Powered By Blogger

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Zacharias Topelius: Viikingin hauta

Zacharias Topelius (1818 – 1898) kirjoitti kuulemma Helsingfors Tidningar lehteen kertomuksia ja niitä on nyttemmin julkaistu suomennettuina kolmessa pikku kirjasessa, joista yksi on Topeliuksen juhlavuonna 2018 julkaistu valikoima nimeltä Viikingin hauta ja muita kertomuksia. Jo ensimmäisessä kertomuksessa Topelius själv sijoittaa tarinansa romantiikan tyylisuunnan kehyksiin, jotka kaiketi kelpaavat kehystämään suurta osaa hänen tuotannostaan. Suomentajia on ollut koko joukko, heidän ohjaajanaan toimi Eeva-Liisa Nyqvist. Tulkintojen apuneuvona on käytetty Svenska Litteratursällskapet i Finlandin kriittistä Topelius-editiota, jota voi netissä lukea ketjukolaajakin.

Salaperäinen rekiseurue. (vuodelta 1842, suom. Noel Torri) Nuori koijari lähtee seuraamaan sattumalta kohtaamaansa viehkoa naishahmoa ja päätyy tuskastuttavalle rekiajelulle Helsingin keskustaan. Huomiota herättää ajankuva: Helsingin kaunottaret, kaupungin ensimmäinen nimetty katu, kauppaliikkeet, väisteltävät ohikulkijat, vossikat ym. Loppuratkaisu yllättää mikäli odottaa kertomukselta pietististä jäykkyyttä.

Aarteenkaivajat. (1842, Iina Kurunmäki) Minämuotoisessa kertomuksessa pojat etsivät aarretta, joka olisi kätketty sata vuotta sitten. Isonvihan aikaan (1713 – 1721) kerrottiin suomalaisten kätkeneen aarteitaan järveen tai suohon, jotteivät maata miehittäneet venäläiset pääsisi niihin käsiksi. Haudatun aarteen merkkinä uskottiin palavan aarnivalkea eli virvatuli, jonka pojat yllättäen äkkäävät.

Öinen vierailu. (1842, Noel Torri) Vanhoja uskomuksia sisältävä tarinointi on kertomuksen alkuvirityksissä johtanut suomentajaa harhapoluille. Ennen uskottiin, että kolmetoista henkilöä saman pöydän ympärillä tietää epäonnea. Rusa tarkoittaa ryntäämistä tai säntäämistä, mutta rysa tarkoittaa hytisemistä tai kammoksumista. Jos hassu savolainen setä saa tarjota suomennosvaihtoehtoa, niin se voisi olla tämmöinen:

He saattavat kammoksua istumista pöydässä, jossa on kolmetoista henkilöä tai astuvat kahden ristissä olevan oljenkorren yli, mutta eivät he ajattele ukkosen yöllä jylhästi jyristessä Thorin vaunujen kulkevan pilvien päällä, tai myrskyn ulvoessa kallioilla ja autioissa metsissä tarujen villin jahtiväen ratsastavan ilmojen teillä.

Tässä kertomuksessa on jatkossa sepitettä sen verran ammattislangilla, että muuten en pystyisi suomentajaa opastamaan. Lopputoteamus on hauska.

Tuhkakeskiviikon morsian. (1843, Mirva Löfberg) Tässä sitä on roppakaupalla romantiikkaa tarkoittaen sekä tyylilajia että nykyään vallalla olevaa merkitystä. Kertomus vaikuttaa hieman hentoiselta, mutta on varmasti soveltunut hyvin lehdessä julkaistavaksi. Pieni kristillisten perinteitten pakottavuus häviää vanhemmille taikauskoille selkein tuomariäänin.

Kuutamo kalliolla. (1844, Iina Kurunmäki) Topelius lienee kirjoittanut tämän kertomuksen vaikutuksen alaisena. Nimittäin Ludvig Holbergin näytelmästä Jeppe Niilonpoika olen huomaavinani tiettyjä vaikutteita. Veijariksi heittäytyvä minäkertoja seilailee veneellään nukuksissa ja kohtaa salaperäisen näyn tässä alkujaan urponpäivänä julkaistussa tarinassa.

Noita-akkoja Oulussa. Pääsiäiskertomus. (1846, Leila Rauta-aho) Oulusa on eilen satanut ja salamoinut, mutta tässä tarinassa eletään muuten salaperäisissä & sähköistyneissä tunnelmissa. Kertomuksen alussa Topelius kertoo romanttisesta kertojanlaadustaan: häntä kiehtoo oikeutus opereerata tiedon ja uskomusten välisellä vyöhykkeellä. Hän kirjoittaa ettei satsaisi kahta lanttia runouteen, josta

pyyhittäisiin pois kaikki ihmeellinen ja jäljelle jäisi vain kuiva, mehuton todellisuus.

