Kuunnelmia Virosta

Kuuntelen ja kommentoin Yle Areenan kuunnelmia.

Aadu Hint (1910 – 1989): Saarenmaan viimeinen rantarosvo. Alkuteos on novelli Viimane vandiraiuja vuodelta 1970. Tarinan suomenti ja kuunnelmaksi sovitti Leo Apo, joka itsekin kirjoitti meriaiheisia kuunnelmia. Ohjaaja on Kauko Laurikainen, taltioitu vuonna 1970.

Uhtukylän miehet ovat kautta aikain käyttäneet hyväkseen aluksia, jotka ovat rantautuneet Uhtusaaren matalikoille. Heino Okkirattas, kalastuskolhoosin esimies (Lauri Komulainen) haluaa päästä pätemään kyläläisten silmissä. Kun latvialainen troolari päätyy Masinistin matalikolle tilaisuus röyhkeään kaappaukseen tarjoutuu. Troolarin nuorta kapteenia esittää Vesa-Matti Loiri. Heinon appi (Erkki Luomala) paheksuu kyläläisten asennetta, joka suosii hätäänjoutuneitten laivojen rosmousta. Hän haluaisi myös säilyttää saaren elämän entisenlaisena, ei sähköjä, jotka ovat kumminkin riippuvaisia mantereelta tulevasta linjasta, joka saattaa rapsahtaa poikki.

Merellinen tunnelma välittyy kohtalaisen hyvin, tarinan moraalista voi olla monenmoista mieltä. Kesto 47 min.

Hella Wuolijoki (1886 – 1954): Talon lapset. Alkuteos on Wuolijoen esikoisnäytelmä Talulapsed vuodelta 1911 (wikipedian ja finnan mukaan 1912, kenties julkaisuvuosi?). Yle Areenan tietojen mukaan ensiesitys Estonia-teatterissa vuonna 1913 ja Suomen ensi-ilta Kansan Teatterissa Helsingissä vuonna 1914 olivat samanmoinen menestys – näytelmä kiellettiin heti. Syynä lienevät olleet näytelmän ilmeinen poliitillinen suuntaus, näytelmän hahmoista Marianne toimii sosialismiin viittavan arvomaailman mukaisesti kansan asioitten puolesta. Tämän vuoksi hän lopulta hylkää miehen, jota hän sydämestään rakastaa, sillä mies on enämpi konservatiivista vai sanonko peräti kansallisromanttista sortimenttia. Näytelmään sisältyy myös raha-asioita koskeva juonellinen osuus, joka toi vahvasti mieleeni Arvid Järnefeltin näytelmän Sointula, vuodelta 1924. Politiikan sekoittaman rakkauskertomuksen lisäksi tärkeänä teemana on maalaistalon velkaantuminen ja meno vasaran alle.

Wuolijoen näytelmän kuunnelmaksi sovitti ja ohjasi Marja Rankkala. Kuunnelma taltioitiin vuonna 1967. Pääosissa Tea Ista, Kalle Holmberg ja Risto Aaltonen. Näytelmässä lienee kuunnelman perusteella arvioiden kolme näytöstä. Hahmoja on useampia, mutta persoonalliset äänet erottuvat toisistaan hyvin. Olipa tosi kiinnostavaa kuulla tämä näytelmä vaikka sitten kuunnelmana. Kesto 82 min.

Hella Wuolijoki: Minä olen Koidula! Alkuteos Wuolijoen näytelmä Koidula, vuodelta 1932. Tämänkin näytelmän kuunnelmaksi sovitti ja ohjasi Marja Rankkala. Taltiointi on vuodelta 1955.

Lydia Koidulaa (1843 – 1886) esittää Hilkka Helinä, hänen miestään Holger Salin. Ymmärtäväisenä setämiehenä ja lääkärinä toimii tärkeässä sivuosassa Kauko Käyhkö.

Kuunnelma alkaa tuntemattoman lähettämällä tai lähettämättä jättämällä fanikirjeellä suurelle Koidulalle, Eestin kansalliskirjailijalle. Alun palvovan, ujon lähestymisen esittää Eeva-Kaarina Volanen. Loppupuolella esiin tulee toinen tuntematon ääni, Matti Ranin siinä esittää Viron kansan personifioitunutta toivetta suuren runoilijanäänen, Emajoen satakielen tulosta takaisin kotimaahan tekemään työtä kansansa hyväksi. Kuunnelmaa seuratessa voi ruveta arvailemaan miten paljon tässä Suomen sillastakin kertovassa tarinassa on kyse Hella Wuolijoen omasta kaipuusta kotimaahan Suomenlahden etelärannalle. Suomen sillalla tarkoitetaan tässä yhteyttä kahden pienen kansan, suomalaisten ja virolaisten välillä.

Lydia Koidula menee naimisiin tohtori Michelsonin kanssa. Perhe asettuu asumaan Kronstadtin sotilastukikohtaan, josta Koidula kaipaa takaisin Tarttoon, Emajoen rannalle. Kun mies koettaa hoitaa vaimonsa kirjoittamisen halua kuin sairautta, repii hänen kirjoituksensa ja kehottaa vaimoaan viihtymään niitten sijaan lastensa ja miehensä parissa, tulee mieleen miten monet wannabe-taiteilijat ja heidän perheensä kärsivät samoista ongelmista. Näitten ylipaino-ongelmien lisäksi, kiäh-kiäh! Kesto 90 min.