Teatterissa Kuopiossa – taas!

Kerron taas teatterivierailustani Kuopion kaupunginteatteriin. Kävin eilen vaimoni kanssa katselemassa ja kuuntelemassa näytelmän nimeltä Equus. Päivä oli viileä, jäät eivät ole vielä lähteneet, lyhyet kalsarit tarvitsivat verkkarit peitokseen ja silti oli vähäisen ulkona kävelyn jälkeen jaloilla vilu. Teatterisalissakaan ei ollut erityisen lämmin, vaimo arveli sen johtuvan hyvästä ilmastoinnista. Paluumatkalla käväistiin pientä purtavaa Vuorelan S-marketista. Kun palattiin autollemme, oli sen viereen pysäköity hevosenkuljetusvaunu, sivuovi oli aukaistu ja sisältä näkyi komea polle einehtimässä taukopaikalla!

Pekka ja Teija Isorättyän taideteos Huu-Ha (2022)
Niiralan koulun pihassa, taustalla Kuopion teatteritalo,
etualalla herra Huuhaa.

 

 

 

Equus on hevosen latinankielinen nimi. Kuopiossa esitetyn näytelmän kirjoitti englantilainen Peter Shaffer (1926 – 2016), hän on näköjään syntynyt ja kuollut samana vuonna kuin äitini! Näytelmä on vuodelta 1973 ja se kuuluu olleen oikein hitti Broadwayllä. Vielä suurempi hitti tuli hänen seuraavasta näytelmästään nimeltä Amadeus.

Tämän Kuopion näytelmän ohjasi Milko Lehto, lavastajana ja puvustajana Jonna Kuittinen. Vaimoni kehui kekseliästä lavastusta ja varsinkin upeita hevosmaskeja. Psykiatrina toimi Toni Harjajärvi, potilaana Santeri Niskanen. Nämä kaksi viimemainittua olivat siis näytelmän hahmoja ja hahmon esittäjiä. Näytelmässä esiintyy myös viisi muuta näyttelijää. Luku viisi jäi minua hieman vaivaamaan, sillä näytelmän esitteessä kerrotaan, että nuori poika, joka on sittemmin otettu psykiatriseen hoitoon, oli puhkonut kaviokoukulla silmät kuudelta hevoselta. Kuka siis näytteli sitä kuudetta hevoista? Sillä tapahtuman dramatisoinnissa psykiatri seisoi sivussa kehottamassa poikaa jatkamaan kertomustaan. Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta itse, että eräällä sukulaisellani oli tapana loruilla: ”Hevoset on elukoita parraita, mustia, punasia, harmaita”. Hän asui tuolloin Hevosharjussa.

Näytelmä etenee samaan tapaan kuin elokuva Äkkiä viime kesänä (1959), joka perustuu Tennessee Williamsin näytelmään. Psykiatri tutkii potilastaan haastattamalla häntä ja pyrkii selvittämään mysteerin potilaan sairastumisen taustalla. Elokuvassa kuvataan äkillistä tapahtumaa, nyt puheena olevassa näytelmässä äkillistä tapahtumaa on edeltänyt vuosikausia jatkunut kehitys, jonka oikaiseminen tuntuu täysin mahdottomalta. Onneksi näytelmässä tämä myös myönnetään.

Psykiatri on nimeltään Dysart. Hänen nimensä lausutaan näytelmässä kuten se kirjoitetaan suomalaisittain luettuna. Amerikkalaisittain lausuttuna saattaisi kuulostaa daisareilta. Koska psykiatrin vaimo harrastaa niin viljalti käsitöitä, ei pariskunnan seksielämä tyydytä psykiatria. Niinpä hän onkin kiinnostunut antiikin Hellaan maailmoista. En jaksa ottaa selvää mihin tämä suuntaus oikeasti viittaa. Minulle tuli näytelmää seuratessani mieleen Henry Millerin teos Marussin kolossi, jossa hän esittää antiikin jumalien aikoinaan astelleen maan päällä ihmisinä. Kuten tässä näytelmässä, myös Miller kirjoittaa Agamemnonista. Sairastuneen pojan kehittämästä uskonnontapaisesta palvonnasta tuli mieleeni Nathanael Westin romaanin Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts uskonnollinen höyrähtäminen. Järjettömään tekoon johtavista treffeistä taas mieleen nousee aika kerkeästi John Steinbeckin näytelmällisen romaanin Hiiriä ja ihmisiä kohtalokas tapahtumasarja tallissa tai jossain maatalouden tuotantorakennuksessa. Hauskalta kuulostivat pojan alkuvaiheen katatonisessa tilassa laulelemat tv:stä tutut laulunpätkät, joissa mentiin kanankakka- ja mehukatti-mainoksista aina Salkkareitten tunnuslauluun.

Kaikkiaan näytelmä toimi erinomaisesti, ei moitteen sijaa. Saatiin liputkin hirnahduksen hinnalla, teatterissa oli kevätrieha, lippuja sai kympillä kappale! Siihen nähden olisi toivonut paikalle enemmän yleisöä, nyt oli ihan liian paljon tilaa katsomossa, rieha jäi lippuluukulle, jos sinnekään.