Teräskylki runohauki
kita laulelulle auki
läpi vetten kalvon jäisen
hypyn teki huimapäisen.Koukun väisti tarttumatta
– säästyiköhän tartunnatta?
Söikö runon mekaniikan
rytmi räppiromantiikan?Runohauki horjumaton
nukkuu alla tuiskukaton
runonparsi ruostuneena,
hampahille hajonneena.
Aaro Hellaakosken runossa Hauen laulu kerrotaan hauesta, joka kapaisee kuusen kukkalatvaan ja laulaa sieltä villin-raskaan virtensä, mikä hiljentää porukat kuuntelulle. Ylläoleva värssyttely on oma teelmäni Hellaakosken aihetta tapaillen.
Kuvissa Reijo Hukkasen veistoskokonaisuutta Laulupuut. Veistokset on sijoitettu Helsinkiin, Musiikkitalon edustalle vuonna 2012. Kuvat otin joulukuussa 2012.
Koukkuna toimiva kysymysmerkki on lisätty tekstinkäsittelyohjelmasta.
Hyvin on sulla rytmi hallussa.
VastaaPoistaKiitos, Aino! Onhan se hyvä että minulla edes jonkin on vielä hallussa.
PoistaJoo, tämähän on täyttä tavaraa toimivine poljentoineen! Hauen laulu tuotu modernimpaan aikaan. :)
VastaaPoistaHalusin oikeestaan esitellä noita hauskoja kuvia. Piti sitten kirjoittaa jotain hellaakoskelaistakin, ettei ole pelkät kuvat ilman tekstiä.
PoistaTuo kuva on kyllä hieno ja runo myös! "Läpi vetten kalvon jäisen/
VastaaPoistahypyn teki huimapäisen" voisi olla hyvinkin Hellaakoskea.
Tuo patsas on minulle kovinkin tuttu, koska se on seissyt toistakymmentä vuotta työmatkani varrella. Ja aina tuli mieleen tuo Hauen laulu, jonka neroutta jo koulussa ihmeteltiin.
"Keväinen junamatka" oli toinen suosikkini. Olet tehnyt kolme mielenkiintoista postausta Hellaakoskesta ja innoitit myös minua jälleen tarttumaan tuohon suureen runoilijaan - kiitos siitä! Hellaakosken biologiasta avautuva metafysiikka on kyllä erityisen hienoa.
"Biologiasta avautuva metafysiikka" on oikein mainiosti kuvailtu. Hellaakosken Jumala vaikuttaa katselevan pintaan kuin järven pohjamudista, omissa ajatuksissaan, liikahtamatta ja ihmisten elosta välittämättä, kohti taivasten korkeuksia katseensa suunnaten. Veden kalvo näyttäytyy minulle Hellaakosken runoissa rajana toiseen maailmaan, durch einen Spiegel tyyliin. Olikohan Eeva-Liisa Mannerilla samantapaista vertausta runoissaan?
PoistaHellaakosken runoja lukiessani huomasin, miten runous tuntuu merkitsevän minulle juuri Hellaakosken tapaa runoilla, joiltain osin myös hänen tyyliään suhtautua runoissaan kuvaamaansa. Hän on ollut minulle suurempi esikuva kuin olen tajunnutkaan. Keväisen junamatkan Trolliusten vasarat takovat kyllä iloisesti, taannoinen lukukokemukseni antoi minulle ihan uusia runoja tutkailtaviksi, varsinkin Sarjoja-kokoelma tuntui kiinnostavalta ilveksenpyyntirunosta lähtien.