Robert Bartlett: Hirtetty mies

Englantilainen historiantutkija Robert Bartlett (s. 1950) kirjoitti vuonna 2005 julkaistun teoksen The Hanged Man: A Story of Miracle, Memory and Colonialism in the Middle Ages. Kirja ilmestyi suomeksi vuonna 2006 nimellä Hirtetty mies – kertomus ihmeestä, muistista ja kolonialismista keskiajalla, suomentajana Ossi Kokkonen.

Luin suomennoksen. Tätä tehen sitten saan kaksi kolmen sarakkeen bingoa. Ensinnäkin olen nyt lukenut kolme kirjaa, joissa eräänä aiheena on jonkun hirttäminen vastoin hänen tahtoaan. Ne kaksi muuta ovat: Hätäisesti hirtetty ja ”Runoilijan saa hirttää ilman muuta!” Toiseksi olen nyt lukenut kolme tutkimuksellista kirjaa, joissa kerrotaan yksittäisen henkilön mikrohistorian kautta jotain yleisempää Euroopan keskiajasta tai jostain. Ne kaksi muuta ovat: Juusto ja madot ja Martin Guerren paluu. Kyllä tämmöinen kolmen suora on minulle ihan riittävä saavutus.

Mistä ihmeestä nyt lukemani kirja sitten kertoo? Yritän kuvailla asian lyhyesti, vaikkei se helppoa olekaan:

Vuonna 1282 kuoli Herefordin piispa Thomas de Cantilupe. Hänen luunsa siirrettiin siirrettiin Herefordin katedraaliin, jossa alkoi tapahtua ihmeitä: rammat kävelivät ja sokeat näkivät. Ihmeet saivat huipennuksensa noin vuonna 1290 Swanseassa, Walesissa, sadan kilometrin päässä Herefordista, hirtettiin samaan hirsipuuhun kaksi vakaviin rikoksiin syyllistynyttä miestä. Toinen miehistä oli Walesin aatelisia, toinen taas köyhempi walesilainen nimeltään William Cragh. Sattui niin, että hirsipuu, johon miehet oli ripustettu, katkesi ja hirtetyt miehet putosivat maahan. Heitä roikotettiin uudelleen jonkin aikaa, kunnes normannisukuisen rajaruhtinaan rouva Mary de Briouze pyysi leikkaamaan Craghin köyden poikki ja laskemaan hänet maahan. Myös toinen tuomittu laskettiin alas. He vaikuttivat molemmat kuolleilta.

Ihme tapahtui, kun miesten ruumiit vietiin läheiseen maalaistaloon. Ruumiit makasivat pöydällä pitkän aikaa ihmisten katseltavina, kunnes vähän kerrassaan huomattiin, että Cragh alkoi osoittaa toipumisen merkkejä. Hirtetty mies virkosi henkiin. Päiviä tai viikkoja kuntouduttuaan Cragh kävi pyhiinvaelluksella Herefordissa Thomas de Cantilupen haudalla, sillä häneen mies oli pannut toivonsa. Myös aatelinen Mary de Briouze oli rukoillut Craghille apua de Cantilupelta ja hän osallistui pyhiinvaellukselle miehensä ja poikapuolensa kanssa.

Kului vuosia, mutta tapaus ei unohtunut, etenkään kun edesmenneen, ihmeitätekevän piispan entinen apulainen alkoi määrätietoisesti ajaa de Cantilupen julistamista pyhimykseksi. Vuonna 1307 paavi käynnisti kanonisaatioprosessin, jonka tärkeä osa oli inkvisition toimeenpanema ihmeen todistajien kuulustelu. Kuulustelusta pidettiin tarkkaa pöytäkirjaa, joka on säilynyt Vatikaanin käsikirjoituskokoelmassa. Sitä kautta Bartlettin kaltaisten tutkijoitten on ollut mahdollisuus päästä kurkistamaan keskiajan elämään latinankielisten asiakirjojen avaamasta verhonraosta.

Bartlett kuvaa tapahtumia kunnioittavasti, hän antaa tyynesti ihmeelle mahdollisuuden, vaikka kuvaakin toista tapausta, jossa muutaman vuoden ikäinen poika oli säilynyt hengissä pudottuaan korkealta vallihaudan kallioille. Asiaa pohtinut teologi oli kirjoittanut paperille arvelujaan, miksi lapsi olisi voinut selvitä pudotuksesta ilman ihmeen läsnäoloa. Myös jotkut hirtetyt olivat selvinneet hengissä. Sittemmin oli tullut tavaksi tuomita hirtettäväksi kunnes kuolee. Näin hirtetty ei välttäisi tuomiotaan. Tutkijat kysymysluetteloineen, tulkit, kirjurit, kansa, papit, aateliset ja paavi olivat kuitenkin tässä tapauksessa yhtä mieltä siitä, että ihme mikä ihme ja Thomas de Cantilupesta leivottiin pyhimys vuonna 1320.

Kirja sisältää ihan jonkin verran Brittein saarten historiaa, jota tuntemattomana olin välillä vähän ulkona kuvioista ja lievästi pitkästynyt, mutta kirjalla on ansionsa, varsinkin keskiajan ihmisten ajan (neljännesmailin kävelemiseen kuluva aika) ja välimatkojen (jalkajousen kantaman mitta) kuvaus herätti mielenkiintoni.

Kirjassa on 160 sivua tekstiä ja 15 sivua viiteluetteloa, jälkimmäisen jätin väliin. Lukeminen kesti näköjään viikon. Kirjan ostin joitakin vuosia sitten yhdestä Helsingin divarista.