvar Ambjørnsen.

    Meilläkin oli kuuraa maassa ja lammikot jäässä, ja kun oli niin kaunis ilma niin metsäänhän sitä piti mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ingvar Ambjørnsenin Elling-romaanin (tai romaanit?) on näytelmäksi sovittanut norjalainen Axel Hellstenius. Tuli minulta muutenkin niin pitkä selostus, että yritin vähän karsia. Olen yrittänyt etsiä netistä niitä Elling-elokuvia, mutta eipä ole tärpännyt.

      Mulla on uniapnean takia sellaista tukkoisuutta, jota ei ainakaan maskin pitäminen teatterissa helpota. Väliajalla kävin ulkona hengittämässä pari minuuttia tehokasta nenän kautta sisään, suun kautta ulos hengitystä ilman maskia, että saavat kurjan keuhkorakkulat vähän hapetetta. Muutoinkin alkaa olla minulle paljon helpompaa pysytellä kotioloissa, milloin en metsään mene. Metsässä on kiva kuleksia, vaikka pitäähän sielläkin eteensä katsoa.

      Poista
    2. Ei kai sinun tarvitsisi eikä pitäisikään käyttää maskia, jos se haittaa noin paljon.
      Maskista on kyllä vaikeaa luopua, nyt kun siihen on tottunut ja tietää, miten se suojaa.
      Koitin elokuvakerhossa olla ilman, mutta sitten kuulin, miten joku yskäisi takanani ja se alkoi vaivata minua niin, että laitoin taas maskin naamalleni.

      Poista
    3. Pidän minä sitä maskia, kunhan ei tarvitse pitkiä aikoja pitää.

      Elokuvia olen minäkin katsellut, kun poika hommasi kanavapaketin katseltavaksi. Johan nuo alkaisivat riittämään katseltavat.

      Poista
  2. Olipa hauska tuo armeija-ajan teatterireissusi. Minun on tullut käytyä aika harvoin teatterissa, vaikka mukavaahan se olisi, mutta varsinkin täällä, missä nykyään asun kaukana vähän kaikesta, ei tule teatteri edes mieleen. Kesäteatteristakin on jo pitkä aika. Pitäisi kyllä joskus harrastaa. Kiva kuulla, että teillä oli hyvä teatterireissu. Enpä muuten ole koskaan nähnyt tuota Sademies-elokuvaa. Pitääpä joskus katsoa se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teatteriesityksissä näkyy käyvän aika paljon pitemmältä matkalta linja-autokyydityksellä tullutta väkeä. Muistelen, että äitini kävi joskus Kuopiosta Kemissä saakka sellaisella teatterreissulla. En tiedä järjestetäänkö sellaisia reissuja ihan vielä, mutta sikäli mikäli koronatilanne joskus helpottaa, luulisin käytäntöön palattavan. Se on matkalaisille helpottavaa, kun ei tarvitse ajaa pitkiä matkoja. Tietysti maksaahan se enemmän kuin pelkkä teatterlippu.

      Sademies on ihan klassikkoelokuva. Pääosissa ovat Tom Cruise ja Dustin Hoffman. Väitän, että paras elokuva, missä Cruise on esiintynyt.

      Poista
  3. Teatterissa ei kyllä tule oikein käytyä, vaikka täällä Joensuussa olisi varmasti kaikenlaista tarjolla. Hauska oli lukea teatterikuulumisiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopiossa oli valtaosa katsojista minunkaltaisiani keski-ikäisiä eläkeläisiä ja muita vanhuksia. Nuoria ihmisiä oli ottamassa vaatteita vastaan, oikein sutjakoita neitosia olikin.

      Poista
  4. Syvempää viisautta varsinkin viimeisessä kappaleessa.

    Olet kirjoittanut paljon näytelmistä ja tulkintojasi on ollut hauska lukea, sillä näytelmät ovat minusta muuten varsin raskaslukuisia, ja luen niitä harvoin. Poikkeuksen teki viime kevään Sofokleen näytelmät, jotka olivat varsin innoittavia.

    Teatterissa käyminenkin on ollut minusta raskasta, koska kovin harvoin näkee sellaista, joka oikeasti koskettaisi. Kai minua ärsyttää juuri tuo "näytteleminen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tiedä vaikka se syvempi viisaus tähyäisi meitä jäätyneistä lammikoista.

      Minä tykkään näytelmien lukemisesta verrattuna vaikka romaaneihin, näytelmät kun toimivat sarjakuvien tapaan vuoropuhelun vieminä. Teatterreissut alkavat minulle olla sen verran naparetkiä, että voivat jäädä jatkossa vähemmälle. Mehtään pääsee helpommin, ei ole sataakaan metriä matkaa ovelta.

      Poista