Viikingin hauta. Puolittain todenperäinen kertomus. (1849, Aura Jaakkola, Heidi Lehtinen, Otso Norblad) Pisempi kertomus ilmestyi lokakuussa 1849 kuudessa numerossa jatkiksena, suomentajiakin on ollut kolme. Minämuotoinen kuvaus opiskelijain kesäisestä tutkimusreissusta Kirkkonummen seuduille. Tärkeässä osassa kummelintapainen kiviröykkiö.

Kummitustarina. (1850, Henrik Hurme, Ida Hallantie) Neljän numeron jatkis sisältää alkupuolella metafyysisen maailmankuvan selityksiä, jotka eivät suomennoksessa ihan avaudu, mutta joulukuinen keskustelu takkatulen ääressä ja yöpyminen ullakkokamarissa, jossa kerrotaan kummittelevan, tuovat elävästi mieleen Topeliuksen romaanin Linnaisten kartanon vihreä kamari.

Kirjassa on 133 sivua. Lukaisin sen muutamassa päivässä.

11 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä. Tässä kokoelmassa on joitakin ihan lukuhalua herättäviä aiheita. Olen muistaakseni jonkun Topeliuksen tarinakokoelman aiemmin lukenut, vaikka en nyt muista mikä sen nimi oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin tässä joku kerta valikoiman nimeltä "Tilinteon päivä ja muita kertomuksia". Se oli samaan tapaan kuin tämäkin nuorten suomentajain kääntämä. Joissain kohti on ollut kiperiä paikkoja kääntäjillä, mutta yleisarvosana on oikein maistuvainen. Tekisi minunkin mieli paneutua muihinkin Topeliuksen teksteihin, kotona on Talvi-iltain tarinoita, josta olen kaksi ekaa lukenut, nimittäin Linnaisten kartanon viheriän kamarin ja Kuninkaan hansikkaan. Myös Topeliuksen Suomen esittelyt olisivat kiinnostavia.

      Poista
    2. Sehän se oli, minkä minäkin luin. Minulla on hyllyssäni Tähtien turvatit -teos, joka odottaa lukuvuoroa ja oikeanlaista lukuasennetta -/hetkeä. Linnaisten kartanon olen nähnyt elokuvana. Se olisi kiintoisaa lukea kirjanakin ja makustella kuinka paljon filmi ja kirja eroavat toisistaan.

      Poista
    3. Olen katsellut Linnaisten vihreän kamarin varmaan kymmenisen kertaa. Erot kirjaan ovat aika vähäiset. Ehkä isoin ero on se että kirjassa korostuu hieman vahvemmin eri säätyjen väliset erot, arkkitehti kun ei tiedä olevansa aatelissukuinen ja tuumiskelee itse osaansa yöllisen kävelyn aikana. Elokuvassa tämä pohdiskelu esitetään vain Rauli Tuomen mietiskelevillä kasvoilla.

      Poista
  2. Saisit kirjoja, jos jäljelläolevissa on jotain, mikä kiinnostaa. Katso blogini kirja-arvonta postaus ja laita minulle sähköpostia (ainoeinontytar.harjula @ gmail.com :iin). yst. aino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin blogissasi. Voit itse päättää onko mielekästä lähettää kahta kirjaa, ei sillä paljon hylly tyhjene, mutta kuten haluat.

      Poista
    2. Mielelläni laitan paketin tulemaan, kunhan saan yhteystietosi sähköpostiini ainoeinontytar.harjula @ gmail. com .

      Poista
  3. Kiva kuulla tästä kirjasta, Topeliukseen voisi tutustua tältäkin kantilta. Olen pienenä lukenut hänen Lukemisia lapsille -kirjojaan ja vähän vanhempana tuon Linnaisten kartanon viheriän kamarin, joka oli kyllä sympaattinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kolmen novellijulkaisun sarjasta käsittääkseni parhaat arviot blogeissa on saanut kirja nimeltä Morsian ja muita kauhunovelleja, vuodelta 2013. Sitä en ole vielä itse lukenut, taisi olla pitkään varattuna.

      Poista
  4. Topelius on niin lyhyen kuin laajemman proosan mestari. Mukava, kun esittelet Viikingin haudan (ja tarkat käännöshuomiot!). Ennen opittiin koulussa ruotsia hyvin. Nykyään esim, Radio Suomen tomittajat tuskin kykenevät lausumaan ruotsalaisia nimiä oikein (paitsi ehkä teidän Petri Julkusenne).
    Luin viimeksi Talvi-iltain tarinoita ja Topeliuksen lyhyitä matkakertomuksia. Tähtien turvatit luin joku vuosi sitten, ja pidin sitä aitona lukuelämyksenä kuten Välskärin kertomuksia lapsena. Topelius on oikea lähde, josta kaikenikäisten sopii ammentaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne Topeliuksen matkakertomukset kauniine kuvineen voisivat olla kivoja. Petri Julkusta en taida tuntea radioäänenäkään, yleensä kuuntelen vain Radio1:tä.

      Tuota suomennosehdotelmaa väsätessäni vasta tajusin miksi elokuvassa Ilmestyskirja Nyt! on käytetty Valkyyrioitten ratsastus -musiikkia siinä helikopterihyökkäys kohtauksesa.

      Poista