Viikonloppuna kuuntelin neljä kuunnelmaa. Sananen jokahisesta.
Maarit Verronen: Jäänne. Vuoden 2018 kuunnelmassa nuorelle, fiksulle pariskunnalle syntyy poika, joka on erilainen. Lapsi on karvainen ja hänen kallonmuotonsa poikkeaa keskivertokalloista. Tutkimuksissa selviää lapselta löytyvän homo erectus -ihmislajin perimää. Näkyvä erilaisuus herättää tutkijoitten lisäksi myös kanssakulkijoitten huomion. Kuunnelmassa erilaisuuden asettamat rajoitukset on kyllä otettu huomioon, mutta niistä ei ole väsätty täydellisen poissulkevaa estettä elämiselle, mitä arvostan. Voisi melkein sanoa, että tämä kuunnelma uskoo ihmisten kykyyn nauttia myös erilaisista hemmoista joukossamme. Kuunnelman kesto 48 min. Ohjaaja Janne Pellinen.
Koska kyseessä on uudemman sukupolven tuotanto, haluan huomauttaa, että kuunnelmissa näyttelijöitten äänien erilaisuus on paitsi rikkaus, mutta ehto tarinan seuraamisen selkeydelle. En ihan täysin vakuutu tämän kuunnelman puheäänten keskinäisen omaperäisyyden riittävyydestä. Toivoisin, että kuunnelmien näyttelijöitä valittaessa kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomiota puheäänten erottumiseen toisistaan. Yle Areenaan on yleensä listattu näyttelijöitten roolihahmot ja esittäjien nimet, tällä kertaa lista puuttuu, mikä on harmi, sillä näitä uusia nimiä en tunnista, joten en pysty kertomaan kuka ketäkin esitti.
Kauko Röyhkä: Punkero. Sokeain kuunnelmapalkinnon voittaja vuodelta 2002. Taiteellisen perheen pullukka poika Matti (Tuomas Uusitalo) on ihastunut Päiviin (Elsa Saisio). Päivi seurustelee kuitenkin Peran kanssa. Matti tuo ihastumisensa esille musiikkikappaleissaan, joita hän kyhää kokoon ensin yksin kotonaan. Kuvioihin tulee mukaan myös kitaraa makeesti soittava Esa (Johannes Lahtela). Kahden nuoren musiikinharrastajan aivoriihi nuijii kasaan saman kappaleen, jota Matti on väsännyt jo pitemmän aikaa. Taitavat kitarariffit tekevät tehtävänsä, Matti pääsee esittämään kappalettaan Päivi, Päivi, Päivi pliis! ihan yleisön eteen. Sen sijaan kirjailijaisä (Jussi Lampi) kompuroi kirjoittamisen ja alkoholin käytön kanssa. Tämän mahdollistaa äidin (Milka Ahlroth) yliymmärtävä asenne. Matin ja Päivin välinen Nuori Werther -kuvio ei pääse ahdistamaan, sillä Matti on perinyt äitinsä ymmärtäväisyyden. Ehkä juuri tästä syystä tykkäsin kuunnelmasta. Taisin tykätä siitä kappaleestakin. Kesto 56 min.
Hannu Raittila: Hääkala. Vuonna 1997 eka kertaa esitetyn kuunnelman pääosissa ovat autokorjaamon omistajaa, morsiamen isää esittävä Antti Litja, hänen häähössöttävää vaimoaan esittävä Saara Pakkasvirta ja neljättä kertaa naimisiin menevää tytärtä esittävä Kati Outinen. Vaikea arvata mistä kirjailija on saanut ajatuksen vuoteessa pötköttelevästä kalasta. Vaikea on myös sanoa onko kuunnelmassa enemmän menoa vai meininkiä: tytärtä viedään miehelään, entiset puolisot ovat korjaamolla töissä niin että saavat asua edelleen samassa kodissa omistajan perheen kanssa, autoille tehdään kyseenalaisia korjaamuksia ja hääkakun kermavaahto tulee syödyksi jo ennen kakun koristelua, elyseistä puhumattakaan. Kai tämä omassa sarjassaan ihan kuranttia tavaraa edustaa. Ohjaus Janne Tapper. Kesto 41 min.
Ehdotus elämäksi – kolme variaatiota kirjailijan elämästä. Vuonna 2000 ensiesitetyn kuunnelman Matti Pulkkisen teosten pohjalta käsikirjoitti ja ohjasi Helena Ihala. Kirjailija Pulkkista esittää Vesa-Matti Loiri, joka laati myös kuunnelman musiikin. Hänen erittäin tarkkaan asiaan perehtyneenä puhuttajanaan kuullaan toimittajaa, jota esittää Pirkko Saisio. Vaihtelevia sivuosia vetää Jussi Parviainen.
Jakso 1: Kirjailijaksi. Kuunnelma alkaa komealla hierontakohtauksella, joka on kuulemma Pulkkisen esikoisromaanista Ja pesäpuu itki. Kohtauksen esittävät hieroja ämmä Kareisena Ulla Tapaninen ja hierottavana ukko Suutarisena Paavo Pentikäinen. Toimittajalle Pulkkinen kertoo, että lukeva yleisö ihastui kohtaukseen ja halusi hänen kirjoittavan lisää samanlaista. Jossain kohti tulee ilmi, että lukijat myös etsivät tosihahmoja Pulkkisen romaaneista, koska niitä pidettiin kirjailijan kokemaan perustuvina.
Jakso 2: Mediasota ja sairastuminen. Vuonna 1988 Pulkkinen herätti kohun arvostelemalla median suhtautumista Israelin valtion ja palestiinalaisten välisiin kiistoihin. Pulkkinen väitti median asettuvan yksipuolisesti palestiinalaisten puolelle. Vierailu Jerusalemissa oli avannut kirjailijan silmät huomaamaan israelilaisten kokeman turvallisuusongelman, jonka torjumiseksi katukuvassa näkyi konetuliaseita. Pulkkinen sairastui afasiaan ja joutui sairaalahoidossa opettelemaan uudelleen puhumaan. Ensimmäinen sana ei ollut äiti.
Jakso 3: Unelma. Kirjoittaminen on ajautunut umpikujaan. Kirjailija tuntee tekniikat, mutta hän tuntee myös yleisön odotukset. Kirjailijan odotetaan sanovan jotakin ratkaisevaa, uutta ja mullistavaa, eikä hän sitä tiedä sen enemmin kuin muutkaan. Silti kirjailija haluaa syntyä uudelleen kotinsa lattialla tehdäkseen lisää sitä mitä osaa. Tilannetta mutkistavat ero puolisosta ja perheestä.
Kerronta kuunnelmassa on paikoin tarkoituksellisella tavalla haamumaisen taiteellista, paikoin taas käydään toimittajan kanssa asioita läpitse sellaisella ripeydellä, että lieneekö tarkoituskin, ettei kuulija ehdi niitä juttuja miettimään. Yllättävän paljon käytetään aikaa Israel-mielipiteen kuvaamiseen, miten se on muodostunut ja mitä siitä arvellaan. Mutta sinänsä ihan kiva kuunnelma, rautaisannos kirjailijasta, jonka tuotantoa en lainkaan tunne. Ja pesäpuu itki voisi olla kiinnostavakin? Kuunnelman kesto alle 3 tuntia.
Minä en ole oikein tullut tutuksi kuunnelmien kanssa. Nythän Ylellä on näitä audiodraamoja - miten audiodraama eroaa kuunnelmasta ei ole minulle selvää. Aika kiusallisia ne suosiostaan huolimatta ovat minusta olleet, tosin tämänkesäinen Loiri-kuunnelma oli ihan ok.
VastaaPoistaKuuntelitko sinä kokonaan sen Loiri kuunnelmasarjan? Vautsi! Minä kuuntelin yhden jakson, kun leikkasin nurmea. Ihan kiva se oli, huumoriakin piisasi. "Turusta tuli Euroopan teatteritaiteen keskus - ainakin minulle." (Kerrottaessa Turun kaupunginteatterin Seitsemän veljestä -tuotannosta)
PoistaOlen ollut käsittävinäni, että sillä audiodraamalla tarkoitettaisiin juuri näitä pitkiä sarjakuunnelmia, kuten se Loirista tehty. Nykyään radio-ohjelmat löytyvät Areenasta Podcast-nimikkeen alta. Ennen siinä luki Audio. Muuttelevat niitä nimiä vissiin uudistuakseen. Vai lieneekö kyse halusta seurata muun maailman perässä?
Jos tykkäät lukemisesta, niin lue vain! Minä olen tottunut jo nuorena näihin kuunnelmiin. Saattaa romaanin päällimmäisten käänteitten verran juttua tulla tunnin kuunnelmassa. Kaltaiselleni lyhytjännitteiselle se sopii hyvin. "Just passande bra!" kuten äitini tapasi sanoa savolaisen ruotsilla.
Asioikseni koetin löytää netistä vastausta siihen mitä audiodraama tarkoittaa. Wikipediassa sitä pidetään vain kuunnelman toisena nimenä. Ja tosiaankin nuo Veskusta ja Armi Aavikosta ja Nailon Biitistä kertovat kuunnelmasarjat ovatkin musiikkidraamoja Ylen luokituksen mukaan. Minä en aio ruveta audiodraama-nimitystä käyttämään kuunnelman synonyyminä, mutta minä nyt olenkin vain ketjukolaaja eikä minulta juuri muuta sovi odottaa. Joka tapauksessa myös kuunnelmat löytyvät Yle Areenan hakemistosta:
PoistaPodcast -> Draama.
En kuunnellut koko tarinaa. Kuuntelin vähän toisella korvalla aina kun satuin olemaan vanhempieni luona - radio on melkein aina auki niin sieltä se Loirikin määrättyinä aikoina kuului.
PoistaVarmaan on tosiaan Yleltä tuota uudistumisenhalua vaihdella nimiä. Ehkä halutaan myös houkutella nuorempia ihmisiä käyttämään palveluita